Tietoa mainostajalle ›

17.1.14

Vuoden mutsi 2 - oodi vertaistuelle

Juhlien odotetuimmat vieraathan saapuvat juhlapaikalle viime tingassa tai jopa hieman myöhässä. Mutta ei aikaisemmin, ennen kuin kaikki on saatu valmiiksi. Niinpä eilisten Vuoden mutsi 2 -kirjan julkkaribileidenkin päästara, kirjasarjamme (sillä kyllähän nyt kahta kirjaa voi jo kutsua sarjaksi!) taapero-osa saapui eilen kirjapainosta juhlapaikalle taksikyydillä. Lopputulos on juuri niin mahtava, kuin uskalsimme odottaa. Kreisin hyvää tavaraa erittäin pinkeissä kansissa.

Kiitos julkkaribileisiin osallistuneille, oli mukavaa tavata teidät kaikki! Spessukiitokset tilaisuuden järkänneelle Otavan jengille, Oi mutsi mutsin Elsalle kukista, Lähiömutsin Hannelle tuplahaleista, Yksi kaksi meitä on vain kaksi -blogia emännöivälle Tessalle avusta kirjan teossa ja Mutsis on! -blogin Emilialle julkkaribileiden jälkilöylyistä. Oli terapeuttista ja helkkarin hauskaa jakaa fiiliksiä äitiydestä, lastenhoidosta, keinutuoleista, lastenvahdeista, hoitovastuun jakamisesta ja työssäkäynnin ja perhearjen yhdistämisestä. Kirjallamme ja tällaisilla eilisenkaltaisilla vanhempien kokoontumisajoilla on täsmälleen sama tavoite: jakaa vertaistukea, mutuilla ja nauraa - itselleen.












Vuoden mutsi 2 on kirjakaupoissa tällä viikolla. Vuoden mutsin ensimmäisestä osasta otettiin jälleeen uusi painos, ja sitä on hyllyssä ensi viikolla. Netistä voi tilata kumpaakin* (Suomalainen.com:ssa Vuoden mutsi alle 14 ja Vuoden mutsi 2 hintaan 22,95 egeä.

EDIT. Lisätty myöhemmin: Unohdin! Se kilpailu! Lahjoitamme kolme Vuoden mutsi 2 -kirjaa lukijoillemme. Kerro, osallistutko vanhempien kokoontumisajoihin ja mistä siellä puhutaan. Missä siis tapaat muita äitiejä tai isejä? Vai jätätkö mieluummin kaikki perhejutut väliin omalla vapaa-ajalla? (Sekin on nimittäin täysin ookoo.) Pistämme kolmelle vastanneelle kirjat tulemaan. Vastausaikaa 25.1. asti.

*) affi-linkki

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

66 kommenttia:

  1. Toivottavasti pääsen halailemaan teitä kumpaistakin pian taas! Ootte te kyllä aika mutseja – ihania, sydämellisiä, aikaansaavia ja huippuhauskoja! Niin ja se kirja. Se pakataan huomenna matkalukemiseksi. Tulee hyvä loma, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa matkaa sulle ja perheelle :)

      Poista
  2. Mä oon niiiiiin odottanut tota kirjaa. Phuuuuuh kun meinaa lähtee välillä järki kun taapero-suomi-sanasto/elekieli ei aina aukee :D

    Mammakerhot. Kyllä me niissä ollaan yritetty käydä. Paikasta riippuen skapataan kenellä on kurjin elämä, eniten yöherätyksiä ja ruokaa seinällä tai sit kenen vauva osaa kääntyy jo kolmen päivän ikäisenä tuplavoltilla kerien ja yks veen kanssa voi keskustella politiikasta kolmen sanon lauseilla. Vertailua. Sitähän se siellä on. Mut sit kun päästään vähän läheisimpiin väleihin niin voidaan unohtaa noi muksut ja puhuu oikeitakin juttuja ja välillä komentaa jälkikasvua. Joko aivan kauheeta tai kauheen ihanaa lattialla istuskelua jalat krampissa ja pylly lytyssä.

    Tai sit me treffaillaan kavereita ja niiden muksuja kotona, kahviloissa (sokos) ihmisten kiusana ja vilautellaan tissejä. Leikkikentät on kans ässä paikka taaperon kanssa. Siltä saa pari kierrosta pois ja ite ehkä vähä rusketusta pintaan. Talvella jäätyneet varpaat.

    t. Lennokkaan taaperon (ja yhden beibin) äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilahduttavaa kuulla, että kirjaa on odotettu. OIkeasti, tulee ihan sikahyvä mieli. Kiitos siis tästä kommentista.

      Poista
  3. Toi kirja on kyllä ollut niin odotuksessa!

    Toistaiseksi ainakin mun kontaktit muihin perheellisiin on ollut joko virtuaalisia tai tilanteita joissa muutenkin ollaan jo kavereita keskenään, ja lapsi on vaan avec.
    Oon harkinnut pitäisikö tulevaisuudessa suunnata johonkin ryhmiin tai harrasteisiin, mutta vähän jännättää. Virtuaalinen vertaistuki on vallan jees, ja vaikka livekontaktit ois kivoja niin epäilyttää miten helposti ja missä sitä tutustuu oman näkösensä perheelliseen seuraan. Musta se muksu ei itsessään niin paljoa yhdistä että olisi mitenkään automaattisesti helppoa ja mukavaa tulla toimeen ihan vaan siks että onhan meillä samanikäisiä lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meillä oli sama juttu lapsen ollessa pieni; olin aika antisosiaalinen. Kävin äiti-sylilapsijoogassa kaksi kertaa, mutta ei sytyttänyt. Himmasin kotona ja netissä...

