Tietoa mainostajalle ›

28.11.13

Vuoden mutsin vinkit: eroon hartiajumista

Juiliiko teilläkin niska-hartiaseudulla? Itse olen kärsinyt niskojen jäykkyydestä opiskeluajoista lähtien. Useimmiten jumitus on tuntunut pienenä paineena niskojen ja hartioiden seudulla. Kiireisimpien lukusalisessioiden aikaan jouduin popsimaan ibuprofeenia, jotta sai nukutuksi.

Homma lähti lapasesta lapsen saannin jälkeen: istun päivät koneella ja kello viiden jälkeen kannan huonosti ja huolimattomasti. Eihän kukaan hengellä uhaten pakottanut imettämään lasta yhdellä kädellä selkä kyyryssä, mutta kun sitä toista handua nyt vaan tarvittiin toisaalla. Kolmea vuotta myöhemmin käsissä on kaksi kauppakassia ja rattaissa pissahätää kiljuva lapsi. Ergonomiset kantoratkaisut eivät tule ensimmäisenä mieleen, kun seurue on saatava nopeasti kotiovelle tai tulee vielä isompi jumi. Äidin päähän.

Mutsien kympin jälkipelit (Naisten kymppi 2013).
Kävin eilen hierojalla, jolla oli hoidon jälkeen aikaa jakaa vinkkejä hartiajumin karkottamiseen.

- Hanki työtuoli, jossa on pakko istua selkä suorassa. (Itselläni on tällainen tuoli. Tykkään.) Näytön pitää olla silmien korkeudella kun istut pää suorassa.
- Muista ryhti. Et ole sammakko, joten älä työnnä leukaa eteenpäin, se kehittää lopulta julmetun kivun niskalihaksiin. Seiso pää suorassa ja hartiat takana.
- Hartiasärkyisen kannattaa kävellä joka päivä ainakin vartti kädet sivuilla vapaana liikkuen. Älä juokse tai sauvakävele. Älä kävelylenkin aikana kanna reppua selässä tai pidä kädessä laukkua, kännykkää tai kahvikuppia. Keskity kävelemiseen. Hierojani sanoi yllättyneensä huomatessaan, että tällaisilla kävelylenkeillä näkee nykyään vain eläkeläisiä. Kaikki muut ulkona liikkuvat kantavat aina jotain mukanaan.
- Jos veri ei pääse kiertämään lihaksissa, ne eivät saa happea. Kevyt liikkuminen ehkäisee jumeja ja jopa hoitaa niitä.  Säännöllisestä niska-hartiajumpasta on usein apua. Hyvät ohjeet löytyvät esimerkiksi täältä.

Jos teillä on hyviä vinkkejä jumittamisenestoon, niin antaa palaa.

23.11.13

Sairas lapsi ja tabletin annostelu

Ipanoilla on ollut marraskuussa yhteensä 15 sairaspäivää. Haastavaa monessa mielessä. Olen joutunut laajentamaan repertuaaria uusiin viihdyttämiskeinoihin kun dvd-levyjen ja digiboksin sisällön tuntimäärä ei ole enää riittänyt.

Jouduin ottamaan käyttöön tabletin.



Tiedän. Olen armoton kalkkis. Mielestäni tietokoneet sun muut älyroinat eivät ole lasten leluja. Äidin tietokoneeseen koskemisesta hyllytetään barbit viikoksi ja vasta koululainen saa ihan tavallisen puhelimen käyttöönsä.

Lisäksi olen erilaisten pädien kanssa vahvasti epämukavuusalueella. En pidä kosketusnäyttölaitteista (olemattoman ääreisverenkiertoni takia näytöt eivät edes reagoi kosketukseeni ja päädyn lähinnä hakkamaan ruutuja) ja tunnen suurta vastenmielisyyttä uuden teknisen logiikan opettelua kohtaan. Olen kärsimätön enkä halua tuhlata aikaa jonninjoutavaan söhläämiseen. Käytänkin tablettia lähinnä e-kirjojen lukemiseen.

Jouduin kysymään kokeneemmilta vanhemmilta suosituksia kivoista lasten peleistä ja duunikaverini kehotti tutustumaan toca bocaan. Työtä käskettyä. Latasin koneelle sen ainoan yhteensopivan pelin, jonkinlaisen kampaamon, jonka vehkeelle löysin, ja tyrkkäsin kakaran käteen.

Hetken aikaa pähkimme yhdessä, miten homma toimii, mutta aika nopeasti minua tyrkittiin syrjään. "Joo, joo, mä osaan jo, älä sä äiti leiki tällä." Myönnän, että innostuin itsekin värjäämään ja kähertämään hahmoille railakkaita lookeja. Sehän oli hauskaa. Ja mukavaa vaihtelua Dinojunaan.

Mobiililaitteiden haittavaikutuksista puhutaan paljon. Jonkun tutkimuksen mukaan tablettien ja muiden älyvehkeiden käyttö pienentää sanavarastoa ja vaikuttavaa addiktoivasti niin lapsiin (jopa ihan pikkulapsiin) kuin aikuisiinkin. Hyvä lastensisältö on kuitenkin hyvää lastensisältöä, oli se millä laitteella tahansa.

Pointti on sama kuin panadolissa: annostelu ratkaisee. Ja siitä päättää aikuinen.

Jos tiedät lisää laadukkaita tablettipelejä (androidille), kerro minullekin! Yksi on vielä tänään kuumeessa.

11.11.13

Äitien ystävät

Miten käy ystävyyssuhteille, kun perheeseen tulee lapsi? Mietimme tätä kysymystä, kun kirjoitimme Vuoden mutsi 2:een lukua perheiden vapaa-ajanvietosta. Ideoimme vastatoimenpiteitä omaan olkkariin jumahtamiseen ja listasimme keinoja yhdessä tekemiseen ja seurusteluun.

Jani Kaaro kirjoitti tänään hienosti Hesarissa siitä, että lapselle ei tee hyvää hautautua neljän seinän sisään toisen vanhemman kanssa. "...kun lapsi on aina yksin saman aikuisen kanssa, lapsesta tulee maailman napa." Sosiaalisesta lapsenkasvatuksesta Kaaro ottaa esimerkiksi efe-heimon, jossa lapsenkasvatusvastuu jakautuu tasaisesti yhteisön jäsenten kesken. Heimon harjoittaman pedagogiikan hyötyjä ei käy kiistäminen:
Äidillä on aina apua, kun hän sitä tarvitsee. Lasten kaltoin kohtelu on lähes mahdotonta, sillä jos äidillä tai isällä katkeaa pinna, paikalla on aina joku, joka voi tulla väliin.
Mutta ollaanpa realisteja. Pohjoisen hyvinvointivaltion hiekkaloodan reunalta on aika hemmetin pitkä välimatka kongolaiseen heimoyhteisöön. Ei meistä tule efe-pygmejä. Mutta eihän se estä meitä pöllimästä heidän lapsenkasvatustavoistaan ideoita omaankin vanhemmuuspakkiin.

Pygmit hengailee.
Otetaanpa esimerkiksi ystävyyssuhteet. Hyvin usein kuulee, kuinka kaverussuhteet väljehtyvät, jos jompi kumpi ystävyksistä saa lapsia. Yksi Vuoden mutsi 2 -kirjaan haastattelemamme ei-äiti kertoi, että melkein kaikki ystävät, jotka ovat saaneet lapsia, ovat jääneet sen jälkeen etäisiksi. Lapsettoman kaverin puhelin ei nimittäin enää soi, kun kutsutaan ystäviä lapsen synttäreille, joulukahville tai tupaantuliaisiin. Todella perseestä.

Mitäpä jos me kaikki alkaisimme vähän efe-pygmeillä? Nyt laitan likoon pari omaa efepygmikeinoani. Minulla on yksi tosi hyvä ystävä, jolla ei ole lapsia. Vaikka olen välillä toivottoman kiireinen enkä pysty lähtemään ravintolaan tai baariin kello 17 jälkeen arkisin tai viikonloppuisin ilman aikataulusuunnittelua, en anna ystävyytemme kärsiä. Olen päättänyt, että en anna. Siksi olemmekin ahkeria kutsumaan toisiamme kylään ja teemme asioita yhdessä. Oma kersa on tästä ystävästä ihan haltijoissaan. Tämä ystäväni harrastaa ja opiskelee maalausta. Viime viikonloppuna hän kokosi akryylivärituubit asuntonsa lattialle, vuorasi olohuoneen paperilla ja nakitti minut ostamaan maalauspohjia. Soitimme pitsataksin ja maalasimme ainakin kymmenen taulua. Meillä oli ihan sairaan hauskaa!


Ystäviä voi tavata myös ryhmässä. Järjestämme joskus perhetreffejä, jonne ovat tietysti tervetulleita myös sinkut. (Eikä näiden treffien ideana ole siis kokoontua yhdessä hoplopiin.) Usein tapaamme jonkun kotona ja syömme yhdessä. Lapsiseurassa illallinen ei voi venyä kovin myöhään eikä kovin kosteaksi, mutta voi se silti olla erinomaisen hauskaa yhdessäoloa. Samalla tulee huolehdittua myös siitä Kaaronkin kolumnissaan esiin nostamasta erittäin tärkeästä kasvatuspuolen pointista: erilaisisten ihmisten kanssa hengaaminen erilaisissa tilanteissa opettaa lapsen tajuamaan, että on olemassa muunkinlaisia ihmisiä kuin isä tai äiti.

