Tietoa mainostajalle ›

24.5.12

Lastenjuhlat - take one

Nyt on tosi kyseessä. Esikoinen on tajunnut, että vain hänen syntymäpäivillään on pelkkiä aikuisia ja pistänyt ensimmäistä kertaa omia speksejä pöytään. Kutsu pitää tänä vuonna lähettää myös tarha- ja hiekkalaatikkokavereille. Goddamnit. Joudun siis ensimmäistä kertaa elämässäni järjestämään lastenjuhlat.

Vanhat hyvät ajat.
Tarvitsen apuanne. Meille rynnii lauma lyhyitä, rusetein ja paljetein koristeltuja henkilöitä, joilla on konkareina varmasti jonkinlaisia odotuksia. Nyt parhaat vinkit jakoon: miten pidetään mukiinmenevät bibikset mutta säilytetään itsekunnioitus, naapurisuhteet, tärykalvot ja kristallit? Mitä voi tarjota, jos vastustaa henkeen ja vereen nakkeja ja lihapullia? Onko goodiebag pakollinen? Pitääkö olla ohjelmaa? Miten voisi kauniisti muotoilla ei-rihkamalahjatoiveen? Voiko metriheikkien sokerikännäystä jotenkin hillitä? Pitääkö koordinaatiti ilmoittaa Medihelille etukäteen?

Varaan jokatapauksessa illaksi itselleni koko pahvitönisterin punaista. Ja nostan maljan sille, että pystyin väistelemään aihetta melkein viisi vuotta.

91 kommenttia:

  1. Meidän napero tahtoi kaveribileet viime kuussa kun täytti 3. Kuusi uhmaikäistä lasta juhli meidän pienessä vuokrakaksiossa, ja kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti vieläpä tosi hienosti. Kyseessä oli ekat lastenjuhlat evör, joten varmasti konkarit osaavat antaa vielä paljon mua parempia vinkkejä. Tässä kuitenkin meillä toimineet jipot:
    - ehdottomasti kaksi aikuista paikalle. Äiti ei yksin pärjää, isukki perukoon siis sählyvuoronsa just siltä illalta.
    - ohjelma pelastaa kristallit. Kun muksut eivät ehdi levitä valloilleen, kaaokselta välttyy. (Meidän lastenjuhlat ajoittuivat pääsiäiseen, ja yhtenä ohjelmanumerona oli nerokas suklaamunien etsintä. Minä ja lapsilauma kylppäriin piiloon, mies piilottamaan suklaamunat. Jälkikäteen lapset muistivat kertoa synttäreistä kotona sen, ja vain sen, miten heidät kaikki oli teljetty synttärisankarin vessaan pitkäksi ajaksi.)
    - meillä oli tarjolla täytekakkua (ei kelvannut), vaahtokarkkeja (kelpas), popcorneja (no jaa), keksejä (yks poika tykkäs) ja porkkanoita (syöttivät mulle, se oli heistä kauheen hassua). Vähäruokaista väkeä, leikkiminen kiinnosti enemmän.
    - kaikki kaverukset olivat samaa porukkaa, tuli yksi kimppalahja kaikilta. Fiksu veto.

    - viinitonkallisen lisäksi kannattaa varata illaksi myös yksi burana ja saunavuoro. Mutta kyllä siitä selviää. Kuukausi bileitten jälkeen ei tunnu enää missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhahhahaa.. Vessaan telkeämisjuhlat kuulostaa loistavalta konseptilta! Mut hyvä kuulla, että ilman terapiaa selviää. ;)

      Poista
  2. Miten olisi naposteltavaksi vaikkapa rypäleet, vesimeloni, rusinat, porkkanat, omenat...? Siis eihän ne karkit ole pakollisia, riippuen täysin teidän perheestä, miten niihin on totuttu. Kaippa se verensokeri olisi hyvä pitää ylhäällä jollain oikeallakin eväällä, kuten pienillä leipäsillä? Ei siihen sokerikännäyksen estämiseen kai muuta konstia ole, kuin ettei sitä ole tarjolla ylenmäärin.
    Kyllähän joku ohjelma voisi olla ihan kiva, ettei synttärit ole vaan riehumista. Oletteko sitten ulkona vai sisällä? Muistan, että yksi lapsuuden suosikkipeli synttäreillä oli kuuma karkki. Siinä yksi pelaaja kerrallaan yrittää kerätä karkkeja itselleen osumatta ns. kuumaan karkkiin. (Eli yrittäjä on sen aikaa poissa huoneesta, kun muut pelaajat sopivat, mikä on kuuma karkki). Sitten yrittäjä kerää yksitellen karkkeja, ja voi lopettaa milloin vain karkkien keräämisen. Silloin lapsi saa pitää keräämänsä karkit. Jos yrittäjä osuu kuumaan karkkiin, hän menettää jo keräämänsä karkit. Tätä tietty kannattaa pelata niin, että karkkeja ei ole ihan yletöntä kasaa ja sopia etukäteen, kuinka monta karkkia pelaaja voi maksimissaan ottaa kerrallaan, ettei yksi vie kaikkia.
    Toinen leikki on "Sillit purkissa" -piiloleikki, joka onnistuu jos synttäripaikassa on paljon huoneita tai piiloja. Ei siis ihan yksiön tai kaksion paikka. Leikissä yksi menee piiloon, ja muut etsivät piilossa olijaa. Piilossa olijan löytäjä jää piiloon ensimmäisen kanssa, ja niin pois päin, kunnes kaikki leikkijät ovat samassa piilossa sulloutuneena, kuin sillit purkissa.
    Tuo munien etsintä oli hauska idea, samoin taitaa kaikki muutkin piilotteluleikit olla kivoja? Ja kyllähän varmasti lapsukaiset keksii leikkejä lisää, tässä muutama idea jos pää on tyhjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavia leikkejä! Minkä ikäisille noi on toimineet? Karkki -leikissä olisin varmaan itse laittanut kaikki karkit äkkiä suuhun jos olisin osunut kuumaan versioon!

      Poista
    2. Itse törmäsin leikkiin noin 3. luokalla ollessani, kyseisillä synttäreillä oli alle kouluikäisiäkin. Vaikka osa ihmisistä olisikin piiloleikkejä vastaan, niin kyllä ne taitavat olla lapsukaisten suosikkeja!
      Hihihi.. jos käytät karkkileikkiä, niin muista ostaa paperipäällysteisiä karkkeja. Ei ole kiva, että lasten kädet on ihan tahmassa, samoin matto ja kaikki huonekalut... (Voiko tältä oikeasti välttyä??? :D )

      Poista
  3. OMG. Onneksi tähän on vielä muutama vuosi aikaa.
    Mä jouduin kerran järkkään bileet parikymppisille kauppislaisille. Ostin sikana pitsaa ja vuokrasin sellaisen televisioon liitettävän tanssipelin, jossa on matto, johon kuuluu astua pelin ohjeiden mukaan. Vähän niinkun tanssikilpailu. Bileet meni nappiin, muuta ohjelmaa ei tarvittu, kukaan ei rikkonut mitään ja saunaankin sammui vain yksi tyyppi. Toimiskohan toi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että tuo kokemus menee samaan paimenkoiran toivepäivä -kategoriaan.

