Tietoa mainostajalle ›

31.12.12

Ajattele ilmapalloja

Uudenvuodenlupausten aika. En lupaa tipatonta tammikuuta (rakastan viiniä), irtokarkkilakkoa (en halua elämää ilman irtokarkkeja) tai himourheilukuuria (päivään ei mahdu kuin lyhyt juoksulenkki). Mutta minulla on yksi huono puoli, josta haluaisin päästä eroon. Olen herkästi hermostuvaa sorttia. Pinnani on lyhyt kuin Suomen kesä. Kun lapsi kätisee, maitolasi kaatuu, päiväkodissa on yllättäen taas henkilökuntapäivä tai mies on unohtanut likaiset sukat lattialle, keitto palaa pohjaan kahdessa sekunnissa.

Vaikka lepynkin nopeasti, nopeasyklinen rähinä on alkanut ärsyttää myös itseäni. Haluan siitä eroon. Nyt heti, perkele.

Luin joulukuussa Talouselämästä Kotkamillsin toimistujohtajan Tuija Suur-Hamarin haastattelun. Muutoin aika tylsässä bisneshaastattelussa oli eräs mahtava yksityiskohta. Suur-Hamari antoi neuvon itsensä johtamiseen: "Kun mielen valtaa ärsytys, pysähdy, kuvittele että se on ilmapallo ja päästä siitä irti."

Kuulostaa hipiltä, mutta metodia pari kertaa testanneena on myönnettävä, että se toimii. Näin ollen lupaan ajatella ensi vuonna paljon ilmapalloja. Hyvää uutta vuotta!

Balloons for Sale

Kuva: Flickr/Fotobydave

28.12.12

Pitäisikö joulu jakaa kolmeen?

Kysymyksen esitti armas aviomieheni, kun seurasimme sivusta lapsemme, 3-vee, maniaa jouluaattoiltana. Käärepaperit lentelivät, mölytaso nousi ja muksu juoksi olohuoneen päästä päähän kuin ohjus. Olisi varmasti kaatanut kuusen, jos sitä ei olisi köytetty lapsiturvallisesti latvasta kiinni kattoon. Jokaiselta sukulaiselta tuli lapselle yksi lahja (mutkun islannissa on iso suku), ja mun mutsini sai etämummin ominaisuudessa anteeksi sen, että raahasi kuusen alle yhden lahjan sijasta yhden matkalaukullisen paketteja :)

a huge mess

Kersa poukkoilee jo kahdesta lahjasta. Kun lahjoja tulee kerralla kymmenen, se sekoaa. Pitäisikö jouluaattoilta siis jakaa kolmelle illalle?

No ei todellakaan. Koska lapsiperheiden jouluaattoilta on vain kerran vuodessa, se todellakin on vain kerran vuodessa. Kyllä sen kestää. Ensi kerralla tosin laitan jalkaani kumipohjaiset sisätossut - tai ehkä sittenkin metsurinsaappaat. Ettei tarttis toista joulua kaivella pikkumyynukkeja jalkapohjan lihoista.

Toivottavasti teillä oli ja on kiva joululoma - lapsilla tai ilman. Vuoden mutsit palaa ensi vuoden alussa, kun kuusi on palasina, keksit syöty ja päiväkoti auki. Siihen asti moimoi!

Kuva: Flickr/vertigoacid

17.12.12

Vuoden mutsin lahjavinkki

Yksinkertaista mutta nerokasta: Informationblanket on peitto, jossa on vauvanhoidollista infoa. Peitosta löytyy kasvukäyrät, imetystahti sekä rokotus- ja terveysinfoa. Bonuksena Informationblanketin tyypit lahjoittavat jokaista myytyä peittoa kohti yhden Ugandaan, jossa lapsikuolleisuus on yksi maailman korkeimpia.

Olisin itse ehkä tarvinnut peiton, jossa on rauhoittavaa tekstiä siitä, että aina ei mene tuubiin, mutta hyvä kakku siitä kuitenkin tulee, ennemmin tai myöhemmin.

Jos siis kaipaatte tuoreelle tai tulevalle perheelle joululahjaa, tämä voisi olla hyvä. Kun laittaa vielä mukaan hiukan vertaistukea ja pätkittäin infoakin jakavan tietokirjan, on joulumieli taattu.

9.12.12

Ups...I did it again.

Hain perjantaina lapsen tarhasta. Käytävällä käveli vastaan natiainen, jolla oli yöpaita päällä. Kelasin, että on näköjään joku vuoden mutsi aamulla silmät ristissä valinnut kersalleen väärästä laatikosta vaatteet päälle. Buahhah. Lastentarhanopettaja ystävällisesti selvensi asiaa ja kertoi, että heillä on ollut tänään yöpukupäivä. Ja että siitä tiedotettiin eilen. Uff. Koko päiväkodin pyjamabileet. Varmaan tosi siistiä olla lappuhaalarit päällä pyjamabileissä.

Talk to the hand.
Pari viikkoa sitten tarhassa oli nallepäivä. Ei varmaan tarvitse sanoa, että Niiskuneiti jäi aamulla poikittain keittiön lattialle. Viime kesänä unohdin, että päiväkoti meni kesäloman takia kiinni.

Myönnän. Olen jokaisen lastentarhanopettajan - ja päiväkotia käyvän lapsen - painajainen. Satunnaismuuttuja. Syy sille, että päiväkodiessa on varavaatevarasto ja korillinen lainattavia unileluja.

Mutta että lappuhaalareissa pyjamabileissä. Auts. Anteeksi.

30.11.12

Näkymättömät ystävämme

Kersamme rakastaa kirjoja. Joka ilta luemme viisi hänen itse valitsemaansa kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Viime viikolla kesken maatilan eläimistä kertovaa kirjaa lapsi pysähtyi pitkäksi aikaa tuijottamaan kirjan sivulla olevaa kissaa. Se tarttui kissaa etusormella ja peukalolla ja "poimi" sen syliinsä. Kirjan lukemisen jälkeen käytiin vessassa. Lapsi kantoi "kissaa" kädessään ja asetti sen kylppärissä käsienpesualtaan reunalle odottamaan. Kissa tuli tietysti mukaan sänkyyn. Sille piti antaa hyvänyönhalaus. Seuraavana päivänä kun lapsi leikki keittiön lattialla tyhjillä suolapurkeilla ja minä lähdin käymään jääkaapilla, kuulin takaani tiukkasävyisen kivahduksen. Älä astu kissan päälle!

Holy shit! Metrinen näkee näkyjä. Onkohan se ihan terve? Onko joku tarjonnut sille kadulla kirjavia pillereitä? Tai ehkä sillä on kova kuume. Lähdin hakemaan kuumemittaria kunnes tajusin, mistä on kyse. Kersalla on oma mielikuvitusystävä.

Minullakin oli mielikuvitusystävä! Sen nimi oli Räätäli-Mikki ja se näytti suunnilleen tältä - paitsi sillä oli kädessä sakset ja mittanauha:

IMG_5447 - The Mickey Mouse Revue

Leikin Räätäli-Mikin kanssa päivittäin tuntikausia. Välillä olimme piilosta, joskus menimme olohuoneen verhojen taakse rakentamaan majaa. Räätäli-Mikki viihtyi meillä muutaman vuoden. Kun mukaan kuvioihin tuli pari äänekästä pikkusiskoa, Räätäli otti hatkat, eikä sitä ole sen jälkeen näkynyt. (Mikä on ehkä ihan hyvä, koska nykyisessä kodissamme ei ole lattiaan asti ulottuvia verhoja.)

Science Dailysta löytyi mielenkiintoinen tutkimusuutinen muutaman vuoden takaa. Sen mukaan mielikuvitusystäviä on useimmiten esikoisilla tai yksilapsisten perheiden lapsilla. Mielikuvitusystävästä on hyötyä. Lapsen puhuessa leikeissään kaksia vuorosanoja, siis sekä omiaan että mielikuvitusystävänsä, kielenkäyttö ja keskustelutaito kehittyvät. Nastaa seurata, mitä kieltä kaksikielinen kersa alkaa puhua kissalleen. Minua myös kiinnostaa tietää, milloin lähikaupasta pitää alkaa kantaa kotiin kissanruokapurkkeja.

Kuva: Flickr/Anime Nut

23.11.12

Palkataan: äiti

EK:n puupäät haluaa äidit töihin. Koska tasa-arvo.

Tässä mistään tasa-arvosta ole kysymys. EK on elinkeinoelämän lobbarikiska, jonka ainoa tehtävä on ajaa jäsenyritystensä etua. Nämä suuret työnantajajärjestöt ovat tietty pahoillaan siitä, että Saarioisten äidit (ja oletettavasti muiden naisvaltaisten halpistyöpaikkojen väki) katsoo, että linjasto pärjää ihan hyvin ilman heitä jonkun aikaa. Kun ei siinä käteen jäävässä liksassakaan mainittavaa eroa ole.

Pullatuoksuiset terveiset elinkeinoelämälle! T. Vuoden mutsi
Lusmuilun estämisestäkään ei oikeasti ole kysymys. Kaksi viidestä kotimammasta on työttömiä (tämä oli muuten sairaan hyvä juttu, kannattaa lukea) = ei ole mitään, mihin palata. Ja jos joku oikeasti hoitaa lapsia tolla kustannuksella kuussa niin ollaan nyt herranjumala vaan ihan hiljaa. Laitetaan niille mieluummin joku verobonus siitä, että ottaisivat munkin kersani kotihoitoon.

Mistä sitten on kysymys? En todellakaan tiedä. Joku vitsi alkaa olla todennäköisin vaihtoehto. Onhan Suomessa pakollinen armeijaperiodi, joka vie nuorilta työkykyisiltä miehiltä vuoden. Ja vuorotteluvapailijoita - mitä downshiftaamista se sitten on? Viisikymppisiä eläkeläisiä. Työttömiä, jotka haluaa töitä. Oikeasti.