Onko äideillä muitakin kuin äitiystäviä? Kertokaahan, olisi kiinnostavaa tietää :)

1.11.13

Tutista luopumisen dilemma

Juttelin Vuoden mutsin taaperopainotteisesta jatko-osasta naapurin äidin kanssa. Nainen huokaisi, että voi kun saisi vinkkejä tutista luopumiseen!

Tuttipuu Kööpenhaminassa.


Jouduin myymään ei-oota. Ei meillä ole juttua tutista luopumisesta. Kolmen kersan otoksestamme yksikään ei syönyt tuttia. Yritin kyllä, koska luulin sen kuuluvan asiaan. Kumpaakaan ei kiinnostanut, ei silikoninen eikä luonnonkuminen. Tuttia kyllä pahoinpideltiin ja järsittiin monella tapaa, mutta lohdukkeeksi siitä ei ollut. Luopuminen tarkoitti sitä, että yksi päivä vain kyllästyin ja pistin ne roskiin.

Pohdimme Sadun kanssa hetken aikaa, pitäisikö tutista kirjoittaa vai ei. Jos omakohtaista kokemusta ei ole, voisi tietenkin tehdä tutkivan jutun haastattelujen avulla. Mutta onko kyseessä yleinen ongelma? Ja iik: mitä muuta olennaista kirjasta puuttuu?!

Sitten tuli déjà-vu.

Pohdimme tietenkin ihan samaa myös ykkösosan kanssa. Vanhemmuuteen liittyvät haasteet tarkoittavat yhdelle perheelle yhtä ja toiselle toista, ja saman perheen sisälläkin lapset aiheuttavat erilaisia paniikkitilanteita. Yhdessä kirjassa ei voi pyrkiä vastaamaan kaikkiin kysymyksiin. Tavoitteena on jakaa ennemmin arjen vertaistukea kuin sadoittain vinkkejä.

Ja onhan meillä tämä blogi. Täällä voi puhua sellaisistakin aiheista, joista ei ole omaa kokemusta. Laittakaa siis tuttivinkkinne tämän postauksen perään, niin ohjaan naapurin äidin tänne!

29.10.13

Vuoden mutsi 2 - tässä se nyt on!

Otava julkisti tänään ensi kevään kirjakatalogin. Nyt meidänkään ei enää tarvitse piilotella tätä. Ta-daa: tältä Vuoden mutsi 2 näyttää: 

Miten hieno! Kannesta vastasi: Satu Kontinen.

Esittelytekstissä menimme lupaamaan seuraavaa:

Taakse on jäänyt vauvahelvetti, onko edessä taaperotaivas?
Paksuilusta ja vauvavuodesta on selvitty. Nyt ovat edessä uudet haasteet leikki-ikäisen kanssa. Imetyssekoilu ja sosesotku vaihtuvat hiekkamereksi eteisessä. Vaippojen tilalle tulee potta – tai lätäkkö lattialla.
Mistä tietää, onko lapsella uhma vai mielenhäiriö? Mitä pitää tehdä, kun ipana raivoaa kassajonossa, puree päivähoitajaa, yrjöää autoon tai sen hammas heiluu? Entä milloin vietetään Lämpimän Ruoan Muistopäivää? Vuoden mutsi 2 kertoo vastauksen tähänkin kysymykseen. Kirja luotsaa keskinkertaisen mutsin humoristisella otteella läpi lapsen taaperovaiheen.

Kuva: Katja Lahden vasen käsi.
Kirja ilmestyy tammikuun alussa. Stay tuned.

14.10.13

Miten se elämä sitten muuttui?

Yksi lapseton tuttuni harmitteli heränneensä naapurin remontin takia viikonloppuaamuna tavattoman aikaisin. Kymmeneltä. Purskautin hämmästyksestä kahvit väärään kurkkuun. Kymmeneltä! Myötätuntomittarini ei värähtänyt. Siinä kofeiinia kakoessani yritin palautella mieleeni neljän vuoden takaisia vapaapäiviä ja aamuja, jolloin ei ollut mihinkään kiire. Niitä aamuja, jolloin päivän ensimmäinen ohjelma oli kello 13 sovittu kaveribrunssi. Vetelin hirsiä ilman mitään vaikeuksia puoleenpäivään.

Neljä vuotta sitten tässä lapsiprojetkissa pelotti eniten se, että en tiennyt yhtään, mitä sieltä on tulossa. Jos ensimmäisen vuoden vauvahelvettiä ei lasketa, elämäni on aamujen lisäksi (kahdeksan on uusi puolipäivä) muuttunut lapsen saannin jälkeen ainakin seuraavalla tavalla.


Ruoanlaittotaitoni kyseenalaistetaan. Minulle on kerrottu, että Kaapon äiti tekee parempaa pitsaa.

Lahjoja tulee joka päivä. Kaikki ulkoa sisään kannetut kuivat oksat pitää säilyttää. Räkää ei saa laittaa roskiin, vaan varastoida räkämuseoon (wtf?).

Saan uusia näkökulmia. Lapsen löytämää pölykoiraa pitää kuulemma arvostaa. Kilpikonnalla pitää olla takki. Isä näyttää prinsessalta.

Keksin uusia asioita. Porkkanan voi naamioida syömäpuikon avulla tikkariksi.  

Saan suoraa palautetta. Äiti, etkö sä haluaisi olla vähän nuorempi? Sulla on keltainen hammas. Miksi sulla on ryppyjä takapuolessa, vaikka me ei olla oltu kauaa täällä uimahallissa?

Saan epäsuoraa palautetta. Vittu nyt mennään sinne liukumäkeen! (Yritän ihan oikeasti olla kiroilematta lapsen kuullen - mutta se on pirun vaikeaa!)

Näitä varmaan löytyy lisää?

3.10.13

Innovaatiopalkinnon voittaa: lapsiperheen taajuusmuuttaja

Kerrassaan nerokkaan idean esitti nimimerkki Piapia, kun kysyimme teiltä, millaisia innovaatioita lapsiperheisiin tarvittaisiin.

Piapia ehdotti laitetta, joka siirtäisi energiaa ihmisestä toiseen eli ylienergisestä lapsesta väsähtäneeseen äitiin tai isiin. Premium-mallissa olisi lemmikkieläinliitäntä. Voinpa vaan kuvitella, kuinka kätevää olisi jättää huskyn iltalenkki väliin ja suorittaa energiatasot katossa kaikki viikon kotityöt yhden illan aikana. 

Energiansäästötila.
Suomalainen Vacon valmistaa taajuusmuuttajia eli laitteita, joilla säädetään moottorin kierrosnopeutta todellisen tarpeen mukaan siten, että kokonaisenergiankulutus vähenee. Miksi tätä samaa teknologiaa ei voitaisi soveltaa perheyksikköön? Olisihan se nyt ympäristöystävällistäkin, että energiaa olisi käytössä vain sen verran kuin sitä kussakin paikassa tarvitaan. Tai sen verran kuin mutsi jaksaa.

Kiitos Piapia, ideasi on vähintään yhden Vuoden mutsi -kirjan arvoinen! Jos asut Suomessa, laita osoitetietosi Katjalle (kcjlahti at gmail piste com), jos ulkomailla, ota yhteyttä ulkomaanpostitukseemme eli minuun (satu at suomi piste is). Ehdotuksenne olivat nerokkaita ja tarpeellisia. Linkkasin keskustelun Sitran ja Tekesin Twitter-tilille. Jäämme odottelemaan yhteydenottoja.

24.9.13

Innovaatioita, joita akuutisti tarvitaan

Satu kertoi kuunnelleensa taannoin tunnin ja vartin lapsen huutoshowta aiheesta "haluan katsoa vielä yhdet muumit". Kolmevuotias yhdisti yksipuoleiseen huutoäänestykseen myös uhmakohtauksen, mutta Satu pysyi kannassaan. Kuuloelimet olivat tietenkin kovilla. Satu huomasikin kaipaavansa anti-kuulolaitetta! Markkinoilta tosiaan puuttuu uhmaikäisten vanhemmille suunnattu keksintö, jonka avulla tärykalvolle tulevan äänen määrää voisi vähentää. Ja tarvittaessa lukita kokonaan.



Itse taas olin pitkään räkäisenä olleen kuopuksen kanssa ulkona. Päästin kersan trampoliinille purkamaan energiaa. Yhtäkkiä kaiken kaatuilun, pomppimisen ja hirnumisen takia kuopuksen nenästä tuli ulos joku hyvin pitkä ja hyvin vihreä asia. Seuraavana aamuna nuha oli poissa. Tajusin olevani innovaation äärellä. Lääkkeetön trampoliiniparantola räkäpettereille olisi vuosikymmenen hitti!

Nokia ehkä meni, mutta viis siitä, kännykät ovat muutenkin vähän last season. Me uskomme, että Suomen kansantalous lähtee nousuun maailman lapsiperheille suunnattujen palveluiden ja teknologian avulla.

Millainen tuote- tai palveluinnovaatio helpottaisi teidän lapsiperheen arkea? Parhaat ideat pääsevät Vuoden Mutsin jatko-osaan keksintölistalle, joten jätä myös puumerkkisi niin saat sinulle kuuluvan kunnian (tärkeä myös patenttiriitoja ajatellen)! Aikaa ideoiden viskelyyn on 1.10. asti.

16.9.13

Baletti. Uhka vai mahdollisuus?