      Poista
  4. Nyt kun itse on taas töissä, niin eipä sitä vapaalla juuri jaksa olla sosiaalinen ja käydä missään vertaistukiriennoissa, että pääasiassa virtuaalituella mennään tai puhelimitse kavereiden kanssa vinkkejä vaihdetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylkyl. Työn ja lapsiperheilyn yhdistäminen on jo sen verran vaativaa, että aika hintsusti siinä kyllä vapaa-aikaa jää. Ja jos sitä jää, niin mielellään silloin tapaa niitä ystäviä ja perheenjäseniä, joiden kanssa on yhteistä historiaa jo aikaa ennen lasta.

      Poista
  5. Kun kotona on kaksi eläväistä 1v4kk, ei paljon viitti lähtiä muuten vaan hengailemaan kaupungille.. Muita monikkomutseja tavataan siis monikkoperhekahvilassa, jossa taaperotki saa rauhassa purkaa energiansa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhumattakaan tähän vuodenaikaan, jolloin saa iloisesti kulumaan jo pelkkään pukeutumiseen tunnin ;)

      Poista
  6. Esikoisen kanssa tuli kerhoiltua ja verkostoitua, kun omassa kaveripiirissä ei ollut silloin vauvaihmmeisiä. Ja hyviä ystäviä ollaan muutamien mummojen kanssa edelleen ja nyt on juttujen aiheet jo muutakin kuin vain lapsia. Nyt kuopuksen kanssa ei ole sitten kerhoiltu ollenkaan, kaveripiiristä löytyy vertaistukea tarvittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä; nyt on jo useammalla lähellä asuvalla kaverilla ja ystävällä kersoja, pystytään tapaamaan ystävien kesken niin, että lapset ovat mukana ja leikkivät joko itsekseen tai keskenään.

      Poista
  7. 4 viikon ikäisen esikoisen kanssa olis tarkoitus mennä lähiviikkoina tarkistamaan alueen MLL:n perhekerho ja srk:n ensilapsikerho. Itsehän tulen kaveripiiristä, jossa vauvoja ei muilla vielä ole, joten vähän hirvittää, miten sitä sopeutuu mammapiireihin. Osaako sitä edes puhua samaa kieltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä siellä on tyyppejä, jotka ajattelevat samalla tavalla :) Mä en ole itse kokeillut MLL:n perhekerhoja, mutta monelta kaveriltani olen kuullut hyviä kokemuksia.

      Poista
  8. Esikoisen ollessa parin kuukauden ikäinen kävin tasan kerran... Sukulaisperheet riittää, sitäkin kerran tai pari kuussa, samanikäisiä lapsia sentään löytyy sieltä suunnalta. :D Ei osannut mammakerhoilla tämä äippä. Tytöllekin riittää leikkiseuraa jo hoidossa, ja mummulareissuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kokeilin sitä äiti-pikkuvauvajoogaa kun ajattelin, että kuuluu mennä jonnekin, missä on muita äitejä ja lapsia. En kokenut kauheen kivaksi sitä joogailua pienen lapsen kanssa vaan olin vaan stressissä vauvan alkaessa känistä. Kotona oli paljon siistimpää. Me (siis lapsi ja minä äitinä) vasta vähän vanhempana :)

      Poista
  9. Muskarin jälkeinen lounastelu muskarikaverien vanhempien kanssa (vaihtelevalla kokoonpanolla) on oikeastaan ainoa säännöllinen vanhempien kokoontuminen, mihin osallistun. En oikeastaan kaipaa vertaistukea, vapaa-aikanani mieluummin teen asioita joiden kautta tunnen itseni ihmiseksi enkä vanhemmaksi.
    Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tunnen itseni ihmiseksi enkä vanhemmaksi." WORD.

      Poista
  10. Olen tällainen piilo-ujo ja uudet sosiaaliset tilanteet ahdistavat. Olen muuttanut muualta nykyiselle kotipaikkakunnalle, joten en tunne melkein ketään. Anoppi ja käly eivät toisaan riitä vertaistueksi, vaikka ihan hyvä alku tukiverkostoksi ovatkin. Olen jo kolme kuukautta kerännyt rohkeutta mennä vauvakahvilaan. Luultavasti tulen vain positiivisesti yllättymään ja nauttimaan olostani siellä, mutta tilanne on sama kuin liikunnan aloittamisessa: se lähteminen on kaikista vaikeinta. Mielessäni on myös ollut ottaa yhteyttä puolituttuihin opiskelukavereihini, joiden kanssa on koulussa synkannut ja joilla on samanlainen elämäntilanne käsillä. Joten omaa persettä tässä pitäisi vain potkia, jotta sitä vertaistukea heruisi! :D Tähän saakka netti ja kirjat ovat tarjonneet tukea, mutta se riittää vain hetkeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä millä paikkakunnalla asut, mutta oiskohan siellä esim. MLL:n toimintaa, sellaista perhekahvilaa? Siellä voi kuulemma tavata tosi hyviä tyyppejä, joiden kanssa natsaa ehkä syvällisemminkin. Moni kaverini on löytänyt uudella paikkakunnalle muutettuaan seuraa just noista MLL:n perhekahviloista - muita tapoja tutustua paikallisiin ei oikein ole ollut jos on pienen lapsen kanssa. Opiskeluaikana tutustui opiskelukavereihin, työpaikalla kollegohin.