      Poista
  4. vastarannankiiski25.5.2012 klo 7.15.00

    Naposteltavia ei loppujen lopuksi mee niin paljoa jos ohjelmaa on tarpeeksi..mulla on ollu hyvä tuuri kun lasten koulukaverit/päiväkotikaverit on hyvän mielikuvituksen omaavia naperoita.Vinkkini onkin et kannattaa siivota KOKO kämppä(myös sauna ja makuuhuone)koska AINA jossain vaiheessa joku keksii piiloleikin(mikää ei oo pahempaa ku huomata että yksi suosittu piilopaikka on pyykkivuori),ja toinen vinkki on että älä kutsu 10 enempää,mieluimmin ehkä 4-8,silloin pysyy vielä tupa pystyssä.Keksi pari kivaa täyteohjelmaa esim.pullonpyöritystä,esineenpiilotusta,tuolileikki.. loppuohjelma voi olla vaikka vapaata toimintaa..kesäbileissä on hittinä aarteenmetsästys puutarhassa:tee pienille lapuille vihjeitä missä on seuraava vihje ja viimeiseen paikkaan jemmaat tikkari/karkkilaatikon joka on sit se aarre.Mä en suosi niitä kiitospussukoita tai lohtulahjoja(vai mitä ne on??),oon antanu korkeintaan ilmapallon ja tikkarin käteen,eikä kukaan oo koskaan pettynyt =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykkivuoripiilo, ai hirveetä! :D Suljetut ovet eivät siis pidä kersoja poissa ei-toivotuista paikoista? Laitankin munalukot ostoslistalle. ;)

      Poista
    2. Minä uskon, että normaali viisivuotias ei mene johonkin huoneeseen, jos vieras täti sen kieltää. Mutta se kielto on esitettävä lapselle suoraan. Eli siis, käy läpi sallitut alueet vieraiden kanssa ja kerro, ettei muihin huoneisiin ole asiaa. Viisivuotias pikkuemäntä ei vielä itse osaa eikä muista kertoa kavereilleen, mihin saa mennä, mihin taas ei saa.

      Poista
    3. vastarannankiiski27.5.2012 klo 10.31.00

      joo niinhän siinä silloin kävikin että en hoksannut sitä ETUKÄTEEN kieltää..no,ainakin muksuilla oli hauskaa :D

      Poista
  5. Mulle oli yllätys, että viisveet ilmoitti heti synttäreiden alussa, että lähetään muuten ulos ja saman tein ne olikin ulkona - ennenkuin ehdin reagoimaan mitenkään. Toinen yllätys oli se, että ne ei olleetkaan kaikki samassa paikassa. Siinä vaiheessa, kun yritin huutaa niitä kaikkia takaisin, tajusin, ettei niillä vierailla muksuilla tosiaan ole käsitystä siitä, mihin saa mennä ja mihin ei - joten hivuttauduin mahdollisimman lähelle autotietä tukkeeksi ja toivoin, ettei kovin moni tipu puusta ennenkuin mies ehtii hätiin mun kans etsiin niitä. Eli
    a) pidä kuri ja järjestys heti aluksi
    b) jos olette ulkona, tee rajat selväksi, ettei kersat oo ensimmäisenä naapurissa
    c) muista, että vaikka sanoisit lapsellesi, että kodinhoitohuoneeseen ei sitten muuten mennä, sille jää mieleen tasan sana "kodinhoitohuone" ja kaikki kersat on ensimmäisenä siellä. Eli kuten vastarannankiiski sanoi, siivoa joka paikka.
    d) sipsit toimii, jätski toimii, kakku ei toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos tämänkin kokemuksen jakamisesta! Olishan tossa vieressä tosiaan leikkipuisto, mutta se ei ole aidattu... Eli ei tule kyysmykseen, koska paimenkoiraviettini on heikohko.

      Poista
    2. tuli mieleen, että kutsussa kannattaa myös mainita, mikäli aikoo ulkoilla juhlien aikana. siskoni sai kerran tiukkaa palautetta eräältä isältä, jonka lapsi oli tietenkin ulkona ollessaan sotkenut juhlavaatteensa. (tiesi varmaan, että rouva vetää himassa herneet nenään niin pani jo valmiiksi pahan mielen kiertoon...)

      kuuma karkki voi myös olla poppari tai rusina tms. jos halua minimoida karkin syönnin.

      ohjelmaa: onginta, vettä kengässä, avaimen piilotus, aasille häntä, yhden ohjelmanumeron saa myös siitä, että pulloa pyörittämällä arvotaan, kenen antama lahja avataan.

      tsemppiä! kerrothan sitten, miten meni!?
      -miuku

      Poista
  6. Hyväksi havaittu tarjoilu pienten lasten kutsuilla on jätskibaari. Tarjoiluihin ei kannata satsata sen enempää, lapset eivät syö käytännössä mitään. Ojelmaosioon kannattaa panostaa, pysyvät yhdessä paikassa, eivätkä ehdi käyttää luovuuttaan kotieläinten kiduttamiseen yms. pikkukivaan. Ohjelmalla varmistat myös sen, että ei synny kuppikuntia ja joku jää ulkopuolelle, itkuista (vierasta) lasta ei ole kiva siinä hässäkässä lohdutella. Itse olen miettinyt valmiiksi useampia ohjelmanumeroita ja käyttänyt niitä sitten vaihtelevasti sen mukaan mitä on ehditty. Ohjelmaksi kelpaa oikeastaan mikä vaan. Viimeksi (4-vuotiaan synttäreillä) tulostin mm. prinsessojen kuvia ja värittelivät niitä aikansa. Pienemmillä lapsilla, alle kouluikäisillä, olen pitäytynyt 1,5 tunnin juhlissa, siitä selviää yllätävän kivuttomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätski voisi hyvinkin toimia. Alan uskoa että tarjoilupuoli ei ole juhlien tärkein elementti, mutta aikaraja on.

      Poista
    2. Ohjelanumerona meillä on pari kertaa ollut pöytäliinaan piirtäminen. Ostin valkoisen paperisen kertakäyttöpöytäliinan ja lapset saivat koristella/piirrellä sen täyteen. Lapset tykkäsivät molemmilla kerroilla kovasti ja kaikki osallistuivat.

      Poista
  7. Silloin kun muksut olivat pienempiä (tein muuten jo varhain selväksi että sitoudun juhlaemännäksi vain kymmeneen ikävuoteen asti :)), niin vanhat kunnon cocktailtikut toimi hyvin. Eli nakinpuolikkaita, lihapullanpuolikkaita, kirsikkatomaatteja, oliiveja, juustokuutioita, kurkunkappaleita 2-3 samaan tikkuun. Lapset tykkäsivät syödä, joten pahimmilta sokeriövereiltä vältyttiin, ja lisäksi omat lapset myös tykkäsivät tehdä näit, joten sain heidät kiinni tunniksi keittiönpöydän ääreen, jona aikana kätevä emäntä hoitaa muut järjestelyt. Komppaan myös isän osuutta; meillä miehen vastuulla oli aina leikittäminen. Vanha kunnon tuolileikki toimi, ainakin viisi-kymmenen vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No koska Isi on se, joka ei suostu vaikenemaan kersan toivomuksia kuoliaaksi, hän todellakin osallistuu. ;)

      Poista
  8. Meillä on kutsuttu myös vieraiden vanhemmat. Rajoitettu kutsuttavia. Kakku menee huonosti, mutta sipsit, jätskit ja keksit paremmin. Aina on ollut tarjolla myös jotain suolaista. Me ollaan oltu aina sään salliessa ulkona, koska omaa pihaa on. Suosittelen lämpimästi! Lohtulahjoja ei ole ollut, korkeintaan purkkapaketit tai tikkarit mukaan otettavaksi. Ulkona olemisessa on sekin hyvä puoli, että ohjelmaa ei tarvitse keksiä, koska keksivät sujuvasti itse. Plus saavat rauhassa juosta sokerihumalansa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskin niin iso aidattu piha että voisi tämän ulkokonseptin toteuttaa...