Lapsi, 3 vee, ilmoitti elokuussa, että hän haluaisi mennä balettiin. Tiedustelin asialliseen sävyyn, että miksi kaikista maailman harrastuksista juuri balettiin. Koska minä olen prinsessa. Vetäisin syvään henkeä ja koitin pitää naaman pokerilukemilla.

Tanssimisesta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Eikä baletista. Eikä klassisesta musiikista. Mutta se oheissälä epäilyttää. Tiedän, että yllättävästä kiinnostuksesta tähän lajiin saan syyttää sitä possunpunaista röyhelömekkoa, jonka lapsi oli nähnyt balettia harrastavan serkkunsa päällä.

Punainen vaate.
Koittakaa ymmärtää hankalaa suhdettani prinsessafantasiaan. Tajusin olevani feministi (ja melko lyhytpinnainen sellainen) 14-vuotiaana. Rähjäsin silloiselle poikaystävälleni, joka väitti, että lapsenteossa mies on keskeisemmässä osassa, koska se siittiö tulee mieheltä. Olin sitä mieltä, molempia tarvitaan kyllä ihan yhtä paljon - miehiä ja naisia. Aikani huudettuani nulikka heitti lisää bensaa liekkeihin väittäen, että miehet ovat älykkäämpiä kuin naiset, koska miehen aivot ovat kuulemma kooltaan suuremmat. Silloin ei ollut googlea, joten en voinut tarkastaa asiaa. Tyydyin rehellisesti rähjäämään. Sittemmin erosimme. (Yllättävää.)

Nykyinen mieheni teki feministiseen minääni vaikutuksen puuttumalla yhdellä italialaisella lentoasemalla siihen epäkohtaan, että vauvojen hoitopöydät on sijoitettu naistenhuoneen yhteyteen. Missä isä sen vauvanvaipan sitten vaihtaa? Mon dieu, miten ihana mies, ajattelin.

Tällaiset pienet yksityiskohdat liittyvät mielestäni johonkin isompaan ajatuskehikkoon. Jos mies on sitä mieltä, että on aina naista älykkäämpi, se kertoo alentuvasta suhtautumisesta puoleen maapallon väestöstä. Vastaavasti ajatus siitä, että mies voi hoitaa lapsia siinä missä nainenkin, taas kertoo korvien välissä olevasta tasa-arvon ihanteesta.

Okei, no miten tämä kaikki liittyy satubalettiin? No se, että liitän baletin äärimmäisyyteen vietyyn kaupalliseen tyttömäisyyteen - eli kaikkeen siihen, mitä en kestä. Vaaleanpunainen röyhelöpuku ja hempeän väriset sukkikset. Hyvä ryhti ja huomio ulkonäössä.

Ladies only. Kuva: Flickr/Piaser
En haluaisi olla tuomitseva tiukkapipo. Minusta on todella ookoo, että tuttavaperheemme viisivuotias poika rakastaa Disneyn prinsessapukuja ja haluaa pukeutua tarhan naamiaisiin mieluummin Tuhkimoksi kuin Turtleksi. Aika tekopyhää, jos minusta ei sitten olisikaan ookoo, että oma lapseni - joka nyt sattuu olemaan tyttö - haluaisi tehdä samaa. Jos rajoitan lapsen valintoja vedoten sen sukupuoleen, niin tavallaan toimin ihan samalla tavalla kuin se pösilö, jonka mielestä tytöillä kuuluu olla tyttöjen ja pojilla poikien harrastukset.

Annan siis baletille mahdollisuuden. Balettipuku odottaa huomisen ensimmäistä kokoontumiskertaa eteisen naulakossa jumppapussissa. Tunnin jälkeen en sano Voi kun sä olit niin nätti! Sen sijaan sanon: Voi että, kun tanssit reipaasti, olit tosi rohkea!

7.9.13

Alastomat pomppulinnassa

Heippanen! Täällä ollaan taas kesätauon jälkeen puikoissa. Kohta puetaan kurahaalareita, sairastetaan parit norot ja istutaan päiväkodin joulujuhlassa uskotellen, että kevättä kohti mennään. Tervetuloa mukaan, uusi lukija. Hauska nähdä taas sinua, vanha tuttu! Tämä hauskuus tiivistyy ensi vuoden tammikuussa, kun Vuoden mutsin kakkososa sukeltaa ulos painokoneesta. Näimme valmiin kannen pari viikkoa sitten - olin lirauttaa housuuni innostuksesta. Se oli niin hieno!! Jaamme visuaalisia todisteita kanssanne heti kun saamme Otavalta siihen luvan.

Flickr/justified sinner
Kesä oli kiva, ja juuri sopivan mittainen. Luojan kiitos on syksy ja arjessa jälleen joku roti. Päiväkodin portilla olin ekana kesäloman jälkeisenä aamuna kuitenkin vähän hoomoilasena. Siinä rattaita taitellessani tajusin, että lapsi on kasvanut ihan älyttömästi. Pätkä ei enää olekaan päiväkodin nuorin, vaan kuuluu jo isompien ryhmään. Pisaralaisesta on tullut Kuutamo. Ne saavat keinua pihalla ilman vahtia, osaavat syödä itse ja mikä hämmentävintä - ne tervehtivät aamulla toisiaan: Hei kato kuka tuli, moiiiiii! Aamumoikkausten jälkeen pätkät alkavat vertailla varusteitaan: Mullon tällänen uusi paita jossa on rikki mennyt banaani. Ne häipyvät eteisestä aamiaiselle ja juttelevat mennessään saattajistaan: Oliks toi sun isä vai äiti? 

Tyypit muuten juttelevat keskenään ihan kaikesta. Siis myös niistä asioista, joita ei mielellään haluaisi jakaa oman perheen ulkopuolelle. Pari viikkoa sitten lapsi kertoi tohkeissaan kotimatkalla, kuinka tarhakaverin äiti ja isi olivat olleet ilman housuja takapihan pomppulinnassa.

Turha hävetä. Nämä jutut nimittäin leviävät ihan tasapuolisesti.

1.7.13

Jeesiä sohvalta


Takapihallamme pyöri taannoin Itellan lähetti. Kuopus istui syöttötuolissa päivällisellä, kun nuori mies ilmestyi lasia koputtelemaan. Ipana kysyi minulta topakasti "Ja tuo on kuka?"

Kodissamme ramppaa aika usein porukkaa, lapsia ja aikuisia, sillä pyydän mielelläni ihmisiä kylään. Oli hauska huomata, että ovelle ilmestyviin ihmisiin suhtaudutaan periaatteessa myönteisesti - pääasia, että joku tietää, kuka meille pyrkii.

Ystäväni Terhi on astetta pitemmällä. Hän majoittaa kotiinsa sohvasurffereita. Sohvasurffaajat ovat matkailijoita, jotka etsivät yösijaa hotellien sijaan paikallisten asukkaiden kodeista. Majoituspalveluiden tarjoaminen on ihan turvallista: surffaajilla on oma nettipalvelu, josta löytyy matkaajan profiili (taustatiedot, esittely ja edellisten majoittajien arviointi).

Kun ihailin ystäväni monikulttuurisuutta ja pyyteettömyyttä, hän nauroi ja totesi, että yöpyminen maksetaan kyllä - yleensä pienillä kotitöillä esimerkiksi kokkaamalla. Majoittaja voi siis valikoida halukkaista sen, joka tarjoaa maksuksi vaikkapa lastenhoitoa! Nerokasta! Kielimuuri ei kuulemma ole ongelma - lapsista kun ei välillä ota selvää edes omalla äidinkielellä.

Jos siis sekä sinä että muksusi diggaatte vierashuoneessa / sohvalla majailevista tyypeistä, hyötysuhde hipoo täydellisyyttä. Itse ehkä kaipaisin sohvanvuokraa vastaan sitä viherpeukaloa.


Vuoden mutsit kirmaavat nyt kesälaitumille, jatko-osan käsikirjoituksen jättöpäivä horisontissa siintäen. Kiitämme seurasta tälläkin tuotantokaudella ja toivotamme äärimmäisen suloista suvea - palataamme blogin ääreen parin kuukauden päästä! Kirjamyynti pelaa normaalisti eli tilauksia kehiin vaan!

10.6.13

Kiitos lastentarhan jengi

Pätkän päiväkodin kuukauden mittainen kesäloma alkaa parin viikon kuluttua. Haluan muistaa päiväkodin jengiä pienellä kesälahjalla.

He nimittäin kuuluvat ryhmään "elämäni tärkeimmät ihmiset". Tulen toimeen ilman postimiestä, pedikyyriä ja kirjastonhoitajaa. Satunnainen v-mäinen asiakas menee toisesta korvasta sisään ja valuu vaikkuna ulos toisesta. Viikon tauko ystävien seurasta ei kaada arkea. Miehestänikin voin olla heittämällä pari viikkoa erossa. Sukulaisiani näen kerran pari pari vuodessa, ja olen silti melko tasapainoinen aikuinen.

Mutta jos päiväkodin jengin kanssa joku mättäisi, arki olisi kaaoksessa. Lastentarhanopettat, joihin voi luottaa, joista lapsi tykkää ja jotka pitävät vaihtovaatevarastossa paria supersankariasua tarhan naamiaispäivän unohtaneen vanhemman varalta, ovat hiton arvokasta valuuttaa.

Viime vuonna vein työntekijöille bonuksena valkkaripullot. Tänä kesänä ajattelin vaihtelun vuoksi tehdä jotain muuta. Vien pullon kuoharia. Ovat totta vie sen ansainneet.