      Poista
  11. Esikoisen kanssa oli useampikin kaveri samassa tilanteessa, joten en kaivannut erityisiä mammakavereita. Esikoisen kanssa tutustuin mukavaan mammaporukkaan ja nähtiinkin viikottain. Lähes kaikki on palanneet jo töihin, joten nykyään nähdään hyvin harvakseltaan. Kaikilla on omat arkikiireet ja kaverit, joten aikaa ei vaan tunnu riittävän kaikkeen. Silti olen tosi iloinen, että kotona ollessa oli muitakin kotoilijoita samassa tilanteessa vaikka kenestäkään ei tullut niin läheistä, että nähtäis vieläkin säännöllisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kuopuksen kanssa mammaporukka :)

      Poista
    2. Siitä saa kyllä oivaa vertaistukea ja seuraa, jos on ystävä samaan aikaan paksuna.

      Poista
  12. Muskarissa ja parissa äiti-vauva-ryhmässä on tullut käytyä. Olen ollut itseasiassa aika yllättynyt miten paljon kaipaan (aikuisten) seuraa, koska ennen vauvaa olin aikamoinen kotona nyhvääjä ja viihdyin tosi hyvin pitkiäkin aikoja itsekseni. Netin välityksellä myös tulee pidettyä yhteyttä kauempana asuviin mammakavereihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netti on ihan paras! Bloggailu ja facebookissa roikkuminen pelasti aika monta hetkeä lapsen ollessa pieni.

      Poista
  13. Ihan ekana vauvavuonna käytiin kaikkialla, vauvakinossa, vauvauinnissa, perhekerhossa, vauvatanssissa, muskarissa.. hui kun oikeen hengästyttää. Nyt tyttö 2v ja on pari "harrastusta" viikkoon ja muuten nautitaan ihan vaan muutamien hyvien kavereiden seurasta ja toistemme seurasta. Blogit on tosin äidille vielä ehkä liiankin koukuttavia..

    VastaaPoista
  14. No aika vähiin on jääneet vanhempien kokoontumisajot (mikäli päiväkodista hakemista/viemistä ja leikkipuistossa hengailua viikonloppuisin ei lasketa). Ehkä osasyynä on se, että olen ulkosuomalainen ja ympärillä asuu pääasiassa kotiäitejä ja itse puolestaan olen työssä käyvä. Työkavereilla ja muilla kavereilla täällä puolestaan ei juuri ole lapsia. Muutamaa lapsiperheen arjesta kertovaa blogia kyllä seuraan.

    VastaaPoista
  15. Uff, asun nykyään Etelä-Amerikassa ja lapsiarki on niin erilaista. Suomessa puistoiltiin, tavattiin naapurin lasten ja heidän vanhempiensa kanssa ja oli kerhoa, muskaria ja ruokapiiriä. Ja täällä...? Ei mitään aktiviteettejä kotiäideille lapsineen. Ei edes neuvolasta saa vertaistukea (niin mikä neuvola!=varaa aika ensin henkilökohtaisesti paikan päältä, puhelimitse ei onnistu, jonota sitten kaupungin toisella puolella ostaaksesi kuponki päästäksesi sovitun lääkärin vastaanotolle, mene paikan päälle takaisin neuvolaan jonottamaan, koska kaikilla on samaan aikaan varattu aika; vastaanotto saapumisjärjestyksessä, tallenna kuitti, jotta puoliso voi viedä sen työpaikalle, jotta työnantaja välittää vakuutusyhtiölle, joka sitten hyvittää neuvolakäynnin...ja tee tämä kaikki neljän pienen lapsen kanssa..). Puistoissa ei vakiokävijöitä (minua ja neljää lastani lukuun ottamatta). Kotiäitejä harvinaisen vähän. Tai jos on, he ovat vain kotona (eivätkä poistu talosta muuta kuin ruokaostoksille). Yleensä kotiapulaiset hoitavat kodin ja lapset. Ja niin, että se kodin hoito on etusijalla. Iltaisin pihamme tosin täyttyy usein naapureiden lapsista (joiden vanhempia en edes tunne!), koska meillä on mahdolllisuus juosta, pelata ja kiivetä. Muilla ei ole edes pihaa, tai jos on, niin ei siellä voi leikkiä. Joskus puistossa, kun pääsee keskustelemaan aikuisten kanssa, muut vanhemmat ihmettelevät, kun annan lasten tonkia likaista maata tai kiivetä korkealle. Tai miksi tyttärellä ei ole hienoa kampausta... Täällä elän siis enimmäkseen vailla vertaistukea, vaikka välillä tapaankin muutamien äitien kanssa, joiden kanssa olemme samalla aaltopituudella ja he iloitsevat saadessaan tietää, että on ok, jos lapsi tulee likaiseksi leikkiessään. Välillä lounastetaankin yhdessä.
    T:Sari
    P.s. Suuri bonus täällä kuitenkin on, että säästyy kurahousujen pukemiselta!