      Poista
  9. Kymmenen vuoden kokemuksella sanoisin että älä anna naperon sanella (tässäkään) asiassa mitä pitää tehdä ja mitä ei. Jos teillä napero ei päätä mihin ravintolaan mennään syömään niin ei kai hänellä ole oikeuksia ladella speksejä pöytään ja vaatia kutsumaan kavereita synttäreille?
    Eli jos ahistaa,jätä väliin. Tämä(kään) ei ole elämää suurempi asia. Vuoden mutsi valitsee oman ladun eikä sen mitä kaikki hiihtävät, eikö se näin mennyt?

    Jos kuitenkin päätät taipua naperon ja massan mukaiseen synttärihösellykseen on vain yksi sana jolla tästä selviää. Ulkoista. Vuokraa leikkitila,leikittäjät ja tarjoilut. Lähde kahvilaan ja nauti.

    Jos ulkoistus ei iske vaan haluat välttämättä ja ehdottomasti metrinmittaiset kotiisi unohda väkerrykset ja kakut. Jätskibaari on kova sana. Tarjoa vaikka sushia jos vastustat lihapullia, ei ne niitä kuitenkaan syö sen paremmin. Äläkä missään tapauksessa kutsu kavereiden vanhempia, et kuitenkaan ehdi seurustella heidän kanssaan tahi kaataa heille kahvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas kun Isi on sitä mieltä että lapsella pitää olla synttärit - mähän yritin toki työntää sormet korviin ja lallattaa asian pois päiväjärjestyksestä. Perkele.

      Poista
    2. Tottahan on, että pienten lasten paimentaminen on haasteellista ja raskastakin ( olen sosionomi-opiskelija&työskennellyt päiväkodissa, kokemuspohjaakin on siis vaikka vielä ei valitettavasti ole miehen kanssa omia mukeloita) mutta synttärijuhlat kestävät noin muutaman tunnin, ja itse ainakin muistan vielä elävästi omat juhlani lapsuudesta, joten ei ole yhdestekevää, saako lapsi juhlat vai ei. Olen siinä samaa mieltä, että esim. kolmevuotias ei kaverijuhlia tarvitse, ja että ei ole synti skipata järjestelyjä ja järjestää ne vaikka hesellä, mutta lapsi joka tajuaa toivoa synttärijuhlia, pitäisi ne saada jos varaa on (eikä niihin tarvitse kahden vuoden palkkaa laittaa kuten Tori Spelling). Se on vain yksi päivä vuodessa per muksu, eikö sitä voi penskalle omistaa? Ja se, että vanhemmat ovat mukana, kun puhalletaan kynttilät, avataan lahjat, lauletaan onnittelulaulu, on paljon tärkeämpää kuin se, onko kakun kuorrute juuri oikean värinen. Onko siis lapsen syntymäpäiväjuhlat juuri se aika mennä kahvilaan ja "nauttia"? Tiedän että blogi on ironinen, ja siksi siitä pidänkin, mutta suosittelen heittämään anonyymin mietteet jorpakkoon! Eikö niitä lapsia hankita jotta voitasiin olla mukana tärkeissä jutuissa, ne mitä lapsesi muistelee vielä aikuisenakin? Jos jaksaa kerätä, keittää & kuivattaa nokkosia ja tehdä niistä dippiä, eiköhän aikaa löydy tiimarissa piipahtamiselle ja parin tunnin lastenkutsuille, jotka lapsesi muistaa aina. ;)

      Poista
  10. Meillä on vielä vältytty kaverisynttäreiltä kun muksut on vasta 1 ja 3. Mutta muistan joskus lukeneeni, et kaverisynttäreille hyvä vierasmäärä on n. 1 vieras/ikävuosi. (Luojan kiitos meidän lapset näillä näkymin menee perhepäivähoitajalle, eli ensimmäisen kerran kaverisynttäriongelma tulee ihan täysiä eteen vasta eskarissa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin piirtein tohon viiteen vieraaseen mekin ollaan raja vedetty, ei pysty houstaamaan useampaa!

      Poista
    2. Meillä kun ei ole tuttuja täällä niin kutsuttiin tarhasta kolme poikaa (joista lapsi näteimmin puhu) vanhempineen ja muutamat naapurit 5-vuotis syndyille. Loppujen lopuks vaan yks laps tuli tarhasta ja naapurista kolme kuritonta riiviötä! Suljetut ovet ei toimi ja ohjelmaa ei tänä vuonna ollu kuin pitsan syömistä ja omenapiirakkaa. Legoilla ne leikki ja hyvin kerkesin jutella ja tutustua vanhempiin ku en alkanu höösäämään mitään ihmeellistä.

      Poista
  11. Mites olis HopLopissa järjestettävät synttärit? (Tai mäkkärissä?) Ei tarvitse itse kotona siivota/laittaa ruokaa ja henkilökunta huolehtii lapsista, HopLopissa saavat sitten itse riehua omaan tahtiinsa. Pikkusiskon synttärit pidettiin joskus HopLopissa ja kaikki vieraat tykkäs ihan hirveesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varteenotettava vaihtoehto, HopLop kun on ihan tuossa vieressäkin. Ehkä säästän tämän vaihtiksen siihen kun vieraita on enemmän.

      Poista
  12. Tee niistä juhlista teidän perheenne näköiset. Millä tavalla haluatte lastasi juhlia. Meillä on tilaa, joten:

    - ei erillisiä kaverisynttäreitä, vaan sukulaiset ja lapsen läheisimmät kaverit ja lähisuku juhlivat yhdessä
    - oman aikuisen saa ottaa mukaan, muttei ole pakko (ne vanhemmat tulevat, joiden kanssa on tutustuttu)
    - aikuiset syövät kakun, lapset napsivat keksejä ja muita naposteltavia
    - naposteltavissa on keksien lisäksi vihanneksia ja hedelmiä, kaikkea mikä ei suuttaa eikä murene tai jos suttaa niin tahrat ovat värittömiä
    - ei järjestettyä ohjelmaa, vaan lapset kehittävät leikkinsä itse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän perheen näköiset ne juhlat on olleet aikaisempina vuosina, nyt tehdään kersan näköiset. ;) Nuo värittömät tahrat otan ohjenuorakseni!

      Poista
  13. Funlightia saa nykyään stevialla makeutettuna.