Skool kesälle (kuva: Björgvin Hilmarsson).

25.5.13

Ilmassa on urheilujuhlan tuntua

Huh. Esportin treenit on pidetty. Lihaksia on hoidettu Organic Spiritin hieronnalla. Llagrima D'or Cava-pullot ovat viilentymässä pihalla ja Pågenin piknik-tarjoilu ilmestyi olohuoneeseeni eilen. Siggin juomapullot on täytetty urheilujuomalla. Satu saapuu vierashuoneeseen tänään ja huomenna mitataan kevään työ: tavoiteajat ovat olemassa mutta päivän kunnon mukaan mennään.

Mä oon toi jonka sääret ovat möykkyiset ja lenkkarit pölyiset.

Ihan ilman yllätyksiä ja suunnitelmanmuutoksia ei olla selvitty. Tessa taittoi nilkkansa, Paula mursi varpaansa ja allekirjoittanut on viettänyt toukokuun sekä omaa että jonkun muun nenää pyyhkien. Isoimman shokin tarjosi Maria joutumalla sairaalaan valtimotukoksen takia - kaikkien suureksi riemuksi hän pääsee kuitenkin huomenna paikalle!

Vertaistukea on löytynyt niin Hannen juoksuällötykseen kuin Liinan lievään dementiaan, mutta myös iloisiin uutisiin: Hanne on saanut juoksusta niskalenkin ja Leena iloinnut aikaiseksisaamisesta. Ja Saran käynnistämän gallupin perusteella joku muukin on tänä keväänä innostunut lenkkeilemään. Mitattavia tuloksiakin on taulussa: Katariina rykäisi kuntotestissä huipputulokset ja Tessa poltti 5000 kaloria

Lisäksi nauroimme katketaksemme kun Dorit teki Sportstrackerilla pikkuauton!


Luonnollisesti Leena nokitti siittiöllä (myös ilmapalloksi tulkittavissa) ja Hanne norsunpäällä.




Yhdessä tekeminen on ollut palkitsevaa monella tavalla, mutta parasta jaettavaa on innostus. Kun katson tätä ryhmää, näen terrierimäistä intoa ja itseluottamusta, hauskoja ja fiksuja naisia, jotka innostuvat, onnistuvat, lannistuvat ja nousevat taas.

Minä tiedän, että me kaikki pääsemme maaliin. Olemme siellä jo. Kili kili!

16.5.13

Päiväkodin valinta

Eletään jälleen sitä aikaa vuodesta, kun monissa kodeissa odotetaan tietoa ensi syksyn päivähoitopaikoista. Irtosiko paikka sieltä, mistä eniten haluttiin? Päästiinkö siihen kodin lähelle, vai pitääkö herätä kolmea tuntia ennen työpäivän alkua joka jumalan arkiaamu ja käyttää vähintään tunti päiväkotilogistiikkaan, lumisateella puolitoista?

Oma 3-vuotiaamme on kunnallisessa päivähoidossa viiden minuutin kävelymatkan päässä kotioveltamme maanantaista perjantaihin kello 9-17. Mukavat opettajat, kiva piha, paljon kaksikielisiä lapsia ja joka päivä kehittävää ohjelmaa. Huippupaikka.



Kun aikanaan täytimme päiväkotipaikkahakemusta, meillä oli kaksi kriteeriä: läheinen sijainti ja päiväkoti, jonka toimintaan ei tarvitse itse osallistua.

Talkootyötä, myyjäisiä, ruoanlaittoa, siivousvuoroja ja viikoittaisia vanhempainkokouksia. Ei kiitos. Päiväkoti on omassa kapeakatseisessa maailmassani lapsen paikka, ei aikuisten.  En halua osallistua päiväkodinopettajan rekrytointiprosessiin, koska en tajua lastentarhanopettajien pätevyyden arvioinnista mitään. En minä herran tähden laitosinsinööriäkään osaisi rekrytoida. Lastentarhanopeettajalla  on ainakin oman perheeni elämässä niin suuri merkitys, että en halua perustella valintapäätöstä mukavalla ensivaikutelmalla, koska mitään muuta en osaisi arvioida. Sitä paitsi pyöritän mieluummin ne lihapullat kotona lapsen seurassa kuin kymmenen muun vanhemman kanssa päiväkodin laitoskeittiössä. Sen takiahan se lapsi siellä päiväkodissa on, että me vanhemmat voimme käydä töissä. Niinpä valitsimme kaupungin päiväkodin, ja hyvin on toiminut. Meillä.

Vanhempainyhdistysvetoisella toiminnalla on saletisti uskolliset ja tyytyväiset kannattajansa. Tilanteita ja tarpeita on monenlaisia. Siksi olisikin kivaa kuulla, millaisten matriisimittarien avulla te muut suorititte päivähoitopaikkavalinnat. Vai jäikö käteen musta pekka: tunti poikittaisliikenteessä?

11.5.13

Me nisäkkäät

Näin äitienpäivän kynnyksellä on hyvä ottaa vähän perspektiiviä äitinä olemiseen.  Sitä voisi kuvitella, että kolmen vuorokauden mittainen synnytys, neljäntenä päivänä riekaleista ilmapalloa muistuttava takapuoli, tissitulehdus ja vähän myöhemmin kersan luova murrosikä putkareissuineen voivat joskus aiheuttaa vähän päänvaivaa. Nisäkkäiksi me ihmiset päääsemme kiperissäkin paikoissa sentään aika helpolla.

Mieti synnytys x 36. Tai seitsemän vuoden imetys. Jos sinulla on kotona joskus kersoja saanut koira, kissa tai se kuuluisa pupu, anna sillekin sunnuntaina vähän kakkua. Marsu-mutsikin tarvitsee välillä lepoa ja vessahetken ilman yleisöä.



8.5.13

Kympin nainen

Naisten kymppiin on enää kolme viikkoa. Jösses, mihin tämä kevä on mennyt! No ainakin lenkkipolulle. Mutsien kymppi -juoksuporukan jäsenistä kaikki ovat edelleen hengissä ja hyvässä voinnissa. Ja niin hemaisevan sporttisen näköisiä, että. Katsokaa vaikka, jos ette usko.

Tämä on ollut mieltä ja ennen kaikkea juoksukuntoa avartava kevät. Olin nimittäin vielä helmikuussa aivan varma, että en mitenkään pysty suoriutumaan kymmenen kilsan hölkästä pyörtymättä tai pissaamatta housuun*. Mutta pakkohan se oli yrittää. Aloin noudattaa Esportin Harrin ohjeita. Me juoksuporukan mutsit jaoimme vertaistukea blogeissamme ja lietsoimme toisiamme ja toivottavasti myös muita lukijoita lenkkeilemään. Omassa facebook-ryhmässämme olemme sumplineet kyytejä Esportiin, hihitelleet puskakakkosille, lähetelleet valokuvia juoksulenkkien varsilta ja vertailleet perussykkeitä. Meillä on ihan supermahtava porukka! Kyllä näiden naisten kanssa on kivaa juosta kymppi ja kilauttaa skumppalasit yhteen.

Ja sitten. Eilen jaksoin JUOSTA 10.9 kilometriä ILMAN TAUKOJA. Suu oli korvissa, vaikka polvia vähän särki. (Siis vähän niinkun hyvän seksin jälkeen. Aijjettä.)

Näillä teeseillä pääsin tavoitteeseeni:

- Kumilanka venyy parhaiten, jos sitä venyttää hitaasti. Olen juossut viimeiset vuodet 5 km pituisia lenkkejä noin kahdesti viikossa. Päätin venyttää lenkin pituutta varovasti. Lisäsin viikkoon kolmannen lenkin, jonka tein joka kerta hitusen edellistä pidempänä. Ensin 5,5 kilsaa. Sitten kuusi. Seuraavalla viikolla seitsemän. Kasi ja puolikas... Ja nyt eilen, melkein 11! Kolmannen lenkin vähittäinen pidentäminen tuotti tulosta. (Islannissa asuva kanssasisareni, lenkkeilyä harrastava Piia, kiitos tästä neuvosta!)
- Venyttely. Venyttely. Venyttely. Parantaa muuten ainakin minun lenkkikestävyyttä. Venyttelen jokaisen juoksun jälkeen isoimmat lihakset lyhyillä, noin kymmenen sekunnin mittaisilla venytyksillä. Kerran viikossa käyn joogassa, ja joogan jälkeisenä päivänä teen sen pitkän lenkin.
- Maha tyhjänä. Yhden kerran söin lihamureketta tuntia ennen kuuden kilometrin lenkkiä. Lyllersin pitkin lenkkipolkuja kuin susi kivisäkki mahalaukussa. En tehnyt toiste sitä virhettä. En syö ennen lenkkiä kolmeen tuntiin kuin korkeintaan banaanin. Juoksen yleensä kello 22. Se tarkoittaa tukevaa lounasta ja neljää tuntia ennen lenkkiä välipalaa, joka koostuu banaani-skyr-hapanmaito-smoothiesta ja parista leipäpalasta.

*) Olisin pystynyt juoksemaan eilen 12 kilsaa, mutta oli pakko oikaista - kiitos paksuilun seurauksena löystyneen seurapiirirakkoni - kotiin kuselle.  Että ei se  Mutsien kympin  Tena-sponssi ainakaan meikän kohdalla hukkaan mene :)

1.5.13

Lemmikkipupun vappu

Vappu! Helsingissä paistaa aurinko. Lapset ovat mummilla ja laukussa pullo cavaa illan bileitä varten. Pääset lähtemään töistä hyvissä ajoin. Olet vapaa tekemään mitä vain! Lilaa luomeen! Bileet! Trööt!