Älkää käsittäkö väärin. Minä viis veisaan koko kotihoidontuesta. Parilla huntilla ei tätä taloutta pidetä pystyssä ja toiseksi haluan palkkaduuniin. Ihan sataprosenttisesti. Mutta tajutkaa nyt, että täysi työpäivä ja työviikko edellyttää *lastenhoitoa*. Ja sitä vitun työtä!

Ja tässä puhun vasta perustarpeista. Viihtymiseen (aka lusmuiluun) tarvittaisiin vielä kaupassakävijä, kokki, lapsen hoitoon viejä ja hakija (etenkin jos uhkakuva, jossa kersat on eri hoitopaikoissa, toteutuu), sairaan lapsen hoitaja, päivähoitajan tasausvapaiden tuuraaja, leikkipuistoulkoiluttaja, petivaatteiden vaihtaja, kukkien kastelija ja pyykinpesijä.

Pallo takas teille, papparaiset.

Miettikää seuraavaksi tosi, tosi tarkkaan, kuka tästä kotihoidontuesta hyötyy. Sitten voitte alkaa ajaa vaikka sitä miesten vastuuttamista korvamerkatulla vanhempainlomalla tai vanhempainvapaiden kustannusten jakamista työnantajien kesken, millä olisi oikeasti vaikutusta tasa-arvoon (lue: työpaikan saamiseen, työsuhteiden määräikaisuuteen, palkkakehitykseen ja työhön paluuseen äitiysloman jälkeen). Tai patistakaa jäseniänne tarjoamaan päivähoitoa tai au pair työsuhde-etuna. Silloin mä olisin sataprossaisesti töissä ja kuulkaa laulellen.

16.11.12

Perheen ajanhallintajärjestelmä

Käymme oman blogini puolella juuri keskustelua vanhempien kahdenkeskeisen ajan tärkeydestä ja siitä, miten sellaisen ihmeen saa järjestettyä. Eräs kommentoijista kertoi, että heillä ja isovanhemmilla on käytössä perheen yhteinen g-mailin kalenteri, josta näkee kätsysti menot ja lastenvahtitarpeet. Kerrassaan nerokasta!

Vannon hyvän suunnittelun nimeen. Hyvin suunniteltu on jo oikeastaan valmis. Mitä paremmin arkipäivien logistiikan suunnittelee etukäteen, sitä vähemmällä kiukulla asiat menevät putkeen ja sitä pienemmällä todennäköisyydellä on turvauduttava taksikyytiin ehtiäkseen ajoissa hakemaan lapsen tarhasta. Kun aikataulut ovat tiedossa eikä kukaan lintsaa, kaikkien toimintakyky säilyy, eikä mielenrauha järky.

Time Management

Perheyksikössämme toimii kaikista parhaiten se, että omat menot on ajoitettu tietyille vakiopäiville. Mies on varannut omille harrastuksilleen ma- ja ke-illat. Minä ke-aamut ja to-illat. Mies hakee ja vie lapsen tarhaan, koska sillä on vain yksi työpaikka eikä keskenkeräisiä opintoja. Jos mies tai minä olen työmatkalla tai on muuta säätöä, anoppi auttaa, jos vain ehtii (5 kpl 2-5-vuotiaita lapsenlapsia). Viikonloppuisin yritämme järjestää mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Viikonloppuisin käymme myös läpi seuraavan viikon ohjelman ja sovimme, miten hoidetaan epätavalliset menot kuten iltakokoukset tai hankalien kellonaikojen työkeikat.

Yleensä pakka pysyy käsissä. Yleensä. Miten teillä?

Kuva Flickr/RLHyde

6.11.12

Paraskin puhuja

Hesarissa oli juttu vanhemmuudesta otsikolla "Lapset mylläävät parisuhteen uusiksi" (HS 5.11.12 D1). No juu, myllääväthän ne. Juttua varten haastatellut kolme pariskuntaa olivat yksimielisiä: lapsen syntymä vahvistaa parisuhdetta ja keskinäinen kunnioitus kasvaa, vaikka välillä vähän väsyttääPieni faktalaatikko jutun vieressä muistutteli lapsiperheen parisuhteen reunaehdoista. Ensimmäisen lapsen aiheuttama myllerrys on suurin. Isää ei saa jättää ulkopuolelle. Molempien pitää sitoutua samaan lapsilukuun.

Varmasti näin.


Jäin -- tietenkin -- kaipaamaan juttuun parisuhdetta, joka olisi myllätty eron partaalle tai vanhempia, joista toinen olisi ollut vaikka masentunut. Millainen parisuhde on silloin, kun toinen joutuu kannattelemaan koko perhettä? Ehkä aiheesta on vaikea puhua avoimesti. Olen itse yrittänyt toitottaa äitiysjärkytystäni julki juuri siksi, että nekin, joiden parisuhdetta tai keskinäistä kunnioitusta lapsi ei todellakaan vahvistanut, uskaltaisivat tilanteestaan puhua -- silläkin uhalla, että siitä saattaa seurata imbesillejä "olisit jättänyt lapset tekemättä" -kommentteja.

Negatiivisista tunteista puhuminen on ylipäätään vaikeaa, saati silloin kun kaiken järjen mukaan pitäisi hehkua vauvaonnea. Tilannetta hankaloittaa myös se, että kahden työssäkäyvän ihmisen todellisuudet siirtyvät äitiysloman myötä valovuoden päähän toisistaan. Kumpikaan ei ymmärrä, mikä toista hiertää. Asiat voivat toki järjestyä ajan kanssa, mutta omien tunteiden kertominen kumppanille saattaa parantaa tilannetta nopeasti.

Lisäisin jutun faktalaatikkoon vielä sen puhumisen merkityksen. Kertokaa kokemuksistanne sekä kumppanillenne että muille. Ongelmiin löytyy yleensä ratkaisuja ja bonuksena saatte vertaistukea. 

Olen tässä aiheessa se "paraskin puhuja". Olen joutunut opettelemaan puheilmaisutaitojani ihan kantapään kautta. Lapsuuden perheessäni kun ei ollut tapana (lukuisista) konflikteista keskustella ja anteeksi pyydellä - jos ei vastapuoli ovien paiskomisen nyansseista tajunnut mistä kiikasti, niin suksikoon kuuseen. Jos minulla on toivoa, teilläkin on.

3.11.12

Eroja ja kohtaamisia

Mun hyvä ystävä kertoi tänään, että hänen perheensä hajoaa. Avioero. Ja heillä on yhteisiä lapsia. Olen itsekin avioerolapsi, ja muistan hyvin, millaista myllerystä omien vanhempien eroaika oli. Ei se helppoa ollut kenellekään.

Eivät ne omatkaan erot ole aina siististi sujuneet. Ihmissuhteiden päättymiset ja erot ovat kamalia tilanteita. Joskus vain vähän kamalia, mutta useammin kuitenkin aikamoista paskaa, joka osuu tuulettimeen. Siinä kohtaa kun huomaa, että ei enää jatkuvasti mieti eroa tai eksäänsä, on suunta eteenpäin ja uuteen. Melkein kaikesta pääsee joskus yli, se on lohdullista.

Mun omien vanhempien avioero aiheutti aluksi hämmennystä, sitten surua ja lopuksi vähän vihaa. Pitkäkestoisin kyräily ei kuitenkaan kohdistunut omaan mutsiin tai faijaan vaan omien vanhempien uusiin kumppaneihin. Ah. Tuli karjuttua uusille puolisoille päin naamaa sellaista tekstiä, jota en kyllä nyt 32-vuotiaanakaan kehtaa sanoiksi kirjoittaa. Että tervetuloa meidän perheeseen! Tuntui  varmaan todella mahtavalta :)

Perheitä on monenlaisia. Heteroa, sateenkaarta, yksinhuoltajaa, kissaihmisiä, yhteishuoltajuutta, viikonloppuperheitä, etäperheitä, uusperheitä... Mä edustan yhden lapsen ja kahden vanhemman heteroperhettä; keskinkertaista mutsia, joka välillä nillittää yövalvomisista, lapsen uhmasta, elämänmuutoksista ja omasta kädentaidottomuudesta tässä kaikessa.

Isä- tai äitipuolena olosta mulla ei ole mitään käsitystä. Kiinnostaisikin kuulla, millaisia taidottomuuden tai onnistumisen tunteita tulee vastaan, kun tulee vanhemmaksi tai läheiseksi aikuiseksi lapselle, joka ei biologisesti ole oma? (Veikkaan, että saleen on synnyttäminen helpompaa.)

Kuva: Pelitalo

26.10.12

Käynti Pasilassa


Vuoden mutsien messuesiintyminen ei flopannut. Stevarit eivät heittäneet ulos, kustantaja  ei muistanut mädällä kananmunalla (mutta ei sen puoleen lounareillakaan - kävin myöhemmin oman y-tunnuksen piikkiin Pasilassa pitsalla) enkä vahingossa edes nielaissut mikkiä.

Tosin yhden nolostuksen onnistuin tekemään. Tilitin, kuinka paljon mua raskausajassa pelotti se, että saan ison pötsin takia sellaisen roikkuvan viinipullonkorkkinavan. Olin aikaisemmin kauhistellen katsellut niitä kaduilla ryhmissä vaappuvia napoja. Karmeeta. Sitten mä huomasin siinä katsomon eturivissä yhden raskaana olevan tytön, joka katsoi mua ymmärtävästi. Anteeksi! En siis puhunut sun navasta vaan mun omasta, joka oli viinipullonkorkkiakin suurempi. Semmoinen lehmänutare. No kuitenkin, mä halusin tämän blogin kautta oikaista sen mahdollisesti syntyneen virhekäsityksen, että olisin dislikettänyt sun napaa. Niin ei ollut tarkoitus. Tsemppiä sulle! (Ja mulle.)

PS. Unilever hei, eikö niiden niiden rintaliivisuojien oheen voisi kehittää navan päälle solmittavan suojan? Mä olisin saletisti aikanaan hankkinut sellaisen pullotuksen eston. Myöhemmin sitä olisi sitten voinut käyttää vaikka merirosvoläppänä Somalian aluevesillä.

Löydä tarina, josta et vielä tiennyt. Äitiys on täynnä yllätyksiä.