    Mistä se muuten johtuu, että kakku ei uppoa nykyajan lapsiin? Omassa lapsuudessa se oli hienoin juttu. Ehkä sitten siksi, että karkkipäivä oli kerran kahdessa viikossa, ja kakkua syötiin vielä harvemmin, eli niissä oli jotain viehätystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan molemmat Skidin kanssa kakkufaneja, keksit ja pulla ei oikein uppoa. Outoa jos kakku on katoavaa kansanperinnettä!

      Poista
  14. Kyllä me 70-luvun lapset suhtauduimme kakkuun yhtä epäluuloisesti kuin nykyvekarat. Olihan se hienon näköinen, mutta että sitä olisi pitänyt syödä. Ruoka-aineita sekaisin ja kaikkea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ei pidä paikkaansa. En ole koskaan suhtautnut kakkuun epäluuloisesti. Enkä suhtaudu. :)

      Poista
  15. Voi apua. Näitä kun lukee, alan toivoa ettei mun lapset koskaan täytä viisi. Tai saa kavereita. No okei ehkä toivon mieluummin että me asutaan siinä vaiheessa kartanossa, jossa on kokki, tarjoilija, hovimestari, lastenhoitaja ja siivooja. Ja sit olis kiva bonus jos lapset oisi syntyneet kesällä. Kyllä en odota innolla loka- ja maaliskuisia kekkereitä kaupunkikaksiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin tulla ehdottamaan kevättalven lapsen synttärien juhlapaikaksi ja -ohjelmaksi pulkkamäkeä lämpimän kaakaon ja pullan kera, mutta tajusin, ettei ilmeisesti koko Suomeen riitä lunta kovin paljoa.

      Poista
    2. Molemmat kersat on syntyneet kesällä. Mä luulin kans että se pelastais, mutta ei.

      Poista
  16. Mä olen ollut ja hostannut monet kaverisynttärit. Tyttö täyttää 5 ja siis 5v ja alle-synttäreillä ollaan oltu. Yhet Hesesynttärit (tytön kaverin siis) ollaan koettu ja kivaa oli - mä turisin tytön kavereiden vanhempien kanssa kahvikupin ääressä. Muuten ollaan oltu ihan vaan kotisynttäreillä ja kaikki on aina mennyt hyvin. Mitään ohjelmaa en muista kenenkään synttäreillä olleen, lapset on keksineet itse tekemistä - kavereita kun ovat muutenkin. Kaikilla synttäreillä on myös ollut vanhempia mukana, ja mun tytön kaveripiiri on sellanen, että ne vanhemmat on munkin kavereita niin meillä on ollut oikein mukavia hetkiä aikuisten kakun ja kahvin äärellä.
    Tänäkään vuonna en ajatellut ohjelmaa järjestää. Tyttö kertoi kenet kutsutaan (meidän vakkaripiiri) ja vanhemmat saa tulla tai olla tulematta (varmaankin tulevat), tehdään pari suolaista ja pari makeeta (kakku ei putoa oikein kellekään eli muffinssi naiseen) ja sitten tytöt ja pojat saa keksiä tekemistä itselleen. Mukaansa saavat ilmapallot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku oli meillä 3v synttäreillä ongintaa, josta saatu saalis oli se goodiebag (sisällä purkkapaketti ja rusinoita) mutta en tiiä putooko onginta enää 5-vuotiaille?

      Poista
    2. Hmm, jos tilaisin jostain cupcakeseja. Hmmm. Ne sais pakastettua jos jää yli. Mä muuten laitan aikuisten onginnan kehiin: kumeja ja kaljaa. :D

      Poista
    3. Onginta toimii aina. Ainakin alle kouluikäsille ;)
      Meillä oli 4 v synttäreillä. Ainoa vaan että ipanat olis halunnut toisen kierroksen ;) Ja oma on tuijotellut vessan oviaukkoa haaveellisena "äiti, laita tohon taas se kangas ja sitte mä ongin?"
      Pussissa oli muovailuvahamuotti ja minikokoinen kuvakirja

      Poista
    4. Siis mitä ihmeen "goodiebageja" ja lohtulahjoja nykyään synttäreillä jaetaan? Mulla (siis kersalla....)on onneksi vasta yksivuotissynttärit tulossa joten ehkä ehdin opiskella..

      Poista
    5. Meillä on aiempina vuosina ollu onginta ihan vakiona siitä kaks-vuotiaasta asti ja ei sinne oo koskaan mittää namuja laitettu ku tarroja tai kiiltokuvia, muovieläimiä ja joskus pikkurusinaloota. Serkut on kyllä onkinu vielä seittemän vuotiaaksi astiki. Ikinä mittää muita lahjuksia ei oo vieraille jaeltu.

      Poista
  17. Olen pienen kakun kannalla (ainoastaan sellainen, jonka itse haluat syödä), sillä kynttilöiden puhaltaminen jne. toimii yhtenä ohjelmanumerona. Muuten tarjottavat minimiin, jotain helppoa, sillä 5-veet eivät tule juhliin syömään toisin kuin monet aikuiset. Onginta on aina ollut suosittu (noin 15 juhlat nähneenä) ja sitten muut taitavuusleikit, esim. ilmapallon kuljetus lasten välissä. Noista voi sit palkinnoksi saada jotain, karkkia tai tarroja. Juoksee ne kuitenkin mutta onneksi suht lopussa, jolloin vanhemmat tulevat hakemaan. Koristeeksi riittää ilmapallot, niistä riittää riemua. Vaikka synttärit on aika hikisiä tapahtumia aikuisikke mutta kuitenkin jotenkin hellyyttäviä kun metrinmittasia tulee ykköset päällä ja synttärisankari on innoissaan ja jännittynyt.

    VastaaPoista
  18. (Pakko kirjoittaa tämä anonyyminä, kun ei tiedä ketkä tätäkin blogia lukevat...)

    Astetta ärsyttävämpää vielä on järjestää synttärit miehen lapselle. Ja sinne kutsutaan siis meidän suunnalla asuvat lapsen kaverit (hyvin vähissä) ynnä sukulaiset, eli lähinnä lapsen äidin puolen suku. Kattelemaan meidän kotiin että mistä löytyy pölypalloja ja miten mauttomasti on sisustettu. Voin kertoo, että en tiedä elämässä mitään vittumaisempaa. Mutta lapsen etuhan on kaikkein tärkein ja seittemät niitä on jo järkätty, niin että kai tää joskus tästä. :D

    Toimivaksi havaittua (3-9-vuotisjuhlissa) on olleet ilmapallot ja serpentiini, paljon molempia(ilmapalloihin voi piirtää tussilla - pikkukersojen ollessa kyseessä aikuinen piirtää - ja tähän voi valjastaa mahdolliset aikuisvieraat) ja syötävänä pasteijat, domino-keksit ja pienet korvapuustit (ei todellakaan itse leivotut). Kakku on tosiaan kynttilöiden puhalluksen takia ollut, mutta aina jää iso osa syömättä. Ja mitä enemmän aikuisia kutsuu, sitä vähemmän tarvii itse seurustella miehen ex-sukulaisten kanssa. Tai lasten kanssa. Joistain aikuisista on kiva istua lapsen huoneen lattialla koko juhlan ajan leikkimässä. \o/

    Punaviini ja burana illaksi -suosittelijoita komppaan lämpimästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kokemuksen valossa voin todeta että selviän ehkä hengissä, koska pidän vähintäänkin kaikista aikuisvieraista. O_o

      Poista
    2. Ja ilmapalloja ja serpentiiniä -yhdistelmän jälkeen voinkin sanoa, että älä siivoa mitään huonetta tai nurkkaa ENNEN juhlia. Joka paikka on käsittämättömän pölyinen, nuhjuinen, tahmea ja roskainen juhlien (ja erityisesti siis seprentiinijuhlien) jälkeen. Eli normaali arkipuhtoisuus villakoirineen riittää (kunhan vaaralliset kamat on piilossa...) ennen juhlia, ainakaan siitä imuroinnista ei kantsi stressata.