Työkaveri ehdottaa pientä skumppalasillista. Kieltäydyt tarjouksesta, koska haluat olla tehokas. Bileet alkavat vasta parin tunnin päästä ja nyt on ruhtinaallisesti aikaa käydä vaikka kaupassa!

Käyt kaikki kaupat läpi. Et löydä mitään. Vaatteet on suunniteltu keskivartalo-ongelmattomille ihmisille, joilla ei ole väriennakkoluuloja. Lisäksi suurin osa vaatteista pitää pestä 30 asteessa. Kuka sellaisia lämpötiloja käyttää? Ketsuppi ei kyllä siinä lähde. Kun sitten vihdoin löydät kivat kengät (Eccolta, muut ovat epämukavia), myyjä ilmoittaa, että kauppa menee nyt kiinni, tervetuloa torstaina uudestaan. Tuijotat myyjää hölmistyneenä. Ethän sinä silloin enää pääse.

Poistut tyhjin käsin kauppakeskuksen aukiolle. Ympärilläsi heiluu iloista haalariasuista jengiä. Ihmiset rynnivät ohitsesi serpentiinit kaulassa, hassuissa naamareissa ja ilmapallo kädessä juomaan kuohuviiniä toisten samanlaisten kanssa. Sinulla on kaulassa vain kaksoisleuka. Naamariksi riittää mustat silmäpussit ja toista viikkoa nyppimättä rehottavat kulmakarvat. Bileisiin on vieläkin tunti. Mihin menisit?

Kaupunki tuntuu vieraalta. Et keksi yhtään kivaa baaria, jossa et olisi teinien tiellä tai vaikuttaisi epätoivoiselta puumalta. Mantan lakitusta et mitenkään voi mennä katsomaan. Siellähän on tungosta, jaloissa kilisee tyhjiä skumppapulloja ja rasahtelee kertakäyttökuohuviinilaseja. Etkä kuitenkaan näkisi mitään.

Kuva: Flickr / pascal
Muistelet hetken lapsuuttasi. Etenkin isovanhempiesi kania. Musta pitkäkorva asui isossa häkissä omakotitalon takapihalla. Kun luukku avattiin, se lähestyi aukkoa varovasti. Se työnsi päänsä ulos ja nuuhki ilmaa häkin ulkopuolella. Ruoho tassujen alla tuntui oudolta, kutittavalta ja kostealta. Sitten se luikki takaisin kopin nurkkaan puputtamaan verkon raosta työnnettyjä voikukanlehtiä.

Tajuat olevasi tuo pupu. Haaveilet kopissa vapaudesta, jolla et osaa tehdä mitään.

Muistat, että bussi kotiin lähtisi viiden minuutin päästä. Hiljaisen kodin jääkaapissa olisi valkoviinitönisteri, eiliset tomaattikeiton jämät -- eikä ketään muita. Ehtisit kirjoittaa kolumnin ja lajitella sukkahousut rikkinäisiin, ei kauhean rikkinäisiin ja ehjiin, ehkä vielä kuvata koon 80 talvihaalarin huutista varten. Jos aikaa jää, voisit lukea kirjaa. Ja koska heräät aamulla kuitenkin viimeistään kahdeksalta, ehtisit hyvin lenkille ennen kuin ipanat palautetaan kotiin.

Pup pup.

21.4.13

Äitienpäiväksi naamajumppaa

Äitienpäivä on kohta ovella. Jos pohdit, voisiko omaa äitiä ilahduttaa jollain muulla kuin viidennellä puuvillapaitulilla, niin annamme vinkin: harvinaista omakustannepainostamme, josta oletettavasti revit miljoonia huutiksessa parin vuoden päästä, on vielä jäljellä.

Esikoiskirjaamme on ostettu paljon äitienpäivälahjaksi sekä tuleville äideille babyshowereihin. Hienoa on ollut huomata, että huumoripainotteiselle mammaoppaallemme ovat käkättäneet myös lapsettomat: kirjan kautta saa kätevästi synninpäästön omaan epätäydellisyyteensä jo etukäteen!

Mutta sopiiko tämä kirja äitienpäivälahjaksi kenelle vain? Kuusikymppiselle naiselle, joka koki äitinä olemisen jo 70-luvulla? Naurattaako häntä vai meneekö hänen päivänsä pilalle?

Äitiydelle ei ole ollut luvallista nauraa kovin pitkään. Kyseessä on kautta aikojen ollut itsestäänselvä ja vakava rooli, josta ei naisen sopinut poiketa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö naisista olisi jo 1800-luvullakin löytynyt kapinahenkeä yhteiskunnan odotuksia kohtaan. Niistä ei vain sopinut puhua.

Meidän omilla äideillämme on ollut aivan samanlaisia huonouden, riittämättömyyden ja syyllisyyden kokemuksia kuin meidänkin sukupolvellamme - heillä ei vain ollut netissä ja mammakahviloissa vertaistukea. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Tämä kirja saattaa kirvoittaa isoäiti-ikäisestä helpottuneet naurut, joiden olisi pitänyt irrota jo 30 vuotta sitten. Ja ainakin saatte äitienpäiväpöytään keskustelunaiheen, miksi ihmeessä et vain ostanut uusinta Remestä.

Tarjoammekin äitienpäivän kunniaksi kirjaan omistuskirjoituksen. Kotiosoitteeseen toimitettu Vuoden mutsi kustantaa 25 euroa ja ehtii äitienpäiväksi, kun tilaat viimeistään 3.5. Tilausohjeet löydät tästä. Muista myös mainita henkilö, jolle omistuskirjoitus osoitetaan.

Ps. Lisääkin pukkaa.

Kustannussopimuksessa on nyt nimet alla: Vuoden mutsi II käsikirjoituksen eräpäivä on ensi syyskuussa. Kauppoihin se ilmestyy alkuvuodesta 2014 ja lystin maksaa Otava. Seuraavassa teoksessa jatketaan äitien hauskuuttamista esikoisen tyyliin: kelataan muun muassa uhmaäikää, kasvatuspulmia, päivähoitopolitiikkaa ja sitä, miten hitossa työelämän, perhe-elämän, työmatkojen ja oman henkilökohtaisen ajan voi saada tasapainoon ilman, että tulee psykoosi.

19.4.13

Kuka omistaa sinut?

Ensimmäinen vauvavuosi. Huh. Muistan sen periodina, joka vei voimia eikä antanut mitään takaisin. En tiedä olinko masentunut -- vittuuntunut ja väsynyt kyllä. Osasin kuitenkin vastata neuvolan kyselyyn niin, etten vain olisi joutunut puhumaan itseäni puolet nuoremman tytön kanssa onnettomista fiiliksistäni.

Kuva Sadun iltalenkiltä.

Olen jälkikäteen puhunutkin mielentilastani enemmän identiteettikriisinä kuin masennuksena. Vähän aikaa sitten selvisi, että diagnoosini saattoi olla vahingossa oikea!

Törmäsin nimittäin kiinnostavaan tutkimukseen. Masennuksen ja liikunnan harrastamisen välisestä yhteydestä tehty tutkimus osoitti, että liikunta (45 min kävelyä tai kevyttä hölkkää) hoitaa masennusta lyhyellä aikavälillä yhtä tehokkaasti kuin masennuslääkkeet, mutta jo puolen vuoden tarkastelujaksolla liikunta muuttuu lääkkeitä tehokkaammaksi ja vähentää masennuksen uusiutumista selvästi enemmän.

Tämä johtuu siitä, että liikkuessa oma hallinnan tunne lisääntyy ja identiteetti vahvistuuKun lähdet kävelylle, otat ohjat käsiisi. Kun saat asioita tapahtumaan, alat pitää itseäsi tyyppinä, jolla on homma hallinnassa. Ilmiö on huomattu myös Mutsien kympillä. Olemme koukussa, koska jo aikaiseksisaamisesta tulee voittajafiilis. Tähän tunteeseen oletettavasti viitataan myös trendisana voimaantumisella.

Saman tunteen saa tietenkin muillakin keinoin kuin suihkimalla mustissa trikoissa puolimaratonilla. Kun tekee asioita, joita osaa ja joista innostuu - oli se sitten tyynyliinojen brodeerausta tai mökin maalausta - tunnet onnistuvasi. Olet oma itsesi omistaja, sellainen kuin haluat olla.

Minun onnekseni potku persauksiin tuli ulkoapäin. Muutuin työelämän myötä taas ihmiseksi, jonka tunnistin ja joka halusin olla. Ahdistava ajelehtiminen päättyi. Sosiaalinen elämä elpyi, aloin syödä paremmin ja liikkua säännöllisesti.

Elämä saattaa heittää ovelleni uudenkin identiteettikriisin. Sellaisen voisi aiheuttaa vaikka sairastuminen. Olisi Skandinavian kokoinen virhe kuvitella olevansa kriiseille jotenkin immuuni. Semminkin, koska olen helvetin hyvä syyttämään omista ongelmistani kaikkia muita. Koska silloin minun ei tarvitse itse muuttaa mitään, vaan muiden. Siinä kuitenkin tekee itselleen sen suurimman mahdollisen karhunpalveluksen: siirtää vastuun omasta identiteetistään ja hyvinvoinnistaan muille. Jännä kun ei muutosta kuulu.