22.10.12

Vuoden mutsit lavalla

Hei tyypit, jos olette suuntaamassa loppuviikosta Helsingin kirjamessuille, niin kannattaa ehdottomasti tehdä se perjantaina 26.10. ja ängetä itsensä Akateemisen lavan eturiviin noin kello 11. Koska minä ja Satu olemme siellä lavalla mikrofonin ja äänentoiston kanssa!


Tämä on mahtava tilaisuus! Kerrankos sitä suosituilla messuilla isketään mikki kouraan eikä puheoikeuttamme rajoita mikään muu kuin seuraava lavalle pyrkijä. Ja hänkin tulee vasta puolen tunnin päästä.

Katsomme, että näin kuntavaalien alla valvollisuutemme on aloittaa Vuoden mutsi -puolueen kannattajalista - ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että lapsista horistaan kyllä ihan riittävästi, mutta mutsien asialla ei ole vielä mikään puolue! Emme me ole mikään surkea nyyhkyvähemmistö, vaan dynaaminen ja ärhäkkä kansanryhmä, jolla on tarpeita. Hel-ve-tis-ti tarpeita.

Kertokaapa siis (Ihmisten puolueen mallin mukaisesti), mitä kaikkia teemoja uuden puolueemme kannattaisi ajaa? Äitiyspakkausuudistusta nyt ainakin. Sitten marketteihin näkymätöntä myyntihihnaa, joka sujauttaa paketin spärdäreitä kätsästi suoraan hihnan pakkauspäähän, fine dining ravintoloihin äänieristettyjä kabinetteja ja lenkkeilytakkeihin tatin mentäviä taskuja. Mitä muuta mutsit tarvitsevat? Akuutisti tai kroonisesti?

Tulkaa mukaan! Siirrytään juhlimaan uutta puoluetta Viinimessujen puolelle noin klo 11.30. Tai kun stevarit nykäisevät johdon irti vahvistimesta.

16.10.12

Jääkaapin tyhjennys

Suomalaiset heittävät viisi prosenttia ostamastaan ruuasta roskiin - siis noin 30 kiloa vuodessa.

En ehkä ole maailman ahkerin kierrättäjä tai luomukaupan kanta-asiakas, mutta ruokatarvikkeiden käytössä yritän noudattaa kirjanpitäjän tarkkuutta.  Käyn ruokakaupassa melkein kerran päivässä. Olen nimittäin huomannut, että jos yritän tehdä viikon ostokset kerralla, ruokahävikin määrä nousee. Lisäksi mulla on muutamia kikkoja, joilla hankkiudun eroon vanhoiksi menevistä ruokatarvikkeista. Ah, sitä tyydytyksen tunnetta, kun siitä vihanneslaatikon yllätyksestä saa tuunattua tarjoilukelpoista safkaa.

Banaanileipä. Ruskeita ja lötköjä banaaneja ei pysty syömään ilman lusikkaa, mutta niistä saa ihanaa banaanileipää. Tykkään tästä ohjeesta, koska se ei vaadi sähkövatkaimen käyttöä. Tämä on myös kersan suosikkiherkku.

Krutonkeja salaattiin. Viimeiset leipäpalat voi tunkea salaattiin. Perussalaatti saa potkua, kun sinne lisää esimerkiksi pannulla paahdettuja siemeniä ja krutonkeja. Pilkon vanhat paahtoleivät kuutioiksi, paistan reilusti oliiviöljyssä ja laitan päälle merisuolaa ja rosmariinia.

Nahistuneet porkkanat 2.0. Lötkistyneet juurekset saa parhaaseen käyttöön paahtamalla ne uunissa. Porkkanat, perunat, bataatit, lantut... Kaikki kuutioiksi vaan, sekaan öljyä, sulatettua voita, rosmariinia ja merisuolaa ja koko höskä uuniin paperin päälle noin 200 asteeseen.

Punkunjämät. Periaatteessa en kannata jääkaappipulloja - enkä pihtaamista noin muutenkaan. Jos nyt kuitenkin sattui käymään niin, että pohjia jäi, eikä viinin maku ole enää parhaimmillaan, tee punkusta kastike. Tämä ohje on minusta ihanan helppo. Eikä sen kanssa ole pakko tarjoilla sisäfilettä - soosi sopii punajuuripihveihinkin.

Pinaatit ja muu vihreä salaattisilppu. Vanhaksi mennyt salaatti maistuu kaamealta. Jos vihreät eivät ole vielä täysin syömäkelvottomia (siis mätiä tai homeessa), teen niistä täytettä kaalikääryleihin. Jos kaapissa on pinaattia, teen niitä maailman parhaita pinaattilettuja.

Muita vastaavia reseptejä? Laittakaahan jakoon. Tämä jätejoonas kiittää.

Gojee.com on jääkaapintyhjentäjän unelma. Syötä sivustolle jääkaapin ainekset. Paina enteriä. Palvelu kertoo, mitä aineksista saa aikaan. Jos raaka-aineita on vähänlaisesti, Gojee antaa ehdotuksen ostoslistan sisällöstä. Kätevää.



13.10.12

Fail

Tänään se on taas: kansainvälinen epäonnistumisen päivä.
"On todettu tosiasia, että epäonnistuminen on yksi menestyksen kulmakivistä elämän joka osa-alueella. Epäonnistuminen on ennen kaikkea oppimiskokemus ja sen kautta saatu oppi on korvaamaton voimavara. Epäonnistumisen ei saa antaa viedä osaajilta uskoa ja rohkeutta rakentaa omaa elämäänsä ja yhteistä maailmaamme. Eikä epäonnistumisen saa missään nimessä antaa viedä tarmoa nousta ylös jaloilleen kerta toisensa jälkeen — ja yrittää uudelleen."

Kersathan ovat epäonnistumisen mestareita. Kun ruoka putoaa jälleen kerran lusikasta syliin, saappaat ovat väärissä jaloissa ja reppu taas himassa, niin mitä ne tekevät? Karjuvat naama punaisena pettymystään hetken ja tulevat sitten pyytämään apua tai yrittävät itse uudelleen. Eivät ne mitenkään tsemppaa - uudelleen yrittäminen on luontainen tapa toimia.

Pudotin vahingossa pakastepizzan päälle raa'an kananmunan.
Ei muuta kuin kuoret pois ja pizza uuniin. Oli hirveää.

Me mutsit ja faijat näytämme esimerkkiä ipanoillemme myös epäonnistumisessa. Ne katsovat vierestä kun mokaamme, kiroilemme ja vittuunnumme, mutta toivottavasti ne näkevät myös sen uuden yrityksen ja ehkä nauruakin. Ei se tietenkään ihan heti naurata, kun jos vaikka hoitaja soittaisi duuniin, että tarvittais nyt se unohtunut hoitokassi, kun yksivuotiaalla ei ollut ollenkaan vaippaa päällä. Kymmenen vuoden päästä saatan jo hörähtää.

8.10.12

Näin äitinä

Anu Silfverberg kritisoi taannoin sitä, että monet naiset ottavat asioihin kantaa äitinä. Hänen mielestään äidin roolissa kannattaisi puhua vain omille lapsilleen.

Johan pomppasi! Totuushan kuitenkin on, että äitiys muuttaa ihmistä! Minä ainakin olen muuttunut viidessä vuodessa ihan älyttömästi. 

Kas, näin äitinä
... osaan pilkkoa sipulin niin molekyylitason silpuksi ettei sitä edes huomaa makaronilaatikossa. 
... tunnistan nykyään huomattavan määrän dinosauruksia ja satuhahmoja.
... olen maininnut Afrikan lapset ruokapöydässä opettavaiseen äänensävyyn.
... osaan aivastaa niin, ettei kuulu ääntä, vaikka se tuntuukin siltä, että aivot tulevat silmistä ulos.
... osaan työntää oikean määrän suppoja pyllyyn, myös yöllä juuri herätettynä.
... muutamat ruumiinosani ovat antaneet periksi painovoimalle.
... päässäni soi nyt neljättä päivää putkeen "mörkö se lähti piiriin".
... paidassani on syksyisin puuron lisäksi myös räkää.

Että näin äitinä minä sanon sinulle Anu, että älä tule minulle kertomaan, kuinka näitä ihmiskunnan moraalikysymyksiä puntaroidaan. Kyllä minä näin äitinä kuule osaan, koska minä sanon niin.

5.10.12

Lukeminen kannattaa lähes aina

Lapsi löysi kirjahyllystä Hannun ja Kertun. Oh noh.*) Se on kuulunut suosikkilukemistoon viimeiset kaksi viikkoa joka ilta ennen nukkumaan menoa. Olen lennosta vähän pyöristellyt kulmia; perhe lähtee hyväntuuliselle eväsretkelle, jonka aikana lapset eksyvät, tapaavat kivan pannukakkuja paistavan mummon ja löytävät lopulta kotiin.

Tekstin editointi ja lyhentäminen sujuvat helposti, koska kersa ei osaa vielä lukea. Mutta kuvia se osaa katsoa.

Eniten kysymyksiä herättää pyllistelytilanne keittiössä. Lapsi haluaa kovasti tietää, mitä tässä kuvassa tapahtuu. Onnettomat selitykseni eivät osu maaliin:



Minä: Mummo kompastui uuniin.
Kersa: Mummo seisoo.

Minä: No se on televisio, ja mummo katselee muumeja.
Kersa: Missä Pikku Myy on?

Minä: Mummo siivoaa uunia.
Kersa: Pölynimuri?

Minä: Toi on semmoinen hiustehoitolaite, mummo pesee hiuksia.
Kersa: Eijjeijjei laiteta samppoota!


*) Olisihan se voinut toisaalta valita hyllystä myös sarjamurhaajia käsittelevän tietokirjan Mass Murderers.

2.10.12

Mutsi lenkkeilee

Lenkkeily on vaikea harrastus. Jos ette usko, kerron teille tarinan eräästä anonyymistä mutsista.

