Tietoa mainostajalle ›

3.2.14

Kun äiti menee rikki

Sarjassamme Asioita, Joista Kukaan Ei Puhu.

Kun työstimme Vuoden Mutsin kakkososaa, kirjan taittanut ja kuvittanut Satu Kontinen ihastui äidin status check -lukuun, jossa listasimme vauvavuoden aiheuttaman ruumillisen tilinpäätöksen. Raskaus, synnytys, hormonivaihtelut ja vauvan kanniskelu kun aiheuttavat kroppaan kaikenlaista kummallista kremppaa, päästä varpaisiin.

Vyötärööö? Huhuu?

Kävi ilmi, että Sadulla olikin aiheesta kiinnostava juttu jaettavanaan. Satu on urheiluhullu mutsi, jota alkoi ärsyttää, kun vatsa ei millään tuntunut palautuvan raskausajasta. Maha roikkui vielä viiden vuoden jälkeenkin kuin säkki, vaikka muuten mimmi oli hyvässä kunnossa. Oli selvää, että kyseessä oli pysyvä tila.
"Vatsalihasten välissä oli tosiaan 7 sentin levyinen rako eli diastaasi ihan alhaalta tisseihin asti (siis 40 cm pitkä). Sieltä pursusi suolet ulos. Ei mikään ihme, että maha roikkui."

Satua ajatus suoliston pursuilusta puistatti. Hän päätti marssia yksityiselle plastiikkakirurgille, vaikka leikkaus pelotti eikä tila ollut mitenkään hengenvaarallinen. Vatsa on nyt ennallaan, mutta homma maksoi useamman tonnin. Tämä siksi, että Sadun tapaus putoaa esteettisen ja sairaudenhoidon välimaastoon: julkisella puolella olisi korjattu napatyrän osuus, mutta yksityisellä ommeltiin diastaasikin umpeen.

Jäin Sadun tarinan myötä pohtimaan omaa maallista temppeliäni. Ihan vaurioitta en selvinnyt minäkään.

Toisen synnytyksen jälkeen lonkkaa alkoi säännöllisesti särkeä kävellessä, mutta odottelin vuoden päivät tilannetta korjautuvaksi. Koti-insinööri patisti fyssarille, joka huomasi lonkan oudon liikeradan ja virheasennon. Hän tivasi, olenko ollut vuoden sisään jossain onnettomuudessa. Noh, periaatteessa. Lonkka on todennäköisesti niksahtanut synnytyksessä. Taisin riuhtoa sitä sitten vähän voimallisemmin.

Miksi raskauden runtelemista kehoista ei puhuta? Jälkitarkastus on kokemukseni mukaan aika ylimalkainen ja liian pian synnytyksen jälkeen. Äitimyyttiin liittyy tietenkin vahvasti ajatus siitä, että äidin kuuluu keskittyä olennaiseen eikä vouhottaa vyötärönsä perään, mutta oletan, että tämä linja on rahakysymys. Äidistä pidetään parempaa huolta ennen synnytystä.


Rajanveto esteettisen kirurgian ja sairaudenhoidon välillä on hankalaa. Miksi autokolarin uhri korjataan, mutta ei synnyttänyttä? Haistan markkinaraon vakuutusyhtiöille.

Pömppö ei ole maailman isoin asia, mutta äiti on edelleen myös ihminen. Kysymys, minkälaisen muutoksen kanssa voi elää, on subjektiivinen. Joillekin roikkuva vatsa on rakas vitsinaihe, joillekin suolien pursuilu on liikaa. Itse kaipaan eniten koon 38 kenkiä, jotka myin pois yhtä numeroa isomman räpylän tieltä.

Nostankin Sadulle hattua. Hienoa, että kävit kysymässä, mikä mättää. Ja toiseksi, kiitos, että kerroit meillekin! 

Kertokaapa te, miten olette äitiyden aiheuttamat ruumiinmuutokset kokeneet: haluaisitteko ennallistaa itsessänne jonkun kohdan vai ovatko ulkonäköasiat prioriteetilla 532? Pitäisikö jälkikasvun aiheuttamat vain hyväksyä?