Minkähän huoneentaulun tästä väkertäisi. Ehkä peili riittää. Siinä voi sitten pohtia, että kuka nämä silmäpussit omistaa: minä vai joku muu.

12.4.13

Lapsi harrastaa

Isältä tyttärelle.
Musiikkiharrastus kannattaa aloittaa mahdollisimman nuorena.  Jalkapallotreeneissä on oma ryhmä 3-vuotiaille. Samoin satubaletissa. Tanssikoulu on aikatauluttanut iltapäiväohjelmansa siten, että päiväkotipäivän jälkeen voi jatkaa kätsysti suoraan break dance -tunnille. Hyvin monessa tuttavaperheessämme kolmi-nelivuotiaat käyvätkin viikoittain jalkkistreeneissä, satubaletissa, junnukoriksessa tai hiphop-tunneilla.

No huh-huh.

Meidän perheen harrastuskalenteri näyttää niin aneemiselta. Pimeän tullen lenkkeilen ja luen kirjoja. (Mies kiipeilee, mutta sitä ei lasketa, koska se saa siitä palkkaa.) Lapsen kanssa käymme satunnaisesti uimahallissa. Viikonloppuisin piipahdamme kirjastoon ja menemme kahvilaan syömään voisarvet. Jos on hyvä sää, teemme pitkän kävelylenkin.

Ei kai 3-vuotiaalla tarvitse olla säännöllisiä harrastuksia, jotta siitä kehittyy normaali ihminen. Lapsihan voi aloittaa lätkätreenit, ratsastuksen, kuvataidekoulun, jalkapallon pelaamisen tai miekkailun sitten, kun se itse tajuaa sitä pyytää.

Mutta tajuaako se?

Olen aina vierastanut joukkueurheilua, koska olen kaikissa palloilulajeissa tavattoman huono. (Kukaan perheessämme ei harrastanut joukkuelajeja.) En osaa soittaa mitään instrumenttia, koska minua ei kiinnostanut lapsena käydä soittotunneilla. (Kukaan perheestämme ei ole musiikki-ihmisiä.)

Tuleeko omastakin kersasta joukkuelajivammainen, koska minäkin olen? Jääkö se paitsi jalkapallon voimaannuttavasta ryhmähenkifiiliksestä, koska kumpaakaan perheen vanhemmista ei voisi vähempää kiinnostaa juosta isoa kenttää edes takaisin pienen pallon perässä? Todennäköisesti kyllä. Mutta liekö se sitten niin vaarallista. Onhan se perinyt minulta myös lyhyen pinnan, silmienvärin ja paksut isovarpaat.

7.4.13

Läskiteoria

Minulla on teoria. Läskistä.

Evoluutio on nähtävästi katsonut parhaimmaksi muuttaa naisen geenejä synnytyksen jälkeen. On täysin järkeenkäypää, että samalla kun ruokittavien suiden määrä kasvaa, ruokavarastojen riittävyys muodostuu haasteeksi. On siis koko yhteisön etu, että
a) äidin aineenvaihdunta lakkaa, jotta elimisto ei turhaan savuta hyviä kaloreita pihalle vaan pitää tiukasti kiinni tärkeistä energiavarastoista,
b) äitiä himottaa kaikki energiatiheä ravinto kuten Mignon-munat (mitähän kivikaudella vedettiin makeanhimoon?),
c) jos ravintoa on hetkellisesti paljon saatavilla - kuten vaikka pääsiäisenä - äiti pystyy varastoimaan maksimimäärän kaloreita kehoonsa kaavalla, jossa yksi suklaamuna muuttuu yhdeksi painokiloksi.

Tämä on ainoa selitys. Ei nimittäin mitenkään muuten voisi yksi pääsiäinen tuhota koko kevään laihdutusurakkaa. Kroppa ei vain tajua, että nainen voi olla myös länsimaisten lihapatojen, suklaamunien ja muun yltäkylläisyyden ympäröimä, eikä juuria nakertava, kanervikossa värjöttelevä alkuäiti.

Jos lukijoissamme on tutkijoita, teoriaa saa käyttää tutkimustyössä, lähteitä mainitsematta.

Ps. Juoksuproggiksen etenemistä voi seurata hakusanalla Mutsien kymppi.

31.3.13

Metrin perspektiivistä

Keskenään eri mieltä olevat ihmiset keskustelevat usein täysin samasta asiasta. Se, mikä aiheuttaa erimielisyyksiä, on näkökulmaero. Kersat, jotka eivät vielä ole tottuneet miettimään tietyllä tavanomaisella tavalla, ovat mestareita katselemaan asioita eri perspektiivistä. Teekutsut vessanpöntön kannen päällä päättyivät tänään räsäykseen. Keraaminen leikkiteepannu tipahti säpäleiksi kylppärin laatoitetulle lattialle. Rypistin naamani kasaan ja nielaisin pari kirosanaa. Kersan suusta sen sijaan purkautui  vatsasta asti nouseva nauru. Jee! Kannu on nyt pitkä. Liimataan se paperiin.

No ei ihan liimattu, mutta olihan se silti mainio, dalimainen idea.

29.3.13

Pyhäpäivien rimakauhu

Kerronpa teille mielipiteeni pääsiäisestä. Se on maailman epäonnistunein juhlaputki: Yksi tyyppi ristiinnaulitaan, kaupassa myydään tiedätte kyllä minkä näköistä ruskeaa jälkiruokaa ja koko yhteiskunta laittaa lapun luukulle. Kaupunki on autio, koska koko muu maailma on muuttanut kesämökille, Kanarialle, hiihtolomareissulle tai hyvin palkattuihin pyhätöihin. Museot ovat kiinni. Kahvilat ovat kiinni. Kaupat ovat kiinni. Leikkipuisto on auki, mutta sen hiekkalaatikko on edelleen täynnä viimetalvisia kissankakkoja. Yhteiskunta hylkää kaltaiseni kotiinjääjän! 

Varmin tapa estää mukelon riehaantuminen sisätiloissa on antaa sille tekemistä. Kuten aikaavieviä lajittelutehtäviä. 

Tämä pyhäpaniikki muistuttaa minua siitä sumuisesta ajanjaksosta, joka seurasi synnytystä. Tunsin silloin olevani pitkällä välitunnilla. Ahdistuin siitä, että olen muuttunut tissiksi, joka ei voi mennä minnekään. Nyt ahdistaa se, että minä & kolmevuotias emme voi mennä minnekään. Muumejakaan kehtaa kuutta tuntia putkeen tuijottaa. Yritin varautua viisipäiväiseen pyhäputkeen tekemällä päiväkohtaisen suunnitelman. 

Kiirastorstai. Jotkut mestat ovat vielä auki. Mennään sinne, ihan sama minne. Kävimme tänään museokahvilassa, ruokakaupassa ja liukumäessä. Teimme ruokaa ja leivoimme keksejä.

Pitkäperjantai. Vakoilin Facebookista, että tutun tutulla juhlitaan railakkaita 2-vuotissyntymäpäiviä, jonne tulee taikuri. Näin jälkikäteen vähän ihmetyttää, että menin todella kutsumaan meidät sinne kylään. Loppupäivä pestään pyykkiä. Pestään ikkunat. Mennään kylpyyn. Syödään keksejä. Skypetetään.

Lauantai. Elämä palaa maan päälle. Käymme ruokakaupassa. Paikallislehden mukaan yhdessä leffateatterissa pyörii kokoperheen elokuva. Vien mukelon sinne. Ostan popcornia ja toivon, että kolmiulotteiset muovailuvahavirtahevot herättävät treffiseuralaisessani kiinnostusta.

Sunnuntai. Sovittiin ystävän kanssa sinihomejuustolasagne-lounastreffit. Illalla aakkostamme lapsen kanssa kirjahyllyjen kirjat.  

Maanantai.  Mies palaa työmatkalta. Ylösnousemus.

Hyvää pääsiäistä :)

22.3.13

Tunteita minigrip-pussissa

Sulatin pakastimen. Löysin jääsedimenttien alta pienen minigrip-pussillisen valkoista jäätä. Kas, rintamaitoa. Oletettavasti vuosikertaa -11 eikä -07.

Kun tajusin, mitä valkoinen kimpale edustaa, aivokuoreni kehitti salamana kaksi ajatusta. Ensimmäinen koski sitä, että pitäisi sulattaa pakastin useammin. Toiseksi jäin pohtimaan, voiko tätä vielä juoda. Mikä mahtoi olla pakastuspäivämäärä? Koska olisihan se nyt sääli heittää hyvä maito pois.

Siis. Haloo. Oikeasti?

Äidinmaito säilyy pakastimessa puolisen vuotta, olin lopettanut imetyksen vuosi sitten. Juomakelpoista se ei siis enää ollut. Ja mitä sitten vaikka olisi?!? Kenelle olisin sitä ollut tyrkyttämässä? Esikoinen ei olisi koskenut siihen pitkällä tikullakaan. Kuopusta olisin ehkä voinut huijata - mutta miksi? Miehelle sen olisin voinut toki töräyttää aamukahviin.

Koo-mis-ta. Vaikka imetys itketti toisella kierroksella paljon vähemmän kuin syksyllä 2007, suhteeni rintamaitoon on edelleen täysin epä-älyllinen: pyhän tissituotoksen poisheittäminen on kuolemansynti. Työllä ja tuskalla pumpattu tavara oli priorisoitava kaiken yli ja käytettävä ravinnoksi, vaikka minigrip-pussi olisi löytynyt jäämies Ötzin repusta. Muistin myös muutaman riidan aiheen tiimoilta.