Tarinan mutsi lähtee lenkille, kun kerrankin paistaa aurinko. Puolisen tuntia juostuaan mutsi näkee lenkkipolun varressa kököttävän herkkutatin, ison sellaisen. Ensin mutsi juoksee tarmokkaasti ohi, sillä hän haluaa keskittyä urheiluun -- ehtiihän sen sienen käydä poimimassa myöhemminkin. Noin sadan metrin päässä mutsi kääntyy takaisin, sillä hänen sisäinen metsästäjä-keräilijänsä kuiskii, että etana tai toinen lenkkeilijä ehtii ensin.


Vaikeudet alkavat. Mutsilla on päällään tyköistuva ja kevyt lenkkeilyasu, jossa ei ole taskuja, joten mutsi juoksee hetken tatti kädessä. Koiranulkoiluttaja kääntyy katsomaan tatista sykettä tarkkailevaa lenkkeilijää. Sitten mutsi näkee toisen ison herkkutatin. Hän tunkee sen huppuunsa. Huppu möllöttää oudosti ja takki alkaa kiristää kaulasta. Kädessä olevan tatin lakki irtoaa. Kun mutsi kumartuu poimimaan sitä, toinen tatti kopsahtaa takaraivoon ja lähtee kierimään autotietä kohti. Mutsi tekee syöksyn pelastaakseen tatin. Autoilijat soittavat torvea.

Tatti kuitenkin pelastuu. Mutsi vetää hupun syvälle päähänsä, tunkee tatit nyt esipaloiteltuna tuulipukunsa sisään ja juoksee lenkkinsä vähän lyhennettynä versiona loppuun. Hän näyttää vaikeasta keskivartalo-ongelmasta kärsivältä. Mutsi toivoo, että lajinmääritys olisi osunut oikeaan, sillä sappitatin vuoksi tämä vaiva saattaisi vaikka vähän vituttaa.

Kun mutsi tulee kotiin, hän suuntaa keittiöön ja etsii tatinpalat takkinsa sisältä. Kyllä, herkkutatti se on, toinen ehkä voitatti. Perhe tuijottaa vieressä. Faija tiedustelee, miten lenkkeily muuttui sienestykseksi ja ottaako mutsi seuraavan kerran lenkille mukaan myös hirvikiväärin.

Sitten mutsi menee suihkuun, syö päivällistä ja leikkii hiukan kersojen kanssa. Kun lastenhuoneessa on hiljaisuus, mutsi kaataa itselleen ison lasin punaviiniä, paistaa tatit voissa ja persiljasilpussa, latoo ne ruisleivälle ja istuu koneen ääreen. Hän alkaa kirjoittaa Nikelle palautetta siitä, että juoksutakeissa on oltava isot taskut. Ja paikka sieniveitselle.

27.9.12

Hyviä uutisia!

Kieriskelin vastikään pottaongelmissa. Lasta ei kiinnostanut mennä vessaan. Se ei halunnut istua potan päälle vaan vetää sen päähänsä kypäräksi. Mietin, mitä ihmettä tein vanhempana väärin. Teinkö jonkun emämokan lapsen anaalivaiheessa, kun lapsi haluaa yhä hautoa kakkosta housuissaan?

Mutta kas. Huoli osoittautui turhaksi. Eräänä kauniina lauantaiaamuna reilu viikko sitten kersa ei halunnut enää laittaa vaippaa. Propsit tästä kehityksen jättiaskeleesta jälleen kerran anopille, joka oli ostanut lapselle pussillisen Dora-alushousuja. Anoppi oli esitellyt alkkareita ja sanonut, että nää on niin kauheen hienot pikkuhousut, että näihin ei viitsi pissata, eihän?

Joo ei, oli lapsi vastannut. Ja vetäissyt alkkarit jalkaansa.

Tyydyn suosikkilistan viidenteen sijaan (Anopin, Doran, Mörön ja Mymmelin jälkeen) ilolla. 

24.9.12

Kantele onkin rock

Minkälainen mielikuva teillä on kanteleesta? Niin, sellainen hentojen runotyttöjen ja koulukiusattujen poikien nolo läystäke. Olin ihan hajalla, kun muskarissa oli tänä vuonna ohjelmistossa kanteleen soittaminen. Kas, kun ei pitsinnypläys.

Todellisuudessa kyseessä olikin ihan räyhäkkään näköinen peli. Sain siitä heti rämpytettyä Miska soutaa joella.




Kantele onkin kuulemma hyvä tapa aloittaa soittaminen, ilmeisesti vähän samaan tapaan kuin voimistelu on hyvä pohja mihin tahansa liikuntaharrastukseen.

Älkää siis aliarvioiko kanteletta. Voin myös vakuuttaa, että tämä vehje on todella paljon kuulijaystävällisempi vaihtoehto kuin saatanan nokkahuilu.

20.9.12

Wot?

Nenne. Jöjö. Äittää. Mata.

Nuorempi kersa ei puhu mitään järjellistä. Tai sanoo se yhden sanan: hauva. Muita sanoja ei tule. Peruskommunikaatio on pelkkää tavumölinää. Sillä ei ole yritystäkään toistaa sanoja perässäni, mutta eläimiä se kyllä imitoi mielellään: määkii, röhkii, kaakattaa, murisee ja ammuu. Miksi hitossa se ei matki ihmisiä? Kokeeko se olevansa eläin? Vai onko se vaan tyhmä?


Ei, tyhmä se ei ole. Se ymmärtää kyllä kaikenlaista. Sylkee pyynnöstä suustaan sinne tunkemansa kivet, kävyt ja etanat. Tietää hyvin, että portaissa ei saa hillua, sillä se virnistelee ovelasti kiellettäessä. Se tietää, että kalat uivat, sillä kylvyssä muut eläimet kävelevät ammeen reunalla. Eilen se tunki takaisin mun taskuun sieltä tipahtaneen nenäliinan. Kyllä sillä sytyttää.

Onhan se tietty vasta vuoden ja kolme kuukautta. Mutta kun siskolla oli tässä vaiheessa käytössä joku sadan sanan sanavarasto ja jopa kokonaisia lauseita. Oliko törppöjen ensikertalaisvanhempien kanssa vaan parempi opetella ilmaisemaan epäkohdat mahdollisimman varhain ja mahdollisimman selkeästi?

Ehkä kersa on vain tajunnut, että elekielellä ja osoittelemallakin saa. Pieni naaman kurtistus ja turhautunut karjaisu pistää arvaajaan vauhtia.

Onkohan täällä vain liian hyvä palvelu? No, kahden viikon päästä alkaa päivähoito. Kyseessä on kokenut hoitaja, mutta uskon vakaasti toisilta lapsilta apinointiin. Uhmaikäkin lähestyy. Oletan, että "ei" on vain ajan kysymys. Sillä pärjääkin sen toisen vuoden.

18.9.12

Bad hair day

Vein kersan ekaa kertaa kampaajalle viime keväänä. Se ei mennyt ihan putkesta sisään. Lapsi karjui naama punaisena koko toimituksen ajan. Varttitunnin karjunta ja kahden sentin lyhennys maksoi 20 euroa. Tajusin, että on asioita, jotka kannattaa tehdä itse.

Tänään piti lyhentää pari senttiä. Lapsi hihkui riemusta kun keittiösakset viuhuivat. Osoitti otsatukkaa ja sanoi että leekkaa herna. (Leikkaa tästä.) No minä leikkasin. Vähän epätasainen siitä tuli, mutta kerroksittaisuushan on trendikästä. Lapsikin pyöritteli päätään peilin edessä. Silkasta tyytyväisyydestä, tietysti.

Meillä himassa mä vedän suuret linjat miehen keskittyessä tarkkuutta vaativiin yksityiskohtiin. Mä niin näen sen ilmeen aamulla kersan herätessä. Hehheh.




10.9.12

Ei näin

Kävelimme miehen kanssa yhteisen baari-illan jälkeen kotiin. Puhe kääntyi kersaan ja rooleihimme vanhempina. Jänkkään laskuhumalssa välillä kaikkea mahdollista - kuuluu näet luontooni. Olenks mä muka lihonut? Miksi mä tienaan niin vähän? Miks ostin nämä kengät, vaikka ne näyttää kaikkien mun vaatteiden kanssa täysin dorkilta? Nyt halusin tietää, että mitä mä teen äitinä kaikkein eniten päin persettä.

Take my hand

Seurasi tavallista pidempi hiljaisuus ja hieman anteeksipyytävä huokaisu. No kun sä annat liian helposti periksi asioita ja saat mut näyttämään lapsen silmissä ikävältä vanhemmalta.

Syyllisyys valahti vatsan seudulle. Tunnistin good cop, bad cop -asetelman heti. Mä olen talousyksikössämme "hyvis", joka myötäilee. Joo ota vaan lisää muroja itse sieltä kulhosta. Okei, ei laiteta tota paitaa, laitetaan se sama joka oli eilen ja toissapäivänä. Selvä juttu joo, katsotaan vaan vielä tunti muumeja. Okei, mä tuun istuun tähän lattialle syömään omenaa, vaikka oikeasti meidän pitäisi ruokailla tuolla pöydän ääresssä.

Miehen toiminta on johdonmukaisempaa. Syödään pöydän ääressä. Jos haluaa muroja, niitä ei saa itse ottaa, koska muuten on koko saamarin pussin sisältö rahisemassa lattialla. Jos kiukuttelet, sitten kiukuttelet.

Annan asioita aivan liikaa periksi, koska en jaksa kuunnella kitinää. Sytytyslankani on välillä aika lyhyt. Olen herkästi hermostuvaa sorttia.

Tiedostan, että käyttäytymismallini on hanurista.

On täysin dorkaa varjella sytytyslangan syttymistä myötäilemällä. Kun annan asioita periksi ja mies ei, kersa vaatii huomiota enemmän juuri minulta. Isä ei saa tulla pesemään hampaita, vaan äiti, koska äiti annostelelee enemmän sitä hyvänmakuista hammastahnaa.