    VastaaPoista
  16. Kahden lapsen äitinä olen käynyt alle 10 kertaa paikallisessa perhekerhossa. En vaan oikein osaa mennä sinne perhepäivähoitajien kokoontumisajoihin. Onneksi monella ystävällä on saman ikäisiä lapsia, saadaan loistavia aamupäiviä ja lounashetkiä aikaiseksi muutaman kerran viikossa:) Koska minä kaipaan aikuisseuraa päiviini, lapset varmaan pärjäis ilmankin.
    -Lenny-

    VastaaPoista
  17. Käyn lasten kanssa äiti-lapsikerhossa pari kertaa viikossa, jotta on muitakin kohteita lähteä kuin usein tyhjä leikkipuisto. Meillä ei ole paikkakunnalla mitään tukiverkostoa, työn perässä muutettiin ja täällä on kaikilla omat ympyränsä..
    -pirpanoiden äiti

    VastaaPoista
  18. Ooh. Kun muutin kuusi vuotta sitten tänne, tuskailin, kun tutustuin vain työkavereihin. Ensimmäisen lapsen synnyttyä aika meni vielä kotona, en osannut hetkeen lähteä mihinkään vauvauintia lukuunottamatta, mutta ei siellä oikein päässyt tutustumaan. Esikoisen ollessa noin vuosikas naapuri houkutteli srk:n kerhoon ja VOI VIDE kun oli mukava päästä tutustumaan PAIKALLISIIN ihmisiin. No siitä ura urkeni ja tänä talvena sit käydäänkin kavereiden luona ja lisäki kahdessa mammakerhossa ja muskarissa :D Päälle toki vielä netti. Aaah minä nautin seurasta!
    -Onska-

    VastaaPoista
  19. Ei tuu lapsen kanssa käytyä muualla kuin naapurin luona, jolla on samanikäinen lapsi, kerran pari kuukaudessa. Tämä johtuu lähinnä siitä, etten koe että olisin yhtä kaikkien universumin äitien kanssa vain siksi että mullaki on lapsi, enkä ikinä keksi mitään puheenaihetta ihmisten kanssa, joiden kanssa mulla ei ole mitään muuta yhteistä kuin samoja ikiä olevat lapset.
    Tyttö on jo päivähoidossa, ja saa ihan riittävästi siellä niitä lapsikontakteja, että tarvitsisi lähteä vielä sillä rajatulla vapaa-ajalla juoksemaan kaiken maailman kerhoissa ja kokoontumisajoissa :)

    VastaaPoista
  20. Sosiaalisuudella siunattu työyhteisö ja kotona tauotta räpättävä 2,5-vuotias moottoriturpa riittävät ihan mainiosti täyttämään päivän äänimaailman - enempään ei yksinkertaisesti kykene!

    VastaaPoista
  21. Mulla sattui mahtava tsägä, samaan aikaan mammalomalla oli melkein 10 enemmän tai vähemmän läheistä kaveria ja ystävää, muutaman kuukauden jäljessä tai edellä tai jopa ihan samoihin aikoihin jääneenä! Vertaistuki oli siis erittäin tiivistä ja TODELLA tarpeellista, joskus koin jopa kiireen hetkiä, kun piti valita, että käytänkö pitkät päiväunet kotona kuntopyöräilyyn ja siivoamiseen ja menenkö taas kerran hengailemaan ja herkuttelemaan (sitä se aina myös oli, parhaimmillaan jonkun muun tekemää ruokaa ja lasi kuohuvaa keskellä harmaata tiistaipäivää, ja sekös niissä univajareissa ja imetyshuuruissa päähän nousi ;) ihanien mammojen kera. Meitä oli sekä tiiviimpi viiden hengen jengi, että sitten minulla oli siihen vielä lisäksi kolme neljä "erillistä" mammalomalaista ystävää - ei ollut pulaa seurasta ei. Varsinkin kun osa asui ihan naapurissa. Kerran meinasi itku tulla, kun lumikaaoksen takia monet treffit peruuntuivat kun kaupungissa ei päässyt kärryjen kanssa liikkumaan kun taksilla. Ja sen sanon, että mieskin voisi ostaa pari kukkapuskaa näille ystäville! Hän niin olisi ollut "pahemmassa pulassa" ilman näitä treffejä - ensinnäkin, hän ehti monesti töistä kotiin ennenkuin minä ja nappula palauduttiin kaupungilta "riennoista", eli sai rauhallisen kotiinpaluun ja vähemmän jäkätystä, että "taasko sulla meni treenatessa, mä oon ihan poikki" ja olin pahimmat univelkaiset kitinät ja "kun ei se mies koskaan mitään tajua" saanut purettua samanhenkisten "hei meillä on toi ihan sama" ihanusten kanssa niin illat meni varmasti sata kertaa paremmin! :D Mutta sanoisin tosiaan, että puhuttiin vähintään yhtä paljon vauvanhoidon "haasteista" kuin myös noista niinsanotuista "ei se mitää tajua" -"kämppiksistä". ;)

    Mutta, nyt, toinen tulossa, eikä ainakaan vielä kukaan ole ilmoittaunut "seuraksi", vielä tosi ehtii, itse vasta viikolla 10. Ja ainakaan lähtökohtaisesti minua ei yhtään kiinnosta alkaa hakea seuraa MLL:n kerhoista tms. tuntemattomista ihmisistä, mutta saas nähdä, ehkä sekin aika tulee. :) Sen olen jo tiedostanut, että olen kyllä tyytyväinen, että onneksi lähellä esim. MLL löytyy, että ehkä ne tuntemattomatkin sitten loppujen lopuksi "kelpaa"... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vielä lisätä, että sitten taas tässä töissä käydessä "kokoontumisajot" ovat paljon vähäisempiä, mutta silloin kun jaksaa jonkun tavata, lapsen kanssa tai ilman, niin kyllä siitä hyvä fiilis tuli - lapsista paljon puhutaan, mutta vähän jo muustakin. Töistä, parisuhteesta ja hyvän päivän tullen lomista, silloin kun niitä on ollut tai tiedossa.