      Kakkua mennyt myös hyvin vähän, mutta se on juhlien center piece, eli jonkinlainen on pakko olla. Viisvuotiaille uppoaa hyvin esim. prinsessalinnaksi (hedelmillä, kekseillä, kakkukoristeilla, karkeillakin) koristellut pakettijätskit, joista on helppo leikata elementtejä....

      Poista
  19. Kymmenen lasta kutsutaan iltapäivällä kahdeksi tunniksi. Ensin avataan lahjat pullonpyörityksellä. Tämän jälkeen siirrytään syömään, jotain pientä suolaista kannattaa tarjota ensin (kurkkutikkuja, suolakeksejä, juustonpaloja tms.), sitten kakku ja laulu. Lapset ei yleensä tykkää kermakakuista, mutta jätskikakku kyllä uppoaa! (huom. jätskiannoksia ei kannata alkaa itse väsäämään) Tämän jälkeen ongintaa ja sieltä saa pienen pussukan, jossa on tarraa tai tatuointia ja karkkia. Siinä jää ehkä puoli tuntia pikkukavereille riehumisaikaa, mikä on tarpeeksi.

    Omat synttärit meni aina tällä kaavalla, isompana vasta huomasin sen kun pikkuveljien juhlat meni just samoin.... Mutta toimii! Ilmapalloja äiti ei ikinä suostunut ostamaan, nykyisin ymmärrän kyllä miksi.

    VastaaPoista
  20. Vieras per ikävuosi.selkeät ohjelmanumerot,etteivät ehdi villiintyä. Vähän ruokaa, herkut hedelminä.pitkää pinnaa ja max2h.kyl se siitä.

    VastaaPoista
  21. Muista kysyä vieraiden ruoka-aineallergit.


    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis allergiat

      Poista
    2. EIH!!!!! Joku tosiaan voi kuolla, jos mä tungen kakkuun tai cocktailtikkuihin pähkinää, kiiviä tai omenaa. Voi helvetin perse. Oletan et mun pitäis myös muistaa kuka oli millekin allerginen. Mä niiiin vihaan tätä.

      Poista
    3. vastarannankiiski27.5.2012 klo 10.51.00

      Allergisia ajatellen leivo laktoositon kakku ja mehuna vadelmaa(tai sit cokista,jos tykkäävät),ne ovat sellaisia joille harva on allerginen.Ja jos tiedät että joukossa on pähkinälle/omenalle allerginen,niin laita ne erilleen.Kouluikäiset tietävät itse jo todella hienosti millekkä ovat allergisia,mutta pienempien lasten vanhemmilta kannattaa kysyä,monet ovat laittaneet kutsukortteihin "ilmoitathan mahdollisista allergioista"

      Poista
    4. Stockmannin setä saa leipoa. ;) Vaihtoehtoinen idea: kutistetaan tarjoilut perunaan.
      Ehkä varminta on, että allergisten lasten vanhemmista toisen on oltava paikalla. En nimittäin hallitse adrenaliiniannostelua.

      Poista
    5. Eivät kaikki allergiat ole niin pahoja, että on hengenlähtö lähellä, useimmille tulee vain tavalla tai toisella huono olo. Näiden oikeasti vakavien tapausten äidit ottavat asian kyllä kanssasi puheeksi.

      Minä ajattelen allergioiden kysymistä enemmänkin huomaavaisuutena. On ikävää olla aina se, joka ei saa pöydästä mitään tai joutuu ottamaan omat eväät mukaan. Kukaan ei ole minulta koskaan vaatinut allergiansa huomioimista (veljeä ei lasketa), mutta varsinkin eräs vakavasti allerginen lapsi on ilahtunut, kun pöydässä on ollut jotain hänellekin.

      Poista
    6. Itse varmaan tekisin kaikesta tarjottavasta vähälaktoosista ja sen lisäksi välttäisin kaikkein vaarallisimpia allergisoijia eli ainakin pähkinää ja mantelia. Meidän esikoinen on vasta kolme joten ei ole sen ikäinen että pääsisi vielä synttäreille ilman huoltajaa, mutta jossain vaiheessa meidän on mietittävä, mitä tehdään kaverisynttärien suhteen, kun poikasella on riittävän paha pähkinäallergia että Epipen on syytä olla mukana vieraassa paikassa aterioitaessa. Auh. Taas yksi huoli lisää äidin kannettavaksi. :/

      Poista
  22. Onnea matkaan, omista lapsista tässä kaveribileiden ikähaitarissa on enää yksi, joten itse voi miltei pyyhiä hien otsaltaan ja todeta urakan suoritetuksi.
    Ohjeeksi sanoisin, että kokoa itsellesi suunniteltu runko niistä perinteisistä kahdesta tunnista ja nimenomaan, varaudu toimimaan ohjelmajohtajan roolissa. Runko auttaa ajoituksessa ja "meillä ei oo mitään tekemistä"-hetkissä, jos sellaisia tulee. Pakkohan sitä ei ole käyttää jos kaikki sujuu omalla painollaan.
    Kaikille on kuitenkin helpointa, jos käytössäännöt ovat selvät ja ensin ne kannattaa sopia sen oman lapsen kanssa, jotta hän ei intoudu revittelemään rajoja uusiksi kun kerrankin pääsee emännöimään kunnon pirskeitä. Oman lapsen suunasta kannattaa myös kysellä esim. suosikkileikkejä, yleensä niitä esim. samassa päiväkotiryhmässä olevilla on ja pääsee itse rutkasti helpommalla, jos ihan kaikkia leikin sääntöjä ei tarvitse osallistujille läpikäydä alusta lähtien.
    Aina pitää varautua myös niihin lapsiin, jotka ihan periaatteesta eivät halua osallistua, mihinkään leikkiin.
    Ja joskus sille 5-vuotiaalle voi sen kahden tunnin aikana tulla äitiäkin ikävä, joten varmista, että sinulla on lasten vanhempien yhteystiedot, pyydä ne viimeistään ovalla kun lasta tuodaan.
    Lahjojen avauksella on ihan hyvä aloittaa. Jos joukossa on vieraitakin lapsia (sinulle tai toisilleen), voi siinä yhteydessä kun lahjat avataan, yksi kerrallaan ihan rauhassa, aina vielä varmistaa, että keneltä paketti onkaan ja tietysti se on myös sankarille hyvä tilaisuus opetella kiittämään saamastaan huomiosta. No, meillä ainakin tämä on vaatinut ensimmäisillä kerroilla ihan ohjausta, mutta totuus on, että vaikka lahja vaikuttaisikin yhdentekevältä rihkamalta, saattaa olla, että kaveri on valinnut sitä pitkään kaupan hyllyllä isän tai äidinkin osallistuessa pohdintaan siitä, mistä kyseinen kaveri mahtaisi pitää ja mitä kotoa jo löytyy. Ja, askarrellut sitten vielä korttia toisen tovin.
    Joku simppeli askartelu voi juhlaohjelmassakin toimia. Meillä oli esim. joskus valmiiksi kartongista leikatut prinsessakruunut/ naamarit ja jokainen sai tarroilla koristella omansa mieleisekseen. Sopi juhlien teemaan ja oli samalla se kaverilahja.
    Ruokailupuolessa komppaan edellisiä, parhaiten menevät sipsit, irtokarkit, suklaakeksit ja jäätelö. Ja juoma jossa on jotain kivaa, esim. muotilla tehtyjä jääpaloja tai hassut pillit. Ja kannattaa sopia, että kaikki tulevat syömään vasta kun kutsutaan, vaikka pöytä olisikin jo juhlien alkaessa katettu (juhlien aikana et ehdi, usko pois) ja herkut myös syödään vain pöydän ääressä. Ja pohdi mitä jo lopettaneet ja pöydästä poistuneet tekevät sillä aikaa kun muut vielä syövät.
    Tsemppiä koitokseen ja kokemus tekee...no, ainakin konkarin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi hassut pillit! Ihan sama vaikka mukissa olis vettä, jos pilli on tarpeeksi kiemurainen tai siinä on sitä "haitari"osaa puolet pillistä että tyypit voi itse väännellä sen minkälaiseen muotoon vaan.
      Ja meillä on aina menty kertakäyttöastioilla, lapsen kiinnostuksen kohteiden mukaan. Prinsessaa tai Paavo Pesusientä. Aikuisille oikeilta lautasilta ja oikeista kupeista, mutta lapsille isot pahvimukit, niihin on helppo tussata nimetkin niin samaa voi käyttää koko juhlan ajan (kun se jano kuitenkin yllättää vähän väliä).