49 kommenttia:

  1. Kun aloimme keskustella lasten hankkimisesta ilmoitin, että rahaa palaa, joko kiinalaiseen vauvaan tai uusiin tisseihin, että herra valitsee ihan itse. Kunhan lapsiluku on varmasti täynnä, tämä emo marssii rolffille ja hankkii semmoiset fembottykit että oksat pois. Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
  2. Karsee keissi vyötäröltä löytyy täältäkin. Urheilen kans paljon ja vituttaa, kun en näytä siltä yhtään.

    VastaaPoista
  3. Lantion alueella on jotakin pysyvää krenkkaa, olen menossa fyssarille. Ei vakavaa mutta jatkuvaa pientä kipua ja jännitystä aiheutuu liikkuessa ym mitä ei ollut ennen raskautta. Keho koki hormonit, imetykset, valvomiset ym stressit niin kovana että kehittyi lukuisia ruoka-aineyliherkkyyksiä raskauden jälkeen. Niitäkin yritetään parantaa nyt kun maidot ja viljat on pois ruokavaliosta, jotta pääsen nauttimaan ben&jerryä taas (mitä söinkin ämpärikaupalla raskausaikana)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis lisään että olen hoikka, mutta en ole edelleen päässyt mittoihin raskauden jälkeen. Siis olen hoikka kyllä edelleen mutta aineenvaihdunta on muuttunut pysyvästi. Masu ei ole palautunut mutta ei se nyt onneksi roikukaan. Rinnat jäi pysyvästi isoksi, mikä on ikävä asia, ne tekisi mieli korjauttaa pienemmiksi. Ja vielä sellanen että monta vuotta meni että sektiohaavan möykky laski ja tuntoaisti palautui alueelle mutta se on kyllä nyt palautunut.

      Poista
    2. Siis onko tuo sektiohaava möykky ollut muillakin kuin minulla? Ja meneekö Se joskus pois?! Ihana kuulla,terveydenhoitajat ym. kun eivät kyselyihini oikein mitään ole vastanneet. Ja siis ehdottomasti olisi tarvetta äidin "katsastukselle" vuosi synnytyksestä!

      Poista
  4. Minä hoidatan luitani "järjestykseen" osteopaatin luona. Raskauksia kaksi vajaan kolmen vuoden sisään, joten ryhti oli todella kadoksissa, ja lantio levällään. Roikkuvat suoletkin on nyt jotenkin painunut paikoilleen, ja nuo entisten rintojen kohdalla roikkuvat nahkalärpäkkeet menettelee, kun ryhti on taas suora ;) Ehkä tästä ilman kirurgin veistä selvitään, mutta josko edes kampaajalle ehtisi!

    VastaaPoista
  5. Ennen raskauksia jo isot tissit on nyt entistä isommat ja löysemmät, mallia 'olalle heitettävät'. Jo ennen raskauksia yksityinen gyne ehdotti, että voisi kirjoittaa mulle lähetteen rintojen pienennys leikkaukseen, jos vaan itse haluan. Nyt on lapsiluku täynnä ja kunhan tää nuorimmainen on näistä meijereistä ruokittu niin harkitsen kyllä vakavasti tarjouksen lunastamista. Mies ei oo ajatuksesta oikein innostunut, vaan suhtautuu asiaan ihan kuin olisin vaihtamassa sukupuolta... Mun kroppa, mun päätös. Voi olla että jänistä, kun en leikkauspöydälle mielelläni mene.