      Poista
  22. Kun rakensimme talon uudelle paikkakunnalle, mietin kyllä saankohan näitä tarpeellisia äiti-kontakteja muutoinkin kun puhelimitse vanhoihin kavereihin, mutta pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat sinut ennenkuin sinä tunnet heidät: heti tuli kutsu paikalliseen äiti-lapsiryhmään, kokoonnuimme kerran viikossa jonkun luona, muksut saivat seuraa toisistaan ja me saimme pälpätellä äitiyteen kuuluvia ihanuuksia ja harmeja, paasata miehistämme, harkita töihinmenoa ja ratkaista toistemme ruoka-, kasvatus- ja vaateongelmia. Nämä tapaamiset olivat äippälomalla olevalle kultaakin arvokkaammat, kun kerran viikossa sai hengähtää vertaistuen seurassa.

    Nyt kun olen takaisin työelämässä, niin kuin moni muukin ryhmästämme, tapaamme satunnaisesti tietysti kaupassa, käymme toistemme luona kahvilla ja pari kertaa vuodessa pidämme mammajengille pääntyhjennystapahtuman, ja lähdemme porukalla kaupunkiin syömään hyvin (ja rauhassa), tanssimaan ja relaamaan. Aivan ehdottomia tilaisuuksia pään nollaustapahtumia :)

    ~Annika

    VastaaPoista
  23. En ole varsinaisesti mitään äititutustujatyyppiä ja siksi tapaankin suurimmaksi osaksi sellaisia äitejä ja isejä, joiden kanssa on tunnettu jo ennen vanhemmuutta - keskustelut liittyy paitsi lapsiin myös kaikkeen muuhun päivänpolttavaan ja siihen, mitä elämässä on ylipäänsä meneillään. Me eletään vähän myöhäisemmässä rytmissä ja siksi käydään puistossakin yleensä vasta muiden lounasaikaan, jolloin voi hyvin välttyä keskustelemasta ventovieraiden kanssa. Koska uskaltauduin aikanaan kuitenkin vauvamuskariin, tunnen kaksi lähistöllä asuvaa äitiä, joiden kanssa on tavattu sillointällöin jo parin vuoden ajan ja joiden kanssa voi keskustella muustakin kuin lapsiasioista. Tämän kokemukseni ansiosta päätin asettua jälleen epämukavuusalueelleni ja suunnata kulkuni taas nyt kotonaollessa lapsen (pian lasten!, nimim. rv36+6) kanssa muskariin.

    Ps. Oon pukannu lasta maailmaan samaan tahtiin kuin te Vuoden mutsi -kirjoja. Esikoinen syntyi joulukuun 2011 alussa, enkä sattuneesta syystä onnistunut hankkimaan kirjan ekaa painosta, vaan jouduin tyytymään kakkospainokseen. Juuri nyt haluaisin päästä eroon tästä pallomahasta ja synnyttää tuon vauvan, minkä lisäksi halajaisin Vuoden mutsi 2:sta, mieluusti teidän lahjoittamananne. Kolmannesta en mene takuuseen (vaikka se taitaa miehen toiveissa ollakin), mutta kai te silti teette kolmoskirjan about alkuvuonna 2016?!

    VastaaPoista
  24. En ole oikeastaan tutustunut uusiin äiteihin tai isiin lainkaan, ennen kuin nyt kun ipana on jo niin iso, että pihakavereita alkaa olla enemmän. Yhtäkkiä ollaankin tilanteessa, että haluan tuntea kaikkien kaverien vanhemmat edes jotenkin. Yllättävää on ollut kuulla, että monia meistä vanhemmista yhdistää "tarve tuntea lapsen kaverien vanhemmat, mutta se on vaikeaa". Mä luulin, että se on kaikille muille ihan helppoa ja itse olen jotenkin sosiaalisesti rajoittunut, kun en meinaa jaksaa.

    VastaaPoista
  25. Itselläni on kohta 4v ja 1,5v. Kerhoissa on tullut käytyä satunnaisesti. Muskarissa käymme orjallisesti mutta joskus sinne pääseminen on ison työn takana :) Olen huomannut pientä erakoitumista aina tässä talven aikana. Itsellä tuo vuodenaika vaikuttaa niin voimakkaasti tuohon aktiivisuuteen.

    -Memmu-

    VastaaPoista
  26. Kun saimme esikoisemme, mua oksetti kaikkien muut lapset ja heidän vanhemmat. Uhosin ja kirosin etten IKINÄ tule osallistumaan yhteenkään äitikerhoon, muskariin tai vauvakerhoon, en ikinä! Sitten kun oli kulunut "ikinä" eli 3 kuukautta ja revin hiuksiani kotona yksin lapsen huutaessa lattialla, lähdin seurakunnan äitikerhoon. Seurakunnan nimenomaan sen vuoksi, etten kuulu kirkkoon ja musta tuntui että teen jotain väärin kun menen sinne, et on enemmän hyväksyttävämpää syödä sanansa jos huijaa perhetyöntekijöitä. Siitä huijauksesta on nyt 6 vuotta aikaa ja tällä hetkellä toimin yhden kielenerityisvaikeustuki yhdistyksen puheenjohtajana (vertaistukitoimintaa vanhemmille), ohjaan jalat maassa-äitien kerhoa (ei lapsia, vaan skumppaa ja pään aukomista) ja osallistun työpaikan mammakerhon-tapaamisiin (ihastellaan vauvoja, mietitään kuinka lomarahat maximoidaan ja kuinka työnantaja todennäköisemmin meitä huijaa). Voisi siis sanoa et voi perkele! Kai mä sit osallistun...