Tsiisös. Kuinkahan kauan vielä kestää, että saan muodostettua jonkinlaisen rationaalisen suhteen tähän "maailman luonnollisimpaan asiaan".

18.3.13

Miten paljon on 10 kilometriä?

Tunnin? Kaksi tuntia? Kolme ja puolituntinen kahdella pissatauolla. Ei hajuakaan.

Olen aloittanut valmistautumisen Mutsien kymppi -haasteeseen miettimällä, miten paljon kymmenen kilometriä itse asiassa onkaan. Päättelin, että sitä pääsisi ehkä varmemmin maaliin, jos tietäisi, mitä on edessä. Vakiolenkkini on viisi kilsaa, mutta pyörryn tylsyyteen (ellen sitten hapenpuutteeseen), jos juoksen saman lenkin kaksi kertaa peräkkäin.

Lyhyt skannaus lähiympäristöön. Lapsen päiväkoti on 500 metrin päässä. Kymppi on sinne ja takaisin 10 kertaa. Jotta lapseni ei tarvitsisi hävetä noloa mutsiaan sen enempää, on ehkä parempi, että toteutan tavoitettani toisaalla.

Suhtaudun skeptisesti liikuntamittareihin. En kestä alkuunkaan niitä ylipirteitä heijaheijoja (Petra juoksi 1 h 25 min. Terttu työnsi vaunuja vartin. Joonas kävi pilateksesessa 1 h ja sambatunnilla 45 min. Wohoo.). Enkä sitä paitsi haluaisi vapaa-ajallani mitata, kuinka paljon suoritan jotain harrastusta.

Mutta tämän haasteen kanssa taitaa olla vähän pakko. Lähdin netistä etsimään ratkaisua pulmaan. Kahlasin aikani appstorea ja tein tuote- ja hintavertailua. Päädyin maksuttomaan SportTrackeriin. Latasin ohjelman kännykkääni, joka kulkee lenkeillä mukana. Laitan applikaation päälle kun astun ovesta ulos ja sammutan sen lenkin päätteeksi. Harjoituksen jälkeen ruudulta näkee kilometrimäärän, kuluneen ajan ja keskinopeuden. Eikä tuloksia tarvitse jakaa missään, jos ei halua. Tai kehtaa.

11.3.13

Kohti Mutsien kymppiä!

Voiko ihminen oikeasti juosta kymmenen kilsaa parin kuukauden päästä? No siitä otetaan nyt kevään aikana selvää. Lähtötaso ei nimittäin ole kauhean korkealla, alkaen ihan meistä haasteen kehittäjistä.


Satu on viimeiset kaksi vuotta harrastanut viiden kilsan mikrohölkkälenkkejä iltakymmenen jälkeen, koska mihinkään muuhun ei ole aikaa.

"Kerran eksyin naapurilähiöön ja lenkki venähti kahdeksaan kilometriin. Seuraavat kaksi päivää makasin jalat krampissa sängyssä ja kirosin, miksi piti mennä kokeilemaan sitä vaihtoehtoista risteystä. Nyt mietin, miksi hemmetissä pitäisi lentää 2 500 kilometriä, että voi juosta 10 kilometriä. Järjetöntä! Mutta hauskimmat läpät irtoavatkin juuri arjen järjettömyydestä. Nauru taas pidentää ikää. Ja hyvä skumppa."

Katja vihaa lenkkeilyä, mutta aloitti opiskelut vuosi sitten, kun 10 kerran jumppakortti meni umpeen niin ettei yhtäkään kertaa ollut käytetty.

"On ihmisiä, joita ei ole tarkoitettu juoksemaan. Jumalan tapa merkata tämä ryhmä on yli D-kupin tissit. Koska olen naimisissa ärsyttävän, mustaan lycraan pukeutuvan maratoonarin kanssa, olen tietenkin esittänyt, että jos vähänkään treenaisin pystyisin samaan. Köhhh."

On aika laittaa toivo ryhmäpaineeseen, kuoharipalkitsemiseen ja ammattivalmentajaan. Mukana haasteessa ovat seuraavat 10 supermotivoitunutta bloggaajaa: 
  • Paikka auringossa ja Paspartuu-blogien Dorit, koska valokuvaaja tietää, missä vaiheessa Mutsien kympin ryhmäkuva otetaan,
  • Lähiömutsi-blogia emännöivä Hanne, joka haluaa oppia heiluttamaan vatsanahkaansa myös juosten,
  • Tessa on haastehullu yksinhuoltajamutsi, joka kaipaa lenkkitreenistä omaa aikaa. Blogi löytyy osoitteesta Yksi kaksi meitä on vain kaksi.
  • Kupla-blogia kirjoittava Paula muuttaa maaliskuussa Norjasta Pohjois-Pohjanmaalle, eikä näe mitenkään ongelmallisena, että treenit ovat Espoossa. :D
  • Lydas, jolla on kesällä 2012 syntynyt vauva, kaipaa juoksusuhteeseensa pysyvyyttä vihan sijaan. Blogi löytyy osoitteesta Gravid-raskaana.
  • Pudonneita omenoita -blogia kirjoittava Liina, joka on luvannut olla porukan violetein lenkin jälkeen,
  • Valeäiti, koska jonkun pitää kyetä juoksemaan maaliin asti. Blogi osoitteessa Valeäidin tunnustukset.
  • Rouva Ruuhka bloggaa ruuhkavuosistaan Tampereelta. Rouva lupasi vääntäytyä Espooseen treeneihin vaikka ei pääse edes saman paikkakunnan salille. 
  • Vihreä Lintu, joka haluaa tietää, miten voi juosta, kun rillit menevät huuruun ja koira vetää puskaan, ja
  • Nonariina Kahvia ja unelmia -blogista, joka myönsi rehellisesti että skumppa maistuu hölkkäystä enemmän. 
Juoksuharjoitteluun liittyvät postaukset löytyvät blogeista tagilla "Mutsien kymppi".

Sponsoreina toimivat:
Esport Arena, joka järjestää kaksi ammattivalmentajan vetämää juoksutreeniä. Esport myös tarjoaa tämän viikon ajan kaikille Vuoden mutsin lukijoille fitness card -jäsenyyden ilmaiseksi (sillä saa alennusta lapsiparkista).
Llagrima d'Or kuohuviini, joka testataan palautusjuomana.
- Pågen, jolta saadaan treeneihin proteiini- ja kuitupitoisia täysjyvätuotteita ja juoksun jälkeiselle piknikille kiinteät hiilarit.

Työn alla myös muita sponsoreita - niistä lisää pian!

4.3.13

Haaste: kympin suoritus

Milloin viimeksi olet tehnyt täyden kympin suorituksen? Vuoden mutsithan eivät yleensä kauheasti pinnistele, mutta nyt olisi hyvä tilaisuus ylittää itsensä...

Nimittäin juoksutrikoissa! Perinteinen Naisten kymppi kirmataan taas toukokuun 26. päivä ja ajattelimme koota sinne valovoimasen joukkueen meistä mutseista!

But why??? Kuten tiedätte, elämä mutsina pakottaa välillä epämukavuusalueelle, varsinkin urheiluharrastusten suhteen. Jumpat alkavat ikävästi ajallaan (ja ovet vielä lukitaan, ettei edes pääse kesken sisään) ja salille raahautuminen on joskus työn ja tuskan takana. Perheellistymisvaiheessa vanhemmat joutuvatkin etsimään uusia, helpompia uria harrastaa urheilua. Sitä ei nimittäin voi skipata ilman seurauksia: ihminen - myös mutsi - on luotu liikkumaan. 

On vain muutama laji, joka ei katso kelloa. Yksi on juokseminen. Mutta miten siitä saa harrastuksen? Varsinkin, jos on aina vi-han-nut pururataa? Luvassa onkin ammattiapua!

Mutsien kympin erikoisiskuryhmään valitaan 10 bloggaajaa. Bloggaajaa siksi, että haluamme levittää tämän kuntoliikuntamuodon ilosanomaa mahdollisimman monelle mammalle. Emme edellytä lantionpohjanlihaksia, vyötäröä tai pohjakuntoa. Motivaatio (=kypsyminen omaan rapakuntoon) riittää.

Bloggaajan tulee siis osallistua juoksukouluihin (tsekkaa, että päivämäärät sopii!), treenata, kirjoittaa harjoittelustaan (suosittelemme rehellisyyttä) säännöllisesti ja suorittaa se 10 kilometrin lenkki joko juosten, hölkäten tai silmäripsillä madellen.

Me tarjoamme pääsymaksun ja ammattilaisvalmentajan pitämän juoksukoulun! Opastus tapahtuu Esport Arenalla Espoon Tapiolassa:

1. kerta: 27.3. keskiviikkona kello 17:00-18:30 - Kävelystä juoksuun (peruskestävyys)
2. kerta: 29.4. maanantaina kello 18:00-19:30 
- Juoksutapahtumaan valmistautuminen (vauhtikestävyys).

Palkintokin on kondiksessa: urheilutuokion jälkeen juodaan erinomaista kuohuviiniä katalonialaiselta pientilalta ja nautiskellaan tapaksia - ja nautitaan aurinkoisesta päivästä!

Ilmoittaudu mukaan kommenttiosiossa! Perustele 8.3. mennessä, miksi juuri sinä olisit tähän erityisen motivoitunut ihminen!