Paitsi että kaivan tässä kuoppaa itselleni (mitä enemmän annan periksi sitä enemmän minulta vaaditaan; pian ei enää riitä käsi murokulhossa vaan satanen lompakosta tai uusi urheiluauto), kampitan samalla miestäni, joka joutuu tyytymään vähemmän lepsun vanhemman rooliin (on varmaan tosi kivaa olla jatkuvasti se vanhempi, jota pyydetään menemään pois siitä häirtsemästä).

Niin. Että mun pitäisi nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja ohjelmoida joku osa äidin käyttäytymisjärjestelmässä uudestaan. Tosi helppoa. Mutta lupaan yrittää.

Kuva: Flickr/stephanski

2.9.12

Apina

Tämä on Koti-insinöörin lapsuuden lelu: apina, joka osasi heittää kuperkeikkaa käsiensä varassa. 70-luvulla.

Kuten näette, kunto vuonna 2012 ei ole enää ihan priima: puusta irtoaa paloja, jalat puuttuvat, kädet ovat puoliksi katkenneet ja mitään voltteja se ei enää heitä, vaikka mekanismi särisee edelleen lupaavasti. Tätä ei mitenkään voi korjata. Lisäksi Skidi upotti sen pari vuotta sitten kylpyyn, minkä jälkeen apina alkoi haista hirveälle ja turkki liimaantui kummalliseksi kangaslevyksi.

Käryävää apinaa ei voi heittää pois leimautumatta sosiopaatiksi eikä antaa lasten leikkeihin, joten se on koriste-esineenä makuuhuoneemme kirjahyllyssä. Kiva. Täytynee olla tyytyväinen, että se ei ole mikään metrinen nalle.

Asuuko teidän taloudessanne vastaavaa tunnearvoa?

31.8.12

Älä klikkaa tätä juttua

‎"Lue perjantain (31.8.) Iltalehdestä, mitä tytön isä kertoi hätäkeskukseen soittamansa hyytävän puhelun aikana."

Jumalauta, mutta minua oksettaa. 8-vuotiaan tytön murha on tekona niin hirvittävä, että mitkään sanat eivät riitä kuvailemaan sitä kuvotusta, inhoa ja tuskaa, jonka tapahtunut nostaa esiin tavallisessa, terveessä ihmisessä. Olen sanaton ja avuton. Ja raivoissani.

Raivoani lisää se, kun moni media, etenkin iltapäivälehdet, mässäilevät kaamealla asialla nostaen esiin mitä tarkempia yksityiskohtia, joiden julkituominen ei hyödytä ketään muuta kuin clicks per news -mittaria.

Siispä pyydän:

Älkää klikatko YHTÄKÄÄN 8-vuotiaan tytön murhaa koskevaa tirkistelyuutisia. Älkää ostako lehtiä, jossa näitä yksityiskohtia tongitaan. Se ei auta ketään! Paitsi mediataloja, jotka työstävät nettiin juuri sitä paskaa, mitä eniten klikataan ja jaetaan.

Jos olet huolissasi lapsesi koulukaverin perheoloista tai näet, että lapsia kohdellaan kaltoin, puutu asiaan.

Jos haluat auttaa anonyymina, lahjoita vaikka rahaa Mannerheimin lastensuojeluliiton puhelintoimintaan, jotta kaikki lapset, jotka sinne soittavat, saisivat apua (klikkaa tästä). Jos ei ole rahaa lahjoittaa, mene ja tykkää MLL:stä Facebookissa ja jaa niiden viestiä.

Muitakin auttamistapoja varmasti on. Mutta niitä s**tanan iltapäivälehtien linkkejä älkää jakako. Niistä sataa euroja vain ja ainoastaan Alma Median ja Sanoman kassaan.

Kiitos. Ei muuta tänään.

24.8.12

Pottaongelma

Tämän pidemmälle ei olla päästy. Kuva otettiin viime vuonna.
Meillä - tai siis minulla - on ongelma. Lapsi 2,5 vee ei halua käydä potalla, vessasta puhumattakaan.

Lapsen ollessa puolivuotias olin varma, että tätä vaipparumbaahan ei enää kauaa kestä (!). Meillä ei kasva niitä tyyppejä, jotka kolmevuotiaana kiskovat itse vaipan päälle, naama punaisena tusertavat sinne kakkoshädän ja sen jälkeen innoissaan hautovat aikaansaannostaan. Kaksvuotiaana potalle, viimeistään!

No niin varmaan.

Lapsi inhoaa pottaa ja vessanpönttöä.  Kun ehdotan vaipan ottamista pois ja menoa potalle, seuraa tiukka EI ja huutoa. Kun poistan vaipan vastalauseista huolimatta, lapsi liruttelee lattialle. Mielensäpahoittaja.

Neuvolantäti sanoi, että lapsi oppii kyllä itsestään potalle. Lastentarhanopettaja sanoi, että se oppii vähitellen. Kauan tässä oikein menee - kymmenen vuotta?? Mitä minä voin tehdä? Sivellä potan reunoille hunajaa? Liisteriä? Kiristää jäätelöllä? Help!


22.8.12

Lyö naamalla näppistä

Siltä varalta, että ette ole facebook-ryhmämme jäseniä (kannattaa ehdottomasti olla), laitetaan tänne blogiinkin tämä Vauva.fi:n keskusteluketju. Tässä ollaan nerokkaalla tavalla äitiyslomatekemisen ytimessä. Välillä ei pysty muuhun kuin tsekkaamaan, mitä tapahtuu, kun naama osuu näppikseen. Älkää kokeilko vauvan naamalla.

Terveisin tg666 (oli vähän otsapainotteinen)

16.8.12

Vuoden faija

Kirjoittelin Project Maman puolella vanhempien hoitovastuun jakamisen hyvistä puolista. Anonyymi kommentoija kertoi, että isän vastuunvälttely oli tullut hänelle yllätyksenä.

"Myönnän auliisti, että mieheni välinpitämätön suhtautuminen lapsensa hoitamiseen tuli minulle yllätyksenä ja suurena pettymyksenä. Hän on sanonut suoraan, että on mieluummin töissä kun kotona lastaan hoitamassa - ja näin myös toimii ilman neuvotteluvaraa. Hoitovapaan ehdottaminen oli hänestä vitsi. Sen sijaan vauvalle voi purkaa pahaa mieltä jos siltä tuntuu. Jos 5-kuinen vauva vahingossa sohaisee puuralusikkaa, mies suuttuu ja viskaa loput lusikasta vauvan naamalle. Jos vauva itkee, korvatulpilla voi kätevästi peittää metelin sen sijaan että rauhoittelisi itkevää lasta. Kuvittelin, että isäksi tuleminen aikuistaisi yli kolmikymppistä miestä. Olin väärässä, niin väärässä."
Niin. Vanhemmuus ei itsessään tee ketään aikuiseksi. Selkärangaton mulkvisti poikaystävänä on hyvin todennäköisesti selkärangaton mulvisti myös aviomiehenä ja lapsen isänä. Ei sellaista kannata riesakseen ottaa.

Mutta ehkä mies ei ollut selkärangaton mulkvisti ennen vauvaa. On ihan totta, että yli kolmikymppisen miehen pitäisi olla henkisesti valmis isäksi, mutta kukaan ei kerro etukäteen millaiseksi elämä varsinkin vauvavuonna muuttuu. Vauva yllättää vanhemmat, niin isän kuin äidinkin. Isän lapsellinen käytös on oire epämukavuusalueelle joutumisesta. Kasetti on liian kovilla.

Univelka, duunistressi, masentunut vaimo ja parkuva vauva vituttavat myös isää. Jos miehellä ei ole vertaistukea, läheisiä ystäviä samassa elämäntilanteessa ja/tai hän on surkea puhumaan tunteistaan, puurot lentävät vauvan naamalle. Tästä päästäänkin asiaan: isille järjestetään aivan liian vähän valmennusta ja tukea vanhemmuuteen. Vanhempainvapaat ja neuvolat ovat lapsille ja äideille. Kun äiti yrittää pitää itsensä ja vauvansa kasassa, ei kukaan kysele isän mielialoja ja pärjäämistä. Pitäisi vissiin kysellä.

Mitäs te sanotte? Onko tilanne korjattavissa? Mitä neuvoja antaisitte tälle perheelle? 

Töissä taas

Kukkuu, täällä ollaan! Vuoden mutsit ovat palanneet kesätauolta. Kesäämme mahtui mm. Yks muumimaailma, mökkilaituria ja risteily Ruotsiin. Toivottavasti teidänkin kesä oli keskinkertaisen jees! Se on nimittäin melko lailla ohi ny. Mutta älkää masentuko, on siinä loman loppumisessa arjen kannalta hyvätkin puolensa. Näin työsskäyvän vanhemman näkökulmasta olen esimerkiksi kovin iloinen päiväkodin auenneista porteista.

Miten 4 viikon palkallisen kesäloman pitäjät järjestävät arjen, kun kouluikäiset lapset ovat 2,5 kk kesälomalla ja jos päiväkoti yli kuukauden kiinni?

Ottamalla lapsen mukaan töihin? Lapsen, vanhempien ja työpaikalla istuvien kollegoiden takia toivon, että toivottavasti muu ratkaisu löytyy.

Tänään ei löytynyt. Lapsi pääsi aikaisin tarhasta, itse jouduin olemaan myöhään töissä, mies lähti työmatkalle viikoksi ja anoppi oli varattuna. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa lapsi mukaan kauppaan.

Hiljaisuutta kesti tasan 21 minuuttia.

Iskin Suhosen suunnittelemat Save the C -laukut syrjään, asetin läppärin laukkutelineeseen, avasin YouTubesta Muumit, annoin lapselle lakua ja sormet ristissä toivoin, että se olisi kaupan viimeisen aukiolotunnin hiljaa paikallaan.

No ei ollut. Ensimmäisen Muumi-jakson jälkeen kääpiö pyörähti lattialle kierimään (muumeissakin painittiin), rikkoi kännykkäni latausjohdon (ensi kerralla voisin varata enemmän leluja laukkuun) ja piereskeli kovaäänisesti (ei olisi pitänyt antaa sitä lakua). Luojan kiitos anoppi ei ole huomenna varattu.