      Poista
    2. Kiitos kattavasta listauksesta! Mä alan olla aika valaistunut. Onks noita hassuja pillejä ns. kestomalleina?

      Lahjahomma on kyl vaikee. Mä olen sen verta huono näyttelijä että mun pitänee ulkoistaa itseni koko lahjojen avaustilanteesta.

      Poista
    3. Kestopillejä on, meillä on nuita mitä näemmä jollakin blogissakin kuvattuna: http://3.bp.blogspot.com/-sCTXxRo1WA4/T7VB_ctN3uI/AAAAAAAAIgk/ZVlBpgB36Vk/s1600/_MG_9730.JPG

      ...mutta en tietenkään enää kuollaksenikaan muista, mistä ne on ostettu. Villi veikkaus joko Tiimari tai ihan tavan supermarketti.

      (Eikä kestä konepesua, tai kestää ja on sen jälkeen vielä hassumpi pilli. :D)

      Poista
    4. Lahjojen jakamiseen vinkkinä kaikille semmonen, että vieraiden kandee ohjeistaa pitää ite ne omat lahjansa ensin käsissä (tai jossain omalla paikallaan) ja sit vaikka pullonpyörityksellä aina arvotaan, kenen lahja avataan seuraavaksi. Meitsi oli tosta muksuna ihan pähkinöinä! :)

      Poista
  23. Lasten mielestä kaikki synttärit ovat yhtä kivoja, kunhan ei jää porukan ulkopuolelle... :) Kannattaa varmaan tarjota ensiksi jotain suolaista, ja vasta jälkiruuaksi sokeria :D lapset ei jaksa vetää sitä enää niin paljon .. :D ei myöskään kannata jättää karkkeja näkyville koko ajan syötäväksi, vaan syödään pöydän ääressä, ja sitten nannat pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin ajattelin! Ei mitään open candy baria (paitsi aikuisille) vaan kukkakaalia, kurkkua ja paprikaa. :D

      Poista
  24. Heips!
    Mielestäni (ja kokemuksestani) väittäisin että 5v. synttäreille riittää puolitoista tuntia juhla-aikaa, varsinkin kun ne on ekat kaverisynttätrit. Entinen työkaverini antoi loistavan vinkin: kutsuttuja kavereita vain sen verran kun on ikävuosia - ei mene ihan hulinaksia ja pysyy synttärisankarillakin homma hallussa.
    (tosin tänä vuonna (= torstaina) epäonnistuin. meillä oli 8v. synttäreillä 13 lasta, tosin ekaluokkalainen sen hienosti perusteli :-) !!)
    Kakku on ihan turha, jätski toimii paljon paremmin. Jotain suolaista, esim coctail-tikkuja lapsen lempijutuista (juusto+pikkutomaatti, nakki+viinrypäle jne) tökittynä puolikkaaseen kaaliin/melooniin toimii aina. Samoin tietty suolakalat ja popparit. Jotain kekesejä ja vähän namia, mehua juotavaksi ... tarjoilut yksinkertaisuudessaan siinä.
    Kaikki pillit, kivat kertisastiat ja servetit tietty ihastusta herättäviä, samoin ilmapallot, serpenttiinit ja vaikka lippunarut.
    Jotain hassua leikkimistä ... musiikki soi ja kaikki jähmettyy kun musiikki lakkaa, se joka liikkuu tippuu pois ... aasin hännän laittamista kuvaan ... sellasista pienet neidot tykkää.
    Meidän aikuisten tarvitsisi muistaa että yksinkertainen yhdessä tekeminen on se kivoin juttu, ei tarvitse olla mitään hirveitä spektaakkeleita ja hoploppeja niiden ohjelmien. Vanhat lapsuuden leikit kehiin, ei ne meidän lapset niitä vielä ole leikkinyt eikä niihin kyllästyneitä.
    Noi mukaan annettavat lahjat on minusta hankala juttu, oikeasti synttärisankari saa lahjoja, ei muut. Mutta onginta pienellä lahjalla ihan ok tai sitten niin että sinne pussiin saa jotain sellaista mitä on itse synttäreillä tehty ... esim rannekorun (joustokuminauhaa ja puuhelmiä, esim).
    Ai niin, lahjojen jakoonkin menee aikaa jos jakaa ne vaikka pulloa pyörittämällä tai niin että lahjan antaja piilottaa ja sankari etsii ..
    Kaverisynttärit ovat oikeasti tosi kivoja! Ota joku likkakaveri itsellesi apulaisksi, sekin on kivaa! Ja kuten joku jo kirjoittikin, mieti ohjelma etukäteen ja varaa takataskuun vaikka piilo-leikki niin hyvin se menee!!
    May the force be with you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti, just tajusin, että musaa pitää olla!

      Poista
  25. Varaa HopLop niin pääset vähemmällä ja lapsilla on varmasti kivaa. Nimim. Kokemusta on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, tämän vinkin laitan takataskuun kun vieraita alkaa olla lähempänä kymmentä. ;)

      Poista
  26. -ttu. Mä olin unohtanu ton. Toivottavasti nelivuotiset selvitään vielä ilman päiväkotifrendei. Ne tuttavaperheiden lapset on jo ihan tarpeeks, mulla menee samanaikaisten kirkuvien vaahtosammuttimien määrä kolmessa. Sit palaa päre. Tsemii, kakarat saa aina huumattua uskomaan että kyseessä on maailman parhaat bileet tunkemalla niihin irtokarkkeja. Tosin sit niitten vanhemmat on naama nurinpäin kun kullannuput riehuu pupillit laajentuneina liiasta sokerista... No mut aina ei voi voittaa!