Ja sinä lukija, jolla ei ole blogia: tule mukaan virtuaalisesti! Lue bloggaajien vinkkejä, voimaudu ja kokeile! Maksun ja juoksukoulun voimme valitettavasti tarjota vain kymmenelle, mutta mikäli haluat pestä meidät lenkkarit jalassa sata-nolla, niin nyt siihen on elämäsi tilaisuus. :)

Hikiterkuin, Satu ja Katja

25.2.13

Veljellä on väliä

Ajauduin taannoin keskusteluun, jossa pohdittiin, millaista on olla duunissa miesvaltaisessa työyhteisössä. Minun mielestäni ei mitenkään erikoista. Minulla on nimittäin pirusti veljiä. Yksi 100% samasta geenipoolista, neljä puolikasta ja yksi ei oikeastaan ollenkaan, mutta veljeksi hänet on aina luettu.

Olen tietenkin koko elämäni toivonut, että minulla olisi sisko eikä pöljiä veljiä, jotka pöllivät legolaatikosta aina parhaat palat, huijasivat karkit tai kantelivat heti mutsille, kun mottasin takaisin. Olinkin vilpittömästi pahoillani aina kun kuulin, että jollain tyttölapsella oli perheessä myös veli.

Jäin miettimään, miten paljon minua oikeastaan on muokannut se, että olen kasvanut veljien kanssa? Mitä sisarus ylipäätään oikein opettaa? Paitsi kinaamaan.

Kun etsiskelin dataa siitä, miten veljien kanssa kasvaneen käy, löysin valtavasti tutkimuksia sisarusten välisistä suhteista:

Aika vaikuttavaa. Nykyään vanhemman ja lapsen välistä suhdetta korostetaan niin paljon, että sisarusten merkitys jää yleensä täysin huomiotta. Ehkä useampilapsisessa perheessä osan neuvolan painokäyräkeskustelusta voisi käyttää sisarussuhteiden läpikäyntiin.

Sen lisäksi mietin, että tätä elämän pisintä ihmissuhdetta voisi jotenkin muistaa, samalla tavalla kuin isää ja äitiäkin. No kas: Siskojen ja veljien päivä on olemassa -- sitä vietetään 31.3. Merkatkaa kalenteriin! Kakun lisäksi voi tarjota vähintään yhden kinan valinnaisesta aiheesta. For old times sake.

Kertokaapa, millainen suhde teillä on sisaruksiinne ja toisaalta, oletteko ainoina lapsina kaivanneet siskoa tai veljeä?

18.2.13

Kuumeilua

Lapsen myötä on auennut ihan uusi näköala ruumiillisuuteen. Ensin on istukka ja kasaan kursittu toosa. Sitten irtoava pala napaa ja kaula-aukosta alas valuva maitopuklu.  Joku syö sun tissejä 24/7. Ja silloin kun ei syö, vaihdat kakkavaippoja.  Kävelet koko yön vauva harteilla ja saat kiitokseksi pierun.

Vaippa-tuhnu-ögä-sulkeiset menevät - kuten mikä tahansa vaihe - jossain vaiheessa ohi, jotta uusi vaihe uusine yllätyksineen voi alkaa.

Kolmivuotiaan kanssa luulisi, että on jo helpompaa. Tavallaan onkin. Se ei pissaa päälle, vaan osaa itse kertoa, että pitää päästä vessaan. Mutta nyt lasta ei voi enää yksisuuntaisesti hoitaa. Kaikki viestintätilanteet ovat muuttuneet kaksipuoleisiksi. On tilanteita, joissa kolmevuotias kampittaa vanhempaansa 6-0.

Esimerkiksi silloin, kun lapsi on kipeä. Kun kolmivuotias kuumeilija huutaa kurkku suorana, että äiti ei saa mennä mun peppuun, muuttuu hetkessä täysin aseettomaksi, vaikka onkin se kuumemittari kädessä.

Kuumemittarista on tullut kaikkia pahiksia yhdistävä tekijä. Iltasatujen kaikilla vähemmän miellyttävillä päähenkilöillä on taskussa mittari, jolla ne vaanivat päästä mittaamaan kuumeen paikasta, jonne aurinko ei paista.


Luimme tänään Hanhiemon Satuaarreetta. Siellä on satu Laiska Jaakosta. Sadun lopussa on kuva, jossa hääparin sulhasella on reipas hymy naamalla. Se aikoo mitata ton prinsessan kuumeen, lapsi tietää. 

Eihän sen tarvitse, prinsessahan on ihan terve, sanon. Kuume mitataan vain silloin kun on kipeä, yritän. 

Eipäs. Toi mies aikoo mennä ton pyllyyn.

Olin vähän aikaa ihan hiljaa. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten keskustelua voisi viedä järkevällä tavalla eteenpäin. Löysin lattialta automainoksen. Katselimme vähän aikaa erilaisia runkomalleja. Siinä lastenhuoneen lattialla polvi-istunnassa päätin, että nyt vihdoin ja viimein käyn ostamassa sen korvakuumemittarin.



11.2.13

Syntymäpäiväkakku - part two

Sain taannoin lietsottua itseni paniikkiin lapsen syntymäpäiväkakkutoiveesta. Mutta arvatkaapa mitä? Sain aikaiseksi kakun. Enkä vähiten teidän vinkkienne avulla. Kiitos törkeän paljon avusta kaikki asianosaiset!

Eikö tullutkin hieno?

Tarkempi prosessikuvaus kakun rakentamisesta löytyy oman blogini puolelta.


8.2.13

Uusi, uljas isyys

Isät ovat olleet viime aikoina hyvin tapetilla.

Ensin Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvobarometrissä arvioitiin, että isien on nykyään helpompi pitää vanhempainvapaita (joskin edelleen huomattavasti naisia vaikeampaa). Sitten Jaakko Lähteenmaan kolumnissa huomautettiin, että miehen vanhempainvapaan poissaolon järjestely ei ole sen kummallisempi asia kuin naisenkaan. Tähän päälle tarjoiltiin vielä naapurimaan vanhempien haastatteluja.

Jep. Suomalainen mammayhteiskunta tuntuu olevan vähän vaipanvaihdon tarpeessa. No eipä hätää. STTK tarttui kapulaan ja duunasi sankarivideon, jossa isiä kannustetaan pitämään isyysvapaat.



En aio nyt puuttua siihen, että mehun sijaan kannattaa tarjota lapselle vettä enkä siihen, että äitikin on hei sankari. Puutun siihen, että isyysvapaan pitämisessä tärkeintä ei (törkeän subjektiivisen mielipiteeni mukaan) ole se, että on hottis HopLopissa.

No, ehkä tämän videon oli tarkoitus olla vitsikäs. Tai ehkä kampanjassa olisi ollut vaikea näyttää niitä todellisia, perhepääomaa kasvattavia seurauksia. Tiedätte kyllä: kun arjen pyörittämisen vaatimukset ovat selvillä molemmille, harhat hälvenevät puolin ja toisin, yhteisymmärrys lisääntyy, molemmat vanhemmat pystyvät osallistumaan kasvattamiskeskusteluihin tasa-arvoisina, oman lapsen kanssa saa muodostettua tiiviimmän siteen, jne jne.

Olen toki iloinen ihan jokaisesta isyyden alleviivaustempauksesta. Ehkä se todellinen sanomakin sieltä sitten joskus kirkastuu.

_________________________________________________________________________________

Tässä vielä kiteytetysti vuoden alusta voimaantulleet muutokset:
  • Isyysrahaa maksetaan aiempaa pidempään. Isä saa isyysrahaa enimmillään 54 arkipäivää. Isäkuukausi jää pois.
  • Isyysrahapäivät eivät enää vähennä vanhempainrahapäiviä kuten isäkuukaudessa.
  • Isyysvapaan voi pitää aiempaa joustavammin. Aikaisemmin 1–18 arkipäivää piti pitää ennen vanhempainrahakauden loppumista. Nyt koko vapaan voi halutessaan pitää kerralla vanhempainrahakauden jälkeen.
  • Isyysvapaan voi pitää aiempaa myöhemmin. Vapaan pitää olla pidettynä ennen kuin lapsi täyttää 2 vuotta tai ennen kuin adoptiolapsen hoitoon ottamisesta on kulunut 2 vuotta.
  • Isä ei menetä vapaita, vaikka perheeseen syntyy tai adoptoidaan uusi lapsi. Aikaisemmin isäkuukauden menetti, jos vanhempainpäiväraha alkoi uudesta lapsesta ennen vapaan pitämistä.
  • Isyysrahan hakuaika pitenee. Isyysrahaa haetaan viimeistään 2 kuukauden kuluessa siitä, kun lapsi on täyttänyt 2 vuotta tai adoptiolapsen hoitoonottopäivästä on kulunut 2 vuotta.
  • Lapsi voi olla päivähoidossa ennen isyysvapaata. Aikaisemmin isäkuukauden siirtäminen edellytti, että lapsi oli tätä ennen kotihoidossa.
  • Perhe voi saada kotihoidon tukea ja isyysrahaa samaan aikaan. Kotihoidon tuen hoitoraha ja äitiys- ja vanhempainrahakauden jälkeen maksettava isyysraha kuitenkin sovitetaan yhteen. Perhe voi saada hoitorahaa, jos se ylittää isyysrahan määrän. Isyysrahaa, jota isä saa äitiys- tai vanhempainrahakaudella, ei soviteta yhteen hoitorahan kanssa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...