Jouduitteko muut tukaliin tilanteisiin perheen kesäloma-aikataulujen yhteensovittelussa?


21.6.12

Vuoden mutsi - Part two

Vuoden Mutsi jää nyt kesälomalle, mutta hyvästä syystä. Kuten jo uhkasimme, toteutamme Satun kanssa Vuoden Mutsin jatko-osan. Palautteen perusteella totesimme yksimielisesti, että vertaistuen jakaminen on hinnatonta. Mikän ei voita sitä fiilistä, kun joku kanssamutsi ilahtuu, ettei ole kummallisten, epäsovinnaisten tai synkkienkään ajatustensa kanssa yksin.

Ja vertaistukea tarvitaan vauvavuoden jälkeenkin. Taaperon kanssa alkaa nimittäin ihan uudenlainen periodi, jossa riittää hämmästeltävää ja kummasteltavaa perheenjäsenien lisäksi myös naapureille, päivähoitajille, isovanhemmille ja työnantajalle. Alle kouluikäisen äitinä elämä on ihan eri tavalla absurdia.

Kirjan sisältösuunnittelu on jo aloitettu. Asiaa tulee perusjutuista: ruokailusta, nukkumisesta, pukemisesta, pottatreeneistä, harrastuksista, päivähoidosta - ja kaikkien näiden uhmaamisesta - samalla konseptilla kokemuksia ja vinkkejä yhdistellen, omien kokemuksien tallentamista unohtamatta. Filosofointia on luvassa myös vanhemmuudesta, kasvatuksesta, työelämästä ja suomalais-islantilaisista kulttuurieroista. Ja lapsiperhearki tarjoilee koko ajan lisää aiheita.

Koska meitä on edelleen vain kaksi ja äitejä (ja sitä kautta äitiyskokemuksia) on joku biljoona niin pyydämme jeesiä! Kerro, millainen taapero teille muutti vauvavuoden jälkeen? Millaisia uhmaselkkauksia lyhyt tyyppi järjesti? Mikä oli taaperovaiheessa parasta? Missä asiassa olisit kaivannut tukea? Huom! Parhaita paloja poimimme kirjaan, joten kirjoita nimimerkillä, jos haluat itsesi (ja mahdollisen blogisi) mainittavan!


Lisäksi kaikki kommentoijat skabaavat kirjapalkinnosta - arvaatte mikä opus on kyseessä. Valinta suoritetaan random.orgin kautta elokuussa.

Superhyvää kesää, mutsit! Elokuussa kuullaan taas.

20.6.12

Öljyä moottoriin

Edellisen postauksen kommenteissa kysyttiin tärkeää asiaa: Mikä avuksi, kun mieli on musta?


Kokoan tähän alle listaa asioista, joilla itse taitan ketutuksen. Tai ainakin saan vaimennettua sen volyymia. Nyt mutsit vinkit jakoon! Mitä te teette päivinä, jolloin vituttaa niin että näkö lähtee? Kaikkien vinkkien voimin toivotamme kaikille kesää ja kärpäsiä. Hajonneita autoja ja hyttysiä. Pitäkää huolta toisistanne ja ennen kaikkea itsestänne <3


Kun minua vituttaa...
- ...kaivan lapsen nukahdettua kaapista irtokarkkipiilon esiin ja katson pari jaksoa Sopranosia.
- ....menen kirjastoon. Kun katselee kirjojen määrää ja miettii niiden parissa aherrettuja vuosisatoja, ainakin ne turhimmat ongelmat alkavat tuntua hyttysen ininältä.
- luen blogeja :)
- menen sohvalle vaakatasoon ja laitan äänikirjan soimaan. Nukahdan yleensä ennen prologin loppua.
- Suggestoin itseni Kreikkaan juomalla lasin halpaa valkoviiniä ja kuuntelemalla Zorbasta Youtubesta. No joke. 

Santorini

Kuva: p-andr

18.6.12

Ja sen sisällä on uusia mutseja


Vuoden mutsi -kirjan kannessa poseeraa maatuska-nukke. Se on prototyyppi mutsista: yhden nuken sisällä on uusi nukke, jonka sisällä on uusi nukke. Mummo, jonka sisältä tulee uusia mummoja.

Satavuotiaana voi vanhainkodin vierailutunnilla kelata, että jos minua ei olisi, ei muuten olisi noita kädet jäykkänä ovensuussa seisovia sukulaisiakaan. Samalla ei myöskään voi välttyä huomaamasta, kuinka nuorin lapsesi on perinyt edustavan nenäsi tai kuinka lapsesi esikoinen on samanlainen tulisielu kuin oma lapsesi pienenä. Tällaisilla ajatusleikeillä saa perspektiiviä ajoittain kaaoottiseen lapsiperhearkeen. 

Yksi perspektiivi laskeutui tajuntaani eilen. Uuteen duunini liittyen Nyt-liite julkaisi perjantaina jutun, jossa istun kaupan rappusilla. Isäni laittoi samana iltana tekstiviestin, jossa hän kehotti kaivamaan arkistoista sen vanhan valokuvan, jossa hänen mummonsa poseerasi lapsensa, siis isäni äidin, kanssa oman kauppansa rappusilla. Oma isoisoäitini pyöritti Karjalassa menestyksekästä sekatavarakauppaa, jonka hän joutui sodan takia jättämään Neuvostoliittoon. Pääsin itse onneksi vähän helpommalla: toin kaupalla Suomen keskelle Atlanttia.

Näen tuossa mustavalkokuvassa itseni. Jotenkin friikkiä. Ja niin normaalia.

14.6.12

Vuoden lammasmutsi

Mökkinaapurissamme sijaitsee maatila, jossa kasvatetaan lampaita. Käymme Skidin kanssa säännöllisesti ruokkimassa määkijöitä ja viimeksi isäntä päästi meidät sisään lässyttämään vastasyntyneille karitsoille. Siinä samalla sain utsittua kiinnostavaa tietoa lammasfarmarin arjesta: millaista meno on karitsoimisaikaan, kuinka moni pysyy hengissä ja mitä lammaskersat tuttipullosta juovat.

Yksi juttu jäi erityisesti mieleen: isäntä kertoi, että lammasäitejäkin on hyviä ja huonoja. Asteikolla 1-4 tilan sadasta lampaasta nelosta ei saanut yksikään.* Suurin osa tilan lampaista oli siis keskinkertaisia mutseja! Haa! Ja tiesittekö, että kokeneet kolmosen mutsit avittavat esikoisen äitejä synnytyksessä! Siistiä.

Tunsin myös syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta erään kainuunharmaksen kanssa, joka oli synnyttänyt yhden laihan, huonosti syövän kersan ja saanut päälle utaretulehduksen. Voimia, sister.

Anyway, tämä muistutuksena, että äitiys on taito-, tieto- ja tahtolaji. Learning by doing on sallittua, oli merinovillaa sitten selässä tai tissinlämmittimessä.

* No, tätä äitiyttä tietysti arvioitiin sillä, kuinka monta karitsaa emo pystyy pitämään hengissä. Meillä länsimaisilla ihmismammoilla taiteellinen vaikutelma on ilmeisen tärkeä.

KUVA: Flickr / Lauren

8.6.12

Ketterät kyykkyyn

Tuossa taannoin pohdimme, mikä puolisossa ärsyttää. Aika moni äänesti sen puolesta, että likaiset astiat eivät mene astianpesukoneeseen. No ei meilläkään, ja syyllistyn itse ihan samaan. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa? Tämä korostuu nyt erityisesti, kun siipalla on selkä kipeä.

Kehitin teorian: kaikki aikuisten toiminta tähtää välilevynpullistumien minimointiin. Ainakin meidän kahden heikkoselkäisen taloudessa.


Kyyristelyä jaksaa jos siihen on hyvä syy.
Jos astianpesukone olisi navan korkeudella eikä nilkoissa, aikuisen ei tarvitsisi kyyristyä ja ronkkia ruokailuvälineitä paikoilleen hankalassa asennossa. Vain ketterä ja viitseliäs ihminen jaksaa laittaa kahvikuppinsa heti koneeseen, kun sen voi jättää helposti pöydälle ...kunnes pöytä on täynnä ja *joku* joutuu kumartumaan ja latomaan ne kerralla pöydältä koneeseen.

Toinen ongelma on kierrätys: kaljatölkkien, kartonkien, lasin ja metallien paikka on meidän keittiössämme matalassa kaapissa verhon takana. Mikä tarkoittaa sitä, että kumartumisen lisäksi joudut avaamaan verhon koukuista ja avaamaan laatikon. Ja sulkemaan kaikki. Arvaatte: pöydälle jäävät.

Jos mikro sijaitsisi lattialla, juottaisin vauvalle jääkaappikylmää maitoa. Keittiövalmistajat hoi, uutta ajattelua kehiin. Parisuhteemme kaipaa kumartelemattomuutta!

6.6.12

Poikatytöt ja tyttöpojat

Blogissani käydään tällä hetkellä keskustelua siitä, mikä on sopivaa pukeutumista. Keskustelu laittoi miettimään laajemmin naisten ja miesten - etenkin tyttöjen ja poikien pukeutumista. Tajusin, että pukeutumiskoodit elävät meidänkin kulttuurissamme todella vahvoina ja näiden kirjaamattomien sääntöjen rikkominen on tytöille poikia sallitumpaa.

Tyttölapset puetaan huoletta niin röyhelömekkoihin, farkkuihin ja verkkareihin. Mutta poikalapsen päällä ei mekkoa nähdä.

fit for a princess

Aikuisilla peli on sama. Naisille myydään korkkareiden, avokkaiden, lenkkareiden, hameiden ja kauluspaitojen lisäksi bf-housuja ja perinteisesti miesten päällä nähtyjä slipovereja. Kuinka moni mies laittaisi päälleen girlfriend-farkut?

Naissukupuoli voi pukeutua sekä maskuliinisiin että feminiinisiin vaatteihin, mutta ajatus vekkihameesta miehen päällä tuntuu monesta friikiltä.