    VastaaPoista
  27. Luojalle kiitos, mun lapsi täytti vasta kaksi. Tästä saikin hyviä vinkkejä tulevaisuutta varten. Poikanen on ihanassa päiväkodissa, vein sinne synttäripäivänä kakun (ihan tuikitavallisen kuivakakun ilman päällisiä) ja ne olivat repineet siitä riemua koko päivän siellä. Hitto ne tädit siellä on vaan niin taitavia. Olivat vielä laittaneet synttärisankarin jakamaan kakkua hoitokavereille ja harjoitelleet siinä samalla "ole hyvä" ja "kiitos" -fraaseja. Jos oisivat täällä meillä olleet, niin takuulla en olis antanut tättähäärän kuljeksia keittiössä kakunpalat lautasella. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  28. Supernannyssä tehtiin tutkimus ja todettiin, että sokerihumala on pelkkä myytti; lapset riehaantuvat toistensa seurasta eivätkä sokerista. Eihän se terveellistä suurissa määrin tietenkään ole, mutta en pelkäisi sokerikännäystä ainakaan sen "kännin" takia.

    Omakohtaista kokemusta ei tosin ole vielä sokerin ja lapsilauman yhdistämisestä tai yhdistämättömyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäaineet (joita ne sokeriset usein sisältävät) kylläkin heikentää keskittymistä

      Poista
  29. No koska koko juttu on selkeästi koti-insinöörin syytä, niin mielestäni se voisi opetella vääntelemään pitkulaisista ilmapalloista sellaisia siistejä eläimiä. Olis kaverilahjat ja ohjelmanumerot hoidettu kerralla, ja siis voiko olla mitään hienompaa kuin ilmapalloeläimet???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli verraton ehdotus :D
      Eiks insinöörit oo just tosi hyviä tuollaisissa rakentamisasioissa?

      Poista
    2. Diplomi-insinöörit ei oo missään muussa hyviä ku viisastelussa. Ja sitä ei jaksa kuunnella aikuinenkaan. ;)

      Poista
    3. Niinpä. Tähän viikon vitsi, vaikka ei sovikaan yhtään teemaan: mitä yhteistä on insinöörillä ja esinahalla? - Kummatkin väistyy, kun alkaa tosihommat...

      Mutta tosissaan, muistelen itse kummilapsen kaverisynttäreiltä, että aikuisen ihmisen naurunalaiseksi tekeytyminen on lasten mielestä pirun hauskaa. Joten koti-insinöörille on siinä loistava duuni, kun kerran ne bileet lupasikin... :D

      Poista
    4. Mä yritin noita ilmapallojuttuja joskus, on muuten aika vaikeeta. Että ainakin yks paketti kannattaa varata ihan vaan harjoitteluun.

      Ja koska meiltäkin löytyy yksi insinöri kotoa, tässä panokseni aiheeseen: Miten on mahdollista että diplomi-insinöörin nähtiin vääntävän paljain käsin ratakiskoa Pasilan ratapihalla? No, viisaampi taipuu.

      Poista
    5. Ja Katja on muuten niin oikeassa tossa viisastelujutussa. Tää mun on tietokonesellainen, mutta jos mulla ikinä on mitään ongelmaa koneen kanssa ja pyydän apua, niin vastaus on, että lue manuaalia, en minä siitä koneesta tiedä yhtän enempää kuin sinäkään.

      Poista
    6. Meillä lapsena diplomi-insinööri isä esitti oikeesti jotain satuhahmoja meidän lastenkutsuilla. Hitti oli!!!

      Poista
  30. Itsellä on ollut pari hyvää ja yksi huono kokemus näistä kotona järkättävistä synttäreistä. Pojan kaveri antoi niin mageen lahjan että koetti sitä viedä juhlista omaan kotiin taskussansa ja päiväkodissa se sitten katosin jonnekin parin viikon aikana :/

    Jostain syystä jollain synttäreillä katsotaan dvd:tä?? en kyllä ymmärrä miksi kutsua kaverit videoita tuijottelemaan.

    Yksi ihana idea on ollut ison pahvilaatikon värittäminen ja tuunaaminen esim. avaruusalukseksi/ viidakkomajaksi. Lapset tekee ja aikuiset katsoo että sakset pysyy aikuisilla.

    Tosiaan 5 v synttäreillä 1,5 h riittää ihan mainiosta, tulee vielä jollekin ikävä kotiin...

    Tytöt voisi tykätä vaikka tehdä jotain kukkaseppeleitä, paperista esim leikata ja tehdä semmonen kukkakruunu muistoksi bileistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kerran leffasynttärit - katsottiin lastenleffa seinälle heijastettuna (miehen töistä lainattiin projektori), tarjolla oli popcornia sellasista leffateatterin pahvijutuista yms. Muksut tykkäsivät ja leikkivät aina välillä siinä samalla. :)

      Poista
  31. Meillä oli vasta yksveet lähimpien sukulaisten ja lasten kummien kesken, mutta paikalla oli kuitenkin pikkulapsia. Kaikkien mielestä helium-ilmapallon saaminen synttäreiltä mukaan oli törkeän siistiä :D Olin hoitanut koristelut pelkästään ilmapalloilla, sillä yksiväriset pallot näyttävät katossa kivoilta. Silleen pääsi ilmapalloista juhlien loputtua kätevästi eroon, kun vieraat (myös mm. lapsen aikuinen kummitäti, joka halusi valita ilmapallonsa tarkasti itse) veivät palloja mukanaan. Nää goodiebag-perinteet on mun mielestä noin muuten ihan berberistä, mutta ilmapallojutun aion ottaa tavaksi.

    VastaaPoista
  32. Mun kokemuksen mukaan tarjoiluihin ei paljon kannata panostaa. Jäätelö uppoaa paremmin kuin täytekakku, ei kannata vaivautua väkertämään kakkua, ellei tule myös aikuisvieraita, joille sen haluaa syöttää. Cocktail-tikuissa olevat jutut (kurkkua, tomaattia, juustoa, rypäleitä etc, you know) ovat olleet kova sana, ilmeisesti on kiva syödä tikunnokasta. (sopii sen ikäisille, etteivät enää puhko omia tai toisten silmiä) Ei tarvitse kauhistua työmäärää, ei niitä montaa per ipana tarvitse.
    Meillä nappula halusi yhtenä vuonna discon. Jostain sai discopallon, joka ei montaa rahaa kustantanut. Pallo kattoon ja jotain musaa soimaan, kersat fanitti kovasti :)
    Ohjelmaa pitää olla, mutta ei sen niin kovin spektaakkelimaista tarvitse olla tuon ikäisille. Muistele, mitä itse lapsena leikit. Onginta, jerusalemin suutari jne on nykynaperoidenkin mielestä suurta huvia. Lahjojen jakaminen on ihan hyvä ohjelmanumero, aikaa palaa kun sankari avaa lahjan kerrallaan. Ja huoli pois, kaverisynttäreillä on ihan hauskaa, kun relaa itsekin ja nauraa lasten mukana! Jälkeenpäin on toki ansainnut punkkulasillisensa :)
    Niin ja muista laittaa kutsuun myös juhlien päättymisaika ;-) 1,5 h on oikein riittävä, lasten kasvaessa voi varovasti harkita kahta tuntia.