    VastaaPoista
  6. Rakkaat kanssamutsit! Täällä myös 35-vuotias urheileva, hoikka entinen roikkomaha.
    Jälkitarkastus on tosiaan tältä osin naurettava, samoin fyssareiden tiedot hyvin rajalliset, ja monet ft:t ja lääkärit todellakin luulevat, että ainoa tapa fiksata diastaasi on leikkaus. Diastaasi EI VAADI leikkausta, vaan kurinalaista syvien vatsalihasten treeniä! Samaan aikaan pitää välttää tiettyjä sit up -tyyppisiä liikkeitä. Googlatkaa "diastasis recti" ja vertailkaa esim. Tupler- ja MuTu-tekniikat. Tsekatkaa myös masustanne erkaantuma, vaikka se ei pömpöttäisi - monella on tämä tietämättään, ja se aiheuttaa monenlaista vaivaa selkäsäryistä lirahteluihin. Jos synnytyksestä on jo yli vuosi, se EI TULE ITSESTÄÄN palautumaan, vaan vaatii lihasharjoittelun. Kuten usein on, nuorempien mutsien mahat, joilla on lisäksi ollut pienehkö vauva, erkaantuma korjaantuu itsestään synnytyksen jälkeen, mutta muille korjaaminen edellyttää reeniä. Vaiva kyllä korjaantuu harjoituksilla: mulla synnytyksistä 2 ja 4 vuotta, erkaantuma oli neljä sormea, nyt alkaa olla erkaantuma ummessa parin kuukauden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pitää mielessä, että tässkin olemme erilaisia. Elämä olis helppoa, jos kaiken vois aina fiksata vaan itsekurilla ja treenillä.

      Poista
    2. Moi, toki ollaan erilaisia. En tietenkään tarkoittnut että ihmiset itsekurittomuuttaan eivät saisi littanavatsoja. Voi en todella! Anteeksi jos annoin sen vaikutelman. Ymmärrän hyvin sen hämmennyksen kroppamuutoksista. Tein vatsarutistuksia vimmalla, kilot kaikkosivat, kunto oli hyvä - mutta maha roikkui. Mulla oli todella sellainen olo, että neuvolassa fyssareilla ja gyneilla ei vain ollut tietoa, että pahatkin diastaasit voi korjata oikealla jumpalla. Jos googlaatte, Tupler, MuTu ja Suomesta vaikka tämä kannattaa lukea tueksi, kun haette apua: http://theseus.fi/bitstream/handle/10024/53798/Suorienvatsa.pdf?sequence=1

      Poista
    3. Vedin tuon syvävatsalihastreenin läpi ammattivalmentajan opeilla. Lihakset kyllä löytyivät, mutta eivät ne ennalleen / yhteen palanneet.

      Poista
    4. Mulla ei ole maha roikkunut, se jäi jo laitokselle viime vuoden maaliskuussa. Ja vauva oli pieni. Aloin vähitellen kesällä jumppailemaan ym. ja syksyllä sitten jo rankempaa treeniä. Syksyn aikana alkoi sitten erilaiset hävyn alueen vihlonnat ym. vaivat ja kävin lääkärissä ja fysioterapeutilla useaan kertaan ollen sitä mieltä, ettei kaikki ole hyvin. Lääkäri vetosi hormoneihin ja liitoskipuihin ja fyssari näytti vastalihasten osalta vihreää valoa treenamiselle. Jatkoin siis urheilemista ja tein kaikkea, mikä ei sattunut. Tammikuussa tuli sitten erittäin outo muljuava ja epävakaa tunne mahaan ja tuntui, kun keskivartalon tuki olisi kadonnut täysin. Ajoittainen vihlominenkin jatkui. Kävin taas fyssarilla, hänen mielestään kaikki ok, ei tosin erityisen hyvässä kunnossa vatsalihakset. Lääkäri puolestaan suostui helmikuussa vihdoin laittamaan lähetteen Jorviin naistentauteihin. Siellä ei havaittu mitään erityisen suurta tai vakavaa, mutta lihakseni ja niiden liitoskohdat olivat erittäin arat ja kireät. Gyne laittoi lähetteen Kätilöopistoon fysioterapeutille. Siellä sitten havaittiin selvä diastaasi, todella kireitä lihaksia koko keskivartalon ja lantion alueella ja lihasten epätasapainoa. Nyt on siis aloitettu syvien vatsalihasten treeni ja toistaiseksi on kielletty melkeinpä kaikki muu liikunta kuin kävely, uinti ja ne fyssarin jumppaliikkeet. Minkäänlaista kosmeettista haittaa minulla ei siis ole. Olen hoikka kuin mikä. Mutta ottaisin paljon mieluummin muutaman lisäkilon ja pömpöttävän mahan kuin tämän tilanteen, etten voi harrastaa liikuntaa kunnolla. Yksi lääkärikin totesi viime kesänä, että "sähän näytät jo hyvältä". Just joo, senhän takia mä harrastankin liikuntaa. Liikunta on mun päänupin ja jaksamisen henkireikä, siitä tulee mahtava fiilis. Vaikka minulla siis olisi jokunen ylimääräinen kilo, mutta voisin antaa punteille kyytiä juuri niin paljon, kun haluaisin, olisin very happy.