Älkää suotta naurako siellä, sillä ei siitä kovin montaa vuosikymmentä ole, kun housuja pidettiin naisten päällä täysin sopimattomana.

Naisten pukeutumiskoodit ovat vapautuneet, miehille ei ole tapahtunut samalla tavalla. Miksi ei? Pukisitkö sinä poikalapselle röyhelömekon? Miksi et?

Kuva: Willsfca

30.5.12

Designed by pätkä

Juma, miten hyvä idea! Child's Own Studio tekee lasten lähettämien piirrustusten pohjalta pehmoeläimiä. Tässä on kuulkaa leluvalmistajalle oivallinen itsetutkiskelun paikka.

Kuluttajasegmentti ei halua barbeja!  Markkinan heikot signaalit tunnistava, aikaansa edellä olevan lelufirman kannattaisi nyt heti painaa bratz- ja transformer-linjastoilla stop-nappulaa ja ajaa tuotantoon kaksijalkainen sininen kärpänen ja kuusiraajainen jänis, jolla on pissat housussa. Top model -nuken voisi syrjäyttää vaikka tämä konekivääri-mutsi.

Kaikki kuvat: Wendy Tsao.






24.5.12

Lastenjuhlat - take one

Nyt on tosi kyseessä. Esikoinen on tajunnut, että vain hänen syntymäpäivillään on pelkkiä aikuisia ja pistänyt ensimmäistä kertaa omia speksejä pöytään. Kutsu pitää tänä vuonna lähettää myös tarha- ja hiekkalaatikkokavereille. Goddamnit. Joudun siis ensimmäistä kertaa elämässäni järjestämään lastenjuhlat.

Vanhat hyvät ajat.
Tarvitsen apuanne. Meille rynnii lauma lyhyitä, rusetein ja paljetein koristeltuja henkilöitä, joilla on konkareina varmasti jonkinlaisia odotuksia. Nyt parhaat vinkit jakoon: miten pidetään mukiinmenevät bibikset mutta säilytetään itsekunnioitus, naapurisuhteet, tärykalvot ja kristallit? Mitä voi tarjota, jos vastustaa henkeen ja vereen nakkeja ja lihapullia? Onko goodiebag pakollinen? Pitääkö olla ohjelmaa? Miten voisi kauniisti muotoilla ei-rihkamalahjatoiveen? Voiko metriheikkien sokerikännäystä jotenkin hillitä? Pitääkö koordinaatiti ilmoittaa Medihelille etukäteen?

Varaan jokatapauksessa illaksi itselleni koko pahvitönisterin punaista. Ja nostan maljan sille, että pystyin väistelemään aihetta melkein viisi vuotta.

22.5.12

Kippis!

Lapset&ravintola-aiheen jatko-osaksi sopii luonnollisesti lapset&alkoholinkäyttö. Omassa lapsuudenkodissani ei juuri juotu alkoholia. Ei pidetty kossua säilössä patterin takana, mutta kellarissa ei kyllä ollut sellaista lämpötilasäädeltyä viinikaappiakaan, jonka uumenista olisi kaiveiltu aarteita maisteltaviksi.

Suomalaisperheiden alkoholinkäytön ruma puoli tuli kuitenkin tutuksi. Vanhempani pyörittivät 1990-luvun alussa asuntovaunualuetta. Siellä näin, kuinka alkoholinkäyttö alkaa kossupullosta ja loppuu asuntovaunun etuteltan päälle kaatumiseen. Ennen kuin farkut ovat nilkoissa ja paskat alushousussa, huudatetaan kannettavasta mankasta suomalaista iskelmätuotantoa ja mokelletaan ilman konsonantteja. Muistan muutamia perheitä, joiden vanhemmat ottivat huikkaa perjantai-illasta sunnuntaiaamuun lasten tarkkaillessa sivusta vaisuina vanhempiensa juomalasien sisältöä. Ällöttävää.


On täysin edesvastuutonta, törkeää ja ääliömäistä vetää perskännejä lasten seurassa. Mutta typerää on myös se mustavalkoinen tapa, jolla alkoholinkäyttöön Suomessa suhtaudutaan. Tyyliin: jos imetät ja juot puoli lasia punaviiniä, yrität about tappaa lapsesi. 

Ei Suomessakaan juoda vain ja ainoastaan perskänni odotushorisontissa. Mistä siis johtuu, että ei-humalahakuista kohtuukäytöstäkään ei saa puhua? Alkoholi rinnastetaan vain ördäämiseen ja turpakäräjiin snagarilla. Viestinnällä rakennetaan todellisuutta; kun alkoholista puhutaan hallitsemattomana kaaoksena, heitteillejättöinä ja pahoinpitelyinä, alkoholista tulee iso paha mörkö, joka pitää kieltää kaikilta, koska siitä seuraa vain kaikenlaista paskaa. (Saman ajatuskaavan mukaan kännissä voi tehdä mitä vaan ja syyllinen löytyy kätevästi alkoholia - mörkö otti vallan ja vei oman vastuun.)

Minä annan nyt äänen iloiselle ryyppäämiselle. Olen nimittäin Roosa Meriläisen kanssa samaa mieltä: Kännissä on kivaa. Meillä kotona otetaan alkoholia lapsen seurassa. Kylmän valkkarin ensipuraisu on vallaton tunne. Kun lauantaina päivällä tilaan pubin nurkkapöydässä itselleni yhden bissen ja lapselle pullon limppaa, koen suurta tyytyväisyyttä. Olen kahdessa maailmassa yhtäaikaa: mutsina mutta myös omana vapaana itsenäni.


Alkoholi on läsnä myös juhlapyhinä. Viime vappuna kokoonnuimme ystävän puutarhabileisiin. Joimme miehen kanssa pullon skumppaa ja tarjosimme lapselle iltapäivämaidon kuoharilasista. Kilisteltiin, tanssittiin ja pelleiltiin. Muutaman tunnin päästä kävelimme kotiin vapautuneessa tunnelmassa. Ihana päivä, jossa hiprakalla* oli oma roolinsa. Kukaan ei vetänyt toista turpaan, unohtanut lasta bajamajaan, ajanut autolla päin betoniseinää tai paskantanut housuihinsa (paitsi kersa, mutta se joikin koko päivän pelkkiä alkoholittomia).

*) Hiprakan tunnistaa rentoutuneesta ja kevyestä olosta, joka kestää tunnista kahteen, eikä siitä tule krapulaa. Hiprakkaan pääsy vaatii henkilökohtaista pelisilmää. Minulle se on kaksi täyttä lasia skumppaa tai yksi vahva geetee. Entäs teille?

18.5.12

Iik, lapsia ravintolassa!

Hannan blogissa on menossa melkoisen ärhäkkä keskustelu siitä, saavatko lapset näkyä ja kuulua ravintolassa. Itse ravintolabisneksessä mukana olevalla äidillä on aiheesta selkeä mielipide: tervetuloa, koko perhe.

Suomessa tuntuu olevan tapana, että kaikki nolosti käyttäytyvät kansanryhmät kuten vanhukset, ulkomaalaiset, vammaiset, lapset ja kuolleet pidetään mahdollisimman paljon pois normaalien ihmisten normaalia elämää häiritsemästä. Ei siis ihme, että tällaisessa harhaisessa todellisuuudessa kikattavat lapset tuntuvat pelottavilta, parin pöydän päästäkin.

Pelko lapsia kohtaan on sekä aiheellista että aiheetonta. Ruokarauhan perään määkivät anonyymit niputtavat kaikki kersat häiriköiksi, jotka pitävät ravintolaa huvipuistona. Minulla on uutisia: lasten syyttäminen on lyhytnäköistä. Jos lapset eivät osaa käyttäytyä, syy on dorkien vanhempien. Sitäpaitsi pöytätavat osaavia ipanoita löytyy. Nämä hyväkäytöksisetkin lapset kertovat välillä älyvapaita juttujaan liian kovalla äänellä ja kaatavat maitolasinsa. Huomautan, että sottaaminen ja möykkääminen eivät ole pelkästään lasten syntejä. Ja kannattaa ottaa omat diapamit mukaan, jos tuolissa keikkuminen hermostuttaa.

Muutama asia maailmassa täytyy vain hyväksyä vaikka kuinka ärsyttäisi. Yksi näistä asioista on se, että lapset ovat lapsia. Ne ovat aikuisia lyhyempiä, tyhmempiä, arvaamattomampia, spontaanimpia ja ajattelemattomampia - myös ravintolassa. Lapset kuitenkin kasvavat, jos heitä kasvatetaan. Ravintolaan lapsensa roudaavat vanhemmat suorittavat tärkeää tehtävää: opettavat jälkikasvulleen tapakulttuuria - ainakin osittain oman ruokahetkensä kustannuksella. He ansaitsevat aplodit. Heidän kersansa oppivat käytöstapojen lisäksi, että Saarioisten äidit eivät vastaa ihan kaikista safkoista.

Ravintolascenessäkin olisi kaapistatulon paikka. On jo olemassa alle 18-vuotiailta kiellettyjä lomahotelleja. Minä haluan tarkemmin tietää ravintolan valitseman asiakaslinjan - en kaipaa nauravia nakkeja vaan henkilökunnan, jolla on pelisilmää, ja todellisuudentajuisia kanssa-asiakkaita. Lapsia enemmän minua nimittäin ällöttävät aikuiset.

12.5.12

Kerroskattilat kolisevat

Olenko ilonpilaaja, kun kysyn, miksi ihmeessä vietämme äitienpäivää? Pohdimme tätä myös Vuoden mutsi -kirjassa, jossa Katja osuvasti kirjoitti:

"Ongelman ydin lienee se, että en vieläkään tiedä, mitä äitienpäivänä kuuluu juhlia. Synnyttämistä? Hoivaviettiä? Pelkkä synnyttäminen ei tee äitiä ja hoivata voi koiraakin."