    VastaaPoista
  27. Meillehän tuli yllätysvauva, enkä osannut lainkaan odottaa miten nopeasti kotiäitiys voi ajaa ihmisen hyppimään seinille. Olin varmaan ollut kotosalla itsekseni sen 3 viikkoa kun tajusin että tarvitsen juttuseuraa samassa tilanteessa olevilta äidieiltä. MLL:n vauvatapaamiset toi kohtalontovereita jotka olivat yhtä pihalla ja väsyneitä kuin allekirjoittanutkin. Silti koen vieläkin helpommaksi jutella koiranulkoiluttajille kuin toisille vanhemmille. Mutta onneksi tuolta vauvakerhosta jäi 4 mamman porukka joiden kanssa nähdään säännöllisen epäsäännölisesti. Ja mikä "parasta" toinen pulla on uunissa ja odotan "innolla" vauva-arkea. Juuri kun aikaisemmin maailmaan tullut pieni apinanalku alkoi puhua ymmärrettävästi mitä se tahtoo.

    VastaaPoista
  28. Muksun synnyttyä en heti kokenut tarvitsevani mitään kerhoja/mammaseuraa, mutta muutamien kuukausien jälkeen olisin ollut valmis kerhoilemaan, mutta en vain saanut aikaiseksi lähteä. Kovasti teki mieli mennä, mutta ei. Se lähteminen oli vaan niin vaikeaa.
    Neidin ollessa n.7kk, sain itseni liikkeelle. Ja onneksi lähdin! Mukavaa jutustelua, vertaistukea, kahvitteluja sekä äitien virkistysiltoja! Ja kyllä vaan meidän neitikin tykkää, kun saa omanikäistään seuraa. Innoissaan aina lähdössä kerhoon! Kyllä kannatti lähteä, vaikka se silloin aluksi jännittikin kamalasti!

    VastaaPoista
  29. Mammakerhot, perhekahvilat... ei ole meidän juttu. Minä en vaan päässyt sisälle "piireihin" ja ei tainnut tarpeeksi kiinnostaa miten Jadessa-Vilhelmiinan vatsa on toiminut ja miten Pyry-Petteri konttasi jo kaksi metriä. Vertaistuen saan ystäviltäni, sekä lapsellisilta että lapsettoilta. Ja tietenkin täältä ;)

    VastaaPoista
  30. Olen lapseton sinkku ja kierrän kaikki lapsiperhe-illat kaukaa, koska koen aina ulkopuolisuutta. Muistakaa, ettei kaikkia kiinnosta, mitä teidän lapsellenne kulloinkin on tapahtunut ja mitä taitoja hän on oppinut. On hyvä säilyttää elämän joka tilanteessa taito keskustella muistakin aiheista ja aina kanssakeskustelijan kanssa yhteisistä kiinnostuksen kohteista.

    Mielelläni kuitenkin vilkaisisin tätä kirjaa. Sen verran hauskalta vaikuttaa!

    VastaaPoista
  31. En tiedä saanko osallistua koska lapsi ei ole vielä syntynyt (rv 36) mutta minua jo etukäteen hirvittää kaikki mammakerhot :D

    VastaaPoista
  32. Kävin esikoisen kanssa testaamassa perhekahvilat, muskarit ja muut. Parhaiten viihdyin kerhoissa, joissa oli jotain järjestettyä ohjelmaa: leikkiä, laulua, askartelua tms. Koin yhteen kokoontumisen vain juttelun takia hiukan väkinäiseksi. Sen kaltaista vertaistukea saan ystäviltäni ja serkuiltani.

    Nyt kuopuksen synnyttyäkin pitänee johonkin osallistua, kunhan tää sadan asteen pakkanen vaan helpottais ensin!

    Maaru

    VastaaPoista
  33. Todellakin osallistun. Päivän paras hetki, kun saa leikkipuistossa ruikuttaa liikakiloista, asunnon siivottomuudesta, miehen ajattelemattomuudesta ja lasten älyvapaasta menosta ihmisille, jotka todella ymmärtävät ajatustesi syvimmät koukerot. Onneksi on vertaistuki ja toisillakin räkää vaatteilla!