      Poista
  7. Olen raskaana ja äskettäin neuvolalääkärissä todettiin se, minkä olin jo itsekin diagnosoinut eli napatyrä. Myös vatsa jäi ekasta raskaudesta pömpöksi, sellaiseksi "kevyeksi" n. neljännen kuun raskausvatsaksi. Tiedä mitä tapahtuu nyt tämän toisen raskauden jälkeen. Ainakin meinaan pyytää neuvolasta lähetettä fysioterapeutille, mutta pelko on aika kova, että tähän ei tepsi muu kuin kirurgin veitsi. Asia on alkanut vaivata yhä enemmän - en todellakaan halua, että mulle jää pysyvä raskausvatsa.

    VastaaPoista
  8. Nimim. Tylsyys, treenaa nyt jo raskausaikana syviä vatsoja, niin tilanne ei pääse niin pahaksi. Itsekuria vaatii, mutta ei kirurginveistä. Etsi käsiisi sellainen fyssari joka tuntee diastaasiasiat oikeasti hyvin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut ei ne liikkeet varmaan siihen tyrään tepsi..?

      Poista
    2. Ainakin pullottavaan napaan mulla tepsi (lihasten välinen sidekudos on venynyt, ja napa on sen heikoin kohta, ja siksi usein pompsahtaa). Mutta toki ammattilaiset osaavat sua neuvoa. Huippua että olet asiaan tarttunut! Itse en tarttunut kuin vasta vuoden toisen syntymästä. Onneksi ei ollut myöhäistä, vaan sain lihaksia lähemmäs. Kyllä se tästä, vaikka ei varmasti enää ulkonäöllisesti enää ihan palaudukaan siihen mitä oli ennen synnytyksiä. Mun mielestä tää on sellainen asia, joka jää "systeemin" ulkopuolelle liian helposti, ellei tosiaan itse ala asiaa selvittää. Ainakin kannattaa jutella sun fyssarin kanssa tästä: http://theseus.fi/bitstream/handle/10024/53798/Suorienvatsa.pdf?sequence=1. Jospa tieto vähitellen lisäntyisi ja raskaudenaikainen ja synnytyksenjälkeinen ohjeistus paranisi kaikkialla. Oon iloinen kun olet hakemassa neuvolan ft:n kautta apua! Tsemppiä raskauteen ja palautumiseen!

      Poista
    3. Kiitos! Lohdullista kuulla, että asialle voi oikeasti tehdä jotain ilman sitä kirurgin veistäkin. Ainakin toivottavasti. Ja tämähän ei ole pelkästään mikään esteettinen haitta vaan taitavat nuo erillään olevat vatsalihakset altistaa myös selkä- ja lantionpohjaongelmille.

      Poista
  9. Jalan saa muuten takaisin vanhaan mittaan jumppaamalla jalkapöydän lihakset, jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  10. Valitettavasti yksityinen sektori on tämän markkiraon jo huomannut, ja tarjolla on "mummy makeover" jossa rupsahtaneesta äidistä muokataan kakskymmppinen megabeibe esteettisen kirurgian keinoin. Tavallaan on kyllä surullista ettei eletty elämä saisi näkyä missään?