    (heh, huomasin vasta nyt, että Doris on näköjään antanut about samat vinkit)

    VastaaPoista
  33. Moi.Tapiolan asukaspuiston ( se iso leikkikenttä) sisätilaa pystyi ainakin ennen vuokraamaan esim illalla tai vkl:lla muut. tunniksi. Moni piti siellä synttäreitä. Siellähän on mukavia lelujakin. Voisi olla ihan kiva paikka viettää synttäreitä. Ja jos joskus myöhemmin haluaa pitää synttäreitä muualla niin on paljon kivoja paikkoja. Esim .liikuntapaikkoja, tanssikouluja,sirkuskoulut, Viikissä se Gardenia ? ym.ym Niissä tulee yleensä myös ohjaaja ja itse tuodaan tarjottavat. Varsinkin kouluikäiset tykkäävät.
    4 lapsen kokemuksella sanon, että ohjelmaa kannattaa miettiä valmiiksi. Jos lapset innostuvat leikkimään suht. nätisti, voi ohjeman säästää seuraavaan vuoteen. Ja tosiaan kannattaa pitää tietty runko juhlissa. lahjat avataan vasta kun kaikki tulleet. Nyt pöytään. Pöydästä ei napsita etukäteen ym ym. Jos teille tulee 5 tyttöä, niin luulen, että pääsette melko helpolla. En ole joutunut tytön synttäreillä erottelemaan painivia poikia toisistaan kuten kerran pojan synttäreillä. Minulle ei koskaan selvinnyt tappeliko ne vai oliko se leikkimielistä painia! siis vieraat pojat painivat.

    Meilläkin on vietetty synttäreitä eri paikoissa ja välillä kotona. Eniten kehuja ja innostuneita lapsia oli kuitenkin ihan tavallisilla pojan kotisynttäreillä yhtenä kauniina syyskuun iltana. Meillä on iso piha. mies viritti nurmikolle vesiletkusta ison ympyrän ja siellä ne pelasi polttopalloa koko illan. Mies oli mukana. oli jotain muitakin ulkoleikkejä. Koululaispojat eivät oikein suostuneet lähtemään, kun vanhempansa tulivat hakemaan. Eli tavallisia leikkejä ja aikuinen mukana.
    Kyllä ne juhlat hyvin menevät. Älä stressaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kaikkia pk-seudun asukaspuistojen ja leikkipuistojen sisätiloja voi vuokrata! Me ollaan pidetty kaveriporukan kanssa kimppasynttärit samassa kuussa syntyneille tenavillemme sellaisissa jo parina vuonna. Ihan loistavia, astiat, lelut, tuolit ja pöytäpaikat kaikille, tiskikonet ja kaik. Ihan paras paikka juhlimiseen. Eikä maksa juuri mitään! Yhteystiedot on puistojen kotisivuilla.

      Poista
  34. Meillä muksut täyttää nyt kesällä kuukauden välein 6 ja 4. Viime vuonna mentiin eri juhlilla, toisella oli Helinä-keijut yhden ammattioppilaitoksen tiloisa oppilastyönä, toisella Pomppis-synttärit (HopLopin tyyppine juhliin pelkästään erkoistunut paikka) Tänä vuonna pitävät yhteiste ja HopLopissa koska halusivat näin. Ulkoistaminen on pop ja in. Silti menee juhlien jälkee punaist tai valkoista lasi tai kaksi buranan kyytipoikana.
    Pienellä rivarikolmiolla, kun kesä säähän ei voi koskaan luottaa, juhlien ulkoistaminen avarampiin tiloihin on meikäläisen hermorakenteella ainoa oikea vaihtoehto.

    VastaaPoista
  35. Ihan kamala aihe:) Pakko niitä kaverisynttäreitä on vaan ruveta järkkäämään jossain vaiheessa, on vähän noloa, kun likka saa kavereilta kutsuja, mutta en antanut vielä pitää 4-vuotiskaverisynttäreitä, ensi vuonna sitten. Esikoisen vastaavat juhlat on olleet niin hermojariipiviä tapahtumia.

    Pari vinkkiä: Kaksi tuntia on meillä ollut ihan liian pitkä aika, elämäni pisimmät minuutit kun 30 min juhlista ohi ja kaikki leikit leikitty ja kakut syöty, entäs sitten? Kannattaa varata takataskuun paljon ohjelmaa, muuten saattaa alkaa älytön meno. Leikit kannattaa miettiä lasten mukaisiksi, esim. aasin hännän kiinnitys aiheutti itkua, kun joku loukkaantui kun toiset oli nauraneet... Toisin sanoen en malta odottaa, että näitten järkkäämisestä pääsee eroon.

    VastaaPoista
  36. Yhdyn tähän "jäätelö toimii kakkua paremmin" -porukkaan. Joko niin että tarjolla montaa lajia pakettijädeä kaikkine mahdollisine lisukkeineen aina kastikkeista pursotettavaan kermavaahtoon (kyllä, se on oltava just sitä pursotettavaa koska se on joka muksun mielestä hauskinta!) ja koristekarkkeihin, -hedelmiin ja sateenvarjokoristeisiin :) ja jokainen saa kasata oman jädeannoksensa. Toinen tapa on se, että ostaa melkein koko pienen pakastimen täyteen erilaisia jätskejä. Tuutteja, mehujäitä, villevallattomia, jädeveneitä jne jne ja sinne on vapaa pääsy kaikilla vierailla. Jos jaksaa väsätä niin pikkupitsat on olleet aina supersuosittuja noiden nakki-jne tikkujen sijaan.

    Joku ihmetteli tuolla miten jotkut lapset katsovat synttäreillä dvd:tä... muistakaahan että joukossa voi olla myös niitä epäsosiaalisempia lapsia, joille just sopiva annos on olla paikalla muun porukan mukana, mutta mikään sen enempi, esim. kaiken sortin seurustelu ja osallistuminen, on jo liian stressaavaa. Aspergerpojan äitinä voin sanoa, että se dvd:tä tuijottanut poika tulee kotiin juhlista yhtä onnellisena kuin muutkin vieraat; kivaa oli :)

    VastaaPoista
  37. En jaksanut lukea muiden kommentteja, mutta
    - meillä säännöt siten, että vieraita yhtä monta kuin ikävuosia eli 4 v-juhlissa oli 4 vierasta.
    - juhlien kesto "vain" 1,5 tuntia (aika usein on 2 tuntia ollut kavereilla)
    - vieraiden "lahja" annettu samaan tapaan kuin meillä 70-luvulla eli onginnasta saa jokainen yllärin.

    Kannattaa myös harkita ulkoistettuja synttäreitä (järjestetään niin kansallismuseossa, Sea Lifessa, Lasten Gymissä, HopLopissa kuin Siljan laivan leikkihuoneessakin jne.)!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...