    VastaaPoista
  34. Parille entuudestaan harrastuksen parista tutulle kaverille tuli vauvat suht samaan aikaan. Näemme viikottain harrastuksen tiimoilta ja ne lapsi(parat) raahataan päivätreeneihin mukaan (pääasiassa kyllä oikeasti viihtyvät hyvin). Nyt kun lapset on vähän isompia, niin on käyty myös porukalla lastentapahtumissa. Muskarissa olin pojan kanssa syksyllä, mutta eipä niiden muiden äitien (ja yhden isän) kanssa tullut siellä mitään puhuttua moikkaamisia lukuun ottamatta. Ei sillä, että mulla niitä vastaan olisi mitään ollut tms., mutta ei siinä oikein ollut sellaiselle aikaa tai tilaisuutta, eikä mulla kyllä ehkä rehellisesti sanottuna kauheasti intoakaan. Lapsen takiahan mä sinne muskariin menin, joten keskityin ihan sen kanssa puuhaamiseen. Nyt vaihdettiin jumppaan ja siellä olisikin luontevampia keskustelutilaisuuksia, jos kaikki huomio ei menisi pojan tekemisten vahtimiseen ;)

    VastaaPoista
  35. Kyllä me kerhoja kierretään, saa seuraa äidille ja lapsille kun ei lähipiirissä ole tarpeeksi:) Ja siellähän sitä vertaillaan lapsia ja juorutaan muutenkin!
    -valma

    VastaaPoista
  36. Päivittäisissä kokoontumisajoissa käyn sekä omassa, että muiden blogeissa. Kersan vauva-aikana kävin kaikki MLL:n ja srk:n kerhot ja koitin haalia sieltä samanmielistä seuraa mutta vähän huonoilla tuloksilla. Muutama kaveri onneksi on ymmärtänyt joko a) lisääntyä samoihin aikoihin tai b) teeskennellä ymmärtävää kun vuodatan taas kolmen viikon "voi jumankauta sä et usko mitä se nyt on oppinut"-paatokseni. Lisäksi en voi painottaa tarpeeksi oman äitini ja anoppini tärkeyttä, sillä voi luoja, sieltä saan valitettavan usein kuulla että "ai, ihan kuin sinä/mies pienenä". Osaavatpahan ainakin kertoa, mitä seuraavaksi.

    VastaaPoista
  37. Esikoisen kanssa oltiin muskarissa, perhekahvilassa kävin ahdistumassa n 3krt ja se riittii siihen:) Meidän perhevalmennuksessa oli loistava porukka ja ollaan oltu tekemisissä sen porukan kanssa siitä lähtien (2011), sillä porukalla brunsseiltiin ja keksittiin yhdessä menoja.Kuopuksen kanssa sitä vähemmän enää kerkee/jaksaa lähteä, mutta onneksi on paljon kavereita ja heillä kaikenikäisiä lapsia ja niitä nähdään viikottain:) kyllä sitä hulluks tulis jos vaan yksin pyörisi kotona:) hiekkalaatikollakin muuten tutustuu helposti uusiin ihmisiin, jos vaan uskaltaa avata suunsa:)juuri eilen taas löytyi ihanan olonen tyyppi ja meidän tytöt ystävysty heti:)

    VastaaPoista
  38. Ken extremekokemuksia halajaa, niin suosittelen perheuintia. Vaikka vauvauinti olikin ihanaa ja leppoisaa niin tämä on jotain ihan muuta. Ajatuksena ehkä tavata muita samassa tilanteessa olevia vauva+taaperovanhempia. Iloista yhdessäoloa lämpimässä vedessä ja mukava rupattelua muiden äitien kanssa saunan lempeissä löylyissä. No: Ei olis ehkä kannattanut valita paikkaa, jossa pukuhuone on jo lähtökohtaisesti liian pieni ja kahtakymmentä henkilöä kohti on vain yksi suihku. Kätevyys kehittyy kun joutuu vetämään uimapukua päälle yhdellä kädellä, sillä vauvahan on toisessa kainalossa (lattialla ei ole tilaa turvakaukalolle). Ja jos puoliso on just työmatkalla niin taapero on tässä vaiheessa jo pissannut lattialle jossain kauempana. Suosittelen myös ensimmäisellä kerralla selvittämään kumpi on miesten pukkari ja kumpi naisten ihan kurkkaamalla sisään. Arvaa menikö oikein?

    VastaaPoista
  39. Perhekahvilassa, muskarissa ja värikylvyssä on tullut käytyä tuon kohta 1v neidin kanssa :)

    VastaaPoista
  40. Raskausaikana kävin täällä ulkkariäideille tarkoitetun kerhon tapaamisissa suhteellisen aktiivisestikin, mutta sitten (yllättäen) lapsen synnyttyä se jäi: koskaan ei joko jaksanut tai ehtinyt tapaamisiin.

    Nyt 1,5-vuotias lapsi on perhepäivähoidossa ja pääsee siten olemaan muiden lasten kanssa. Mä taas sosialisoin lähinnä töissä.

    -Maria

    VastaaPoista
  41. Posti toi tänään parhaan synttärilahjan! Juuri oikeana päivänä, oikea kirja :) mieskin kysyi jo takakannen luettuaan, että ai käveleekö muutkin lapset zombie-kävelyä :D
    Kiitos siis kirjasta!

    VastaaPoista
  42. Lapset ovat 3 v. ja 1,5 v. ja itse olen ollut takaisin töissä 2 kk. Nyt on aika niin kortilla, etteivät erityiset kokoontumisajot ehdi oikein tulla mieleenkään... (olin kotona 3 vuotta ja silloin harrastin vertaistuen haalintaa jonkin verran perhe- ja taaperokerhoissa, mutta ylivoimasesti eniten silloinkin kavereiden - myös lapsettomien, mutta omat lapset toki aina mukana - kanssa kahvilla) Elämään ovat tosin palanneet LOUNAAT, joita nautitaan oikeassa ravintolassa aikuisessa seurassa. Ja koska ystäväpiirissä on pääosalla menossa sama pikkulapsivaihe, niin kyllä lounaalta poistuessaan usein saa huomata saaneensa jälleen kerran jättiannoksen vertaistukea - ihanaa.