    Eri asia on tietenkin fyysiset vaivat, joita monille jää. Huomiosi äitien unohtamisesta raskauden jälkeen saikin minut miettimään, olisiko käyttöä vielä yhdelle äitiysneuvolalle - vuosi synnytyksen jälkeen? Voisi käydä läpi fyysiset ja henkiset vaivat, tarkistaa verensokerit raskausdiabeetikoilta, puhua painonhallinnasta, saada lähetteen fysioterapiaan ja ehkä keskustelua henkisestä jaksamisesta ruuhkavuosien keskellä? Olisiko tämä kustannustehokasta ja ennaltaehkäisevää? Menisikö kukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menisi!! Ja tulisi varmasti tarpeeseen todella monelle.

      Poista
    2. Aivan loistava idea. Yhden huuhaa lapsineuvolan vois vaihtaa tuollaiseen... Ei sinänsä tulisi kustannuksiakaan.

      Poista
    3. Mun mielestä eletty elämä näkyy kyllä ihan ilman synnytyksiäkin - ei mun mielestä tarvitse kaksikymppiseksi palata, ihan entisöiminen riittäisi. :)

      Jälkitarkastus pitäisi tosiaan olla vielä toiseenkin kertaan jonkun neuvolakäynnin yhteydessä. Eikä tekisi pahaa ottaa se yläpäänkin terapeutti mukaan samalle istunnolle. :)

      Poista
    4. Hyvä idea, ensimmäinen anonyymi! Minä en ole koskaan ymmärtänyt synnyttäneiden naisten itkua kiinteiden tissien tai litteän vatsan (elikkäs sen parikymppisen vartalon) perään - itse sain raskauksista sellaiset fyysiset vaivat tuki- ja liikuntaelimiin, että niiden rinnalla nämä ns. kosmeettiset ongelmat tuntuvat vastenmielisen pinnalliselta lätinältä.

      Poista
  11. Lantio meni väärään asentoon raskaus nro 2:ssa (ja viimeisessä...) pari vuotta sitten, ja ilmeni kovana iskias kipuna alaselässä noin 9 kk synnytyksen jälkeen. Osteopaatti toi avun ja pariin kertaan palautettiin asento oikeaksi, nyt on pysynyt ja olen päässyt selkäkivuista eroon! Vaatii säännöllistä liikutaa mutta sehän ei pahaa tee muutenkaan, hirveä pömppömaha kun löytyy täältäkin (ja taitaa olla ihan raskausaikana hankittua läskiä tämä). Eli suosittelen selkävaivoihin osteopaattia ja oikean syyn korjaamista!

    VastaaPoista
  12. Roikkumaha ja riipputissit ovat pääsääntöisesti vain kosmeettinen haitta, mutta se mistä OIKEASTI ei ikinä puhuta, on gynegologiset laskeumat ym. Googlatkaapa esim. rektoseele ja miettikää minkälaisen vaivan kanssa monet synnyttäneet naiset elävät hamaan hautaan saakka.

    VastaaPoista
  13. Kirjoitimpa pitkän lätinän, mutta katosi bittiavaruuteen. Eli lyhyemmin vielä: mulle on sanottu, että ne tissi/maharahat kannattais käyttää vaikka terapeuttiin, että oppisit tykkäämään itsestäsi ihan sellaisena kun olet. Kun kauneusleikkaukset harvoin jäävät yhteen, se on kuin remontti, että yks paikka on ok, ni toinen jo roikkuu ja kohta näytät Tiina Jylhältä. Ja sit se, että ne leikkaukset ei aina onnistu, eli tissit voi olla entistä kaameemman näköset/tunnottomat/kapseloituvat/roikkuvat/eri paria ja se, että nää leikkaukset harvoin korjaa sitä ongelmaa, että ei itsestään tykkää. Vaikka pitäis tykätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sen nyt ottaa. Esimerkiksi isot ja painavat rinnat saattavat ennemmin tai myöhemmin aiheuttaa hartiavaivoja.

      Poista
    2. Totta, Riitta! Ja joillekin raskaat rinnat voivat olla myös henkisesti raskas paikka, jos kokee saavansa kiusallista huomiota niiden vuoksi - ei kukaan ulkopuolinen voi tulla sanomaan, miten asioihin tulee suhtautua.
      Ja vaikka joku kauneusleikkauksiin hurahtaakin, niin eiköhän riski keskivertoihmisellä ole aika pieni.