Joulun maallinen tarkoitus osuu jonnekin loman, uutuus-Remesten ja mahaläskin maastoon. Juhannuksena ollaan suomalaista: soitetaan Lapin kesää ja katsellaan saunassa lämmennyt kolmosolut kädessä suomalaista järvimaisemaa. Vappuna osa jengistä pätee koulutuksellaan vetämällä päähän kaapissa kellertyneen lippiksen. Yliopistoon päässeet juhlivat sitä, että eivät ole vielä saaneet itselleen koulutusta. SAK tarjoaa jossain munkkikahvit ja puhuu työläisaatteesta.

Mutta entä äitienpäivä? Koen äitinä olemisen yhtä kummallisena juhlapäivän syynä kuin sen, että olen nainen tai tykkään lukemisesta tai että minulla on ystäviä. En osaa suhtautua. Vaivaannuttavaa. Asennevamma.

Koska minä en edelleenkään tiedä, niin kysyn teiltä. Kun juhlimme äitienpäivää, niin mitä me itse asiassa juhlimme?

Kuva Letcombe

11.5.12

Ilmoittautukaa anonyymi (19.4. kello 12.28) ja Valeäiti!

Ta-daa! Tuomaristo on kokoontunut, puhunut ja vääntänyt sovun Vuoden Mutsi -äitiyspakkauksen voittajasta. Voittajan valinta venyi, koska kävimme kiihkeää chat-keskustelua oikeudenmukaisista valintaperusteita. Valinta oli järjettömän vaikeaa! Kiitokset ansaitsevat kaikki, jotka kävivät oman kokemuksensa jakamassa - niitä kun on yhtä monta kuin meitä mutsejakin. 


Anonyymi (19.4. kello 12:28) oli vakuuttavin. Hänellä on nimittäin isyyteen hurahtanut Mies.

Raskaustesti: Tulevan Isin fb-status: pissattiin tikkuun!!!
(ME? sä, joka et saa tähdättyä edes siihen aukkoon, väität osuneesi tikkuun?!)
Rv7:"Sä et kyllä kulta nyt voi/pysty/saa kävellä/rasittua/katsoa Salkkareita koska vauva voi ahdistua/traumatisoitua/jäädä työttömäksi.
(se EI ole vauva. Se on solukertymä. Lue biologiaa hani)
 
Vaunukaupoilla:"Saako näitä ottaa kotiin ja koeajaa meidän hiekkatiellä?"
(meinasitko jotain baby björniä siellä kärräillä?)
Valmennuksessa:"Mennään kulta eturiviin".
(ei mennä. ei mennä ollenkaan.ne tulee ulos valmentautumattakin)
Synnytyksessä:"Meillä meni vedet tunti sitten ja nyt supistelee".
(sulla menee kohta taju jos et lopeta).
 
Imetyksestä:"Onkohan sillä vielä nälkä?"
(ei ole. Se söi 03,03:25, 04, 04:15, 05:15, 06:25 ja NYT MÄ NUKUN.)
Vaipanvaihdosta:"Onks tää syönyt jotain pilaantunutta?"
(ei ole. Se on täysimetyksellä. Mä söin salamipizzan tuplavalkosipulilla.)
Tulevaisuudesta:"Milloin me tehdään toinen lapsi?"
(Heti kun sä synnytät sen). 

Sinä todella tarvitset tätä pakkausta: laatucavaa, Fazerin suklaata, Meiran kahvia, Helsinki Day Span lahjakortin, aurinkolasit ja kaikkea muuta äärimmäisen hyödyllistä. Koska miehelläsikin on tässä pieni rooli, anna vähän hänellekin, jooko? Ja jos ukkosi vielä joskus tuulettaa plussatuulia fb-statuksessaan, voit tunkea läppärin cd-asemaan maksisiteen (niitäkin on mukana äitiyspakkauksessa). Sillä välin voit itse paeta jonnekin kauas noiden Mondo-matkaoppaiden avustuksella. :)

Onneksi meillä oli palkinto myös toiselle perintöprinsessalle! Darphin-kosmetiikkamerkin edustaja lahjoitti meille ystävällisesti laadukkaanoloisia ihonhoitotuotteita, joilla pääsee läträämään ihana Valeäiti. Kiitämme hyvää nimimerkkiä ja toivotamme tsemppiä kahden lapsen huutokaruselliin. Älä pökrää!

Valeäiti ja Anonyymi: laittakaa sähköpostilla osoitetietonne Katjalle. Hän lokaalina Vuoden mutsina hoitaa logisitiikan. (Katjan huom. Toivottavasti ette asu Kiinassa, koska postarit vähennetään hoitorahasta.)

8.5.12

Viisi vinkkiä HopLopiin

Jos puistoon ei pääse, erilaiset lasten sisäseikkailupuistot pelastavat aalto-maljakot ja tärykalvot. Näin huumorintajuttoman aikuisen näkökulmasta HopLop ei ehkä ole houkuttelevin mahdollinen viikonlopun ohjelmanumero, mutta kyllä siitä selviää.

Sadepäivän leikit eivät pysy vain omassa huoneessa.
  1. Unohda zen. Siellä ON kiljuvia, kaatuilevia, parkuvia ja huutavia lapsia. Ihan sutena. Jos haluat välttää pahimman kiljuntahelvetin, aikataulutukseen pätevät samat säännöt kuin uimahallissa: kamala keli + viikonloppu = takuuruuhka. Jos HopLop-keikka on perheellenne ainoa vaihtoehto, se on sitä monille muillekin. Tähtää heti aamuun, jolloin paikan tahmeusaste on vielä hallinnassa.
  2. Älä lähde soitellen sotaan. Korvatulpat, käsidesi, vesipullo, verkkarit, sisätossut ja tukka kiinni. Verkkareiden olisi syytä olla luonnonmateriaalia, koska joudut kuitenkin laskemaan jonkun muovisen liukumäen kersan kanssa ja asetaattivermeissä perse kärähtää.
  3. Aikatauluta verensokeri- ja nestetytystauot. Ensin 45 minuuttia riehumista, sitten ruokatauko ja sitten vielä puoli tuntia lopputemmellystä, rauhoittumisjuoma ja kotiin. Pidä ipanat(t)kin tietoisena aikataulusta. Itsensä psykoosiin riehunut kirkkaanpunainen kersa pyörtyy mieluummin janoon, kuin lähtee himaan. Muista itsekin sumpitella, jotta katse pysyy kirkkaana.
  4. Ota lapselle kaveri mukaan. Saat todennäköisesti istua aika rauhassa (no okei, jos vuvuzela-tason taustahälyä ei lasketa), kun kakarat painavat otsa hiessä pallomerestä trampoliinille ja takaisin. Lisäksi sen toisen lapsen vanhemmat jäävät velkaa yhden keikan.
  5. Muista lapsen paras! Pallomeressä haisee pissa, joku on yrjönnyt pomppulinnaan ja esiteinit juoksevat päin niin, että munuaisesi ovat irrota, mutta hei, kersasi pitää sinua aivan kunkkuna. Saat keikasta lisää aseita kiristysarsenaaliin.
Ps. Lisäksi äitikin saa burgerin ja kokista. Vyölaukkuongelmaan ehtii paneutua aurinkoisena päivänä.

3.5.12

Kuinka menet ostamaan lähimarketista kortsuja

Haluan nelikymppisenä nukkua yöni. Tämä tarkoittaa välillisesti sitä, että perheen lapsiluku on tapissa. Mutta mikä ehkäisyksi, jos ei halua hormoneja tai kierukoita ja luomumenetelmän tulos täytti juuri 10 kuukautta? Jäljelle jäävät lateksiset ystävät, joita saa kaupasta helposti, edullisesti ja ihan ilman reseptiä.

Mutta kun. En kehtaa. En voi mitenkään mennä ostamaan kumeja lähimarketista. En vaan voi. Enkä ainakaan lastenvaunujen kanssa. Kersa tuijottaisi mua syyttävästi ja tuttua kassaneitiä alkaisi hihityttää. Lauantaimakkaraa ostanut mummo paheksuisi rietastelevaa perheenäitiä.

Olen 38-vuotias, aikuinen nainen. Miten hitossa voin edelleen ujostella kondomien ostamista? Mitä ihmettä oikein kuvittelen tapahtuvan? Minua alkaa naurattaa ja kassa luulee minun olevan ensimmäistä kertaa asialla? Maineeni menee, koska kaksi muuta asiakasta saavat tietää, että minulla on seksielämä? Sen lisäksi, että maineeni mahdolliset ongelmat ovat aivan muualla kuin satunnaisissa petipuuhissani, voisin kuvitella, että kaksi kersaa on aikusiviihteestä näkyvämpi todiste. Minunhan pitäisi olla ylpeä siitä, että perheessämme eletään normaalia elämää, goddammit! Ja on niitä muitakin hassuja tuotteita. Activian ostajalla on ummetusta. Suklaanhimoinen takuulla elää puutteessa. Hihitetään mieluummin sille, että joku ostaa vessapaperia! Sehän käy siis kakalla ja samalla saattaa päästä pieru.

Seksiin liittyy salamyhkäisyyttä ja jännitystä, aikuisenakin. Kaikki tietävät syyn, miksi kortsut eivät sijaitse loogisessa paikassa tampaxien vieressä: koska niitä pöllittäisiin niin perkeleesti. En ole ainoa, jota aihe vähän nolottaa.

Edellinen yritykseni tyrehtyi siihen, että kassajonoon singahti hyllyjen takaa naapurin setä juuri kun olin lausumassa teini-ikäiselle kassatytölle toivomustani saada paketti sultaneja. Menin punaiseksi ja suustani tuli hätääntynyt pyyntö saada lottokuponki. Naapurin setä näytti hetken siltä, että tarjoutuisi maksamaan ostokseni, kun raha näyttää olevan vähän issue.

Ei helvetti. Jos lauantaina tipahtaa edes kuusi ja lisänumero, sijoitan rahat gorillapukuun. Sen suojissa voin huomaamatta hankkia spärdärini.

Ps. Ilmainen vinkki: kortsumyyntiä vauhdittaisi salanappi, jota painamalla asiakas saisi pakettinsa suoraan hihnan pakkauspäähän oltermannin viereen. Pieni investointi kestävän kehityksen hyväksi, sanon minä.

KUVA: Mr Hepe

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...