    VastaaPoista
  43. esikoisen odotusaikana tutustuin netissä äitiporukkaan jossa samalla paikkakunnalla kaikki odotti suht samaan aikaan. Nettikeskustelujen lisäksi tavattiin kahviloissa ja vauvojen ollessa isompia kodeissa, melkein joka viikko. Aivan huippuporukka! Nyt vauvat jo 5v, äitiporukalla tavataan vieläkin pari kertaa vuodessa. Kuopuksen synnyttyä asuttiin jo muualla ja käytiin aktiivisesti srk:n perhekerhossa ja leikkipuistossa. Seuraa sekä äidille että esikoiselle! Kotona ollesssa mä tarvitsin äitiseuraa ja mielellään läheltä, varsinkin kahdwn lapsen kanssa bussimatkailu oli liikaa. Nyt kun olen töissä ei tule missään erityisissä äitiporukoissa pyörittyä, vapaa-aikaa on liian vähän. Vertaistukea löytyy omista kavereista tai naapureista joiden lapset on omien lasten kavereita.
    -ziuku-

    VastaaPoista
  44. Käyn 2,5 vuotiaan ipanan kanssa srk:n perhekerhossa, koska kävelyetäisyydellä ei puistoja lukuunottamatta ole muuta toimintaa autottomalle. Itse vierastin paikkaa alkuun todella paljon, koska emme kuulu kirkkoon, mutta lapsi viihtyy ja mulla on sen takia yksi päänsärky viikossa vähemmän. On siellä toki itsellekin seuraa, joskin edelleen tunnen olevani hieman väärässä paikassa (olemme käyneet siellä noin vuoden). Uusia kavereita en sieltä ole varsinaisesti saanut, mutta olen kuitenkin tutustunut hieman paremmin niihin, joihin törmäämme leikkipuistossakin. Vanhoilla ystävillä on onneksi suht samanikäisiä lapsia, mutta koska emme asu nykyään samalla paikkakunnalla, heitä näkee harvemmin kuin haluaisi.

    VastaaPoista
  45. Tapaan muita äitejä netissä. Joskus naapuriäitejä meillä tai heillä tai pienen kylämme leikkipaikalla. Outoja äitejä ja isiä ohimennen päiväkodin pihalla. Tapaan muita vanhempia aivan liian harvoin, hajoilen joka päivä ilman vertaistukea. Läheisimmän kanssa puhumme ihan kaikesta, myös asioista joista en puhu edes mieheni kanssa. Suurimman osan kanssa puhumme ruokailusta, vaipoista, nukkumisesta jne... Lestadiolaisäidin kanssa puhumme luontevasti lastenkirjoista, ev.lut. äidin kanssa puhumme prinsessaelokuvista. Puhumme paljon jaksamisesta ja siitä, kun ei jaksa.

    Kohta puhumme siitä, mitä te kirjoititte Vuoden mutsi 2:ssa ;)

    VastaaPoista
  46. Perhekahvilaan hakeuduin, kun vauva oli vasta 2-3kk. Suhteellisen uudessa kaupungissa aikuiskontaktit oli muuten lähes olemattomat. Nyt työssä käydessä tulee nähtyä kavereita vain viikonloppuisin; joillain on lapsia, joillain ei. Fb-ryhmässä on porukka tullut tutuksi ja kiva vaihtaa kokemuksia nyt jo taaperoista:) muutamia kertoja ollaan tavattukin joidenkin ryhmäläisten kanssa. -H-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja onnea kirjan julkaisusta ja JEEE:)

      Poista
  47. Maalle muuttaessa kävin perhekahvilassa ja perhekerhossa uusia tuttavuuksia hakien. Sieltä löytyikin lapsuuden leikkikaverit, joita en muista yhtään. Nykyään käyn perhekahvilassa jutustelemassa aikuisseuran takia ja perhekerhossa askartelun takia, kotona pää lyö tyhjää, enkä keksi taaperolle askarteluja. Viime aikoina perhekahvilassa on ollut puhe lasten unirytmeistä ja nukkumaanmenosta.

    VastaaPoista
  48. No milloin ne kirjat arvotaan? :)

    VastaaPoista
  49. Oii jee toinen kirja! Odotan vasta esikoista ja sain vihdoin käsiini kirjastosta ekan kirjan, ja oon lukenu sen melkeen kokonaan tippa linssissä, naurusta siis. :D Oon montaa äitiys/odotus/kasvatuskirjaa koittanu lukea (koska niin kai pitää tehdä), mutta ne kaikki ärsyttää. Teidän kirja on toistaseks ollu ainut jonka aion lukea loppuun asti, ja vähän harmittaakin että se jo kohta loppuu :) Mahtavaa työtä, ja ihanaa tietää että vielä lapsen saatuaan voi olla oma sarkastinen itsensä, eikä kaikki "mammat" oo vauvamaailmaan hurahtaneita hulluja :P Saa nähdä käynkö missään ryhmissä, jotenkin karsastan ajatusta mammaryhmistä...

    VastaaPoista
  50. Ja joo, tiedän että kisa on jo ohi, oli vaan pakko kommentoida, kun niin tykästyin teidän ensimmäiseen kirjaan :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...