      Poista
  14. Vähän jäi maha pömpöttämään ja tissit sekä pieneni (c-kupista a-kuppiin) että muuttui patakintaiksi, mutta eniten ihmetyttää se, että vaikka kroppa muuten mielestäni on suunnilleen palautunut, niin raskausajan turvotusten aikana alkoivat sormukset puristamaan, ja vieläkään ei mene kihla- tai vihkisormukset käteen (raskauksista kuitenkin yli kaksi vuotta ja tuskin mulla jatkuva nestepöhökään voi olla). Mä en edelleenkään voi käsittää miten mun sormet on siis voinut paksuuntua raskausten myötä...

    VastaaPoista
  15. Belgiassa sairausvakuutus (USA-tyylinen meninki, jossa on yksityinen sairausvakuutus oman/puolison työpaikan kautta yms) kattaa 10 fysioterapiakertaa synnytysvalmennukseen ja 10 kertaa synnytyksestä palautumiseen. Sama fysioterapeutti mukana myös synnytyksessä avustajana. Mies siis piti vain kädestä ja yritti tsempata henkisesti, fyssari huolehti hengitykset ja muut. Synnytyksen jälkeen sitten treenattiin vatsa- ja sulkijalihaksia kuntoon viikoittain, lapsi aina mukana. Oli tosi hyvä ja tarpeellinen treeni. Fysioterapeutilta sai myös asiantuntijan vinkkejä kaikenlaisiin vaiettuihin asioihin. -Madame-

    VastaaPoista
  16. Itellä kun ei ollu mikään timmi kroppa tai maha ennestäänkään, niin ei oo niin kauheesti harmittanu nuo roikkumiset. Kengän koon vaihtuminen 40:stä 41:n kyllä vaikeutti kenkien ostoa entisestään. Eniten silti olen ikävöinyt entistä tukkaani: minulla oli suomalaiseksi harvinaisen paksut hiukset. Ne lähtivät kuin sulkasato jo ensimmäisen raskauden aikana, vaikka useimmilla kai imetyksen aikana vasta. Ja kummankin lapsen imetyksen myötä sulkasato jatkui. Nyt hieman vajaa vuosi toisen imetyksen lopettamisesta, ja osittaista palautumista on tapahtunut, mutta kyllä ne kovin ohuilta vieläkin tuntuu.

    VastaaPoista
  17. Joku tuossa jo viittasikin gynekologisiin laskeumiin. Niistä pitäisi ehdottomasti puhua enemmän jo raskausaikana! Itse sinnittelin ensimmäisen synnytyksen jälkeen jumpan avulla jotenkuten, toisen muksun synnyttyä jouduin leikkauspöydälle. Ja ei, pelkkä jumppa EI auta, jos on synnynnäistä kudosheikkoutta. Onneni oli, että aluesairaalan gyne teki väitöstä juurikin synnytysikäisten naisten laskeumista ja otti tapaukseni todesta (terveyskeskuksessa viitattiin kintaalla ja käskettiin jumppaamaan). Laskeuman vaikutus niin omaan minäkuvaan kuin perusarkeenkin on todella suuri, eikä sitä voi edes ennakoida oikein mitenkään. Itsekin olen aina ollut hoikka ja pitänyt lihaksistostani huolta, mutta eipä siitä apua ollut. Raskaudet ovat osaltani elettyä elämää, ellen halua kokoa ko. helvettiä uudestaan (kohtua ei suostuttu pyynnöstäni huolimatta leikkauksessa poistamaan).

    VastaaPoista
  18. Mulla on vuosi ensimmäisestä synnytyksestä ja sormukset ei myöskään enää mene sormeen, vaikka kiloja on vähemmän kuin ennen raskautta, kummallista.
    Viime kuukaudet myös häntäluu oireillut ja lääkärin mukaan murtunut synnytyksessä ja alkanut vihoittelemaan vasta nyt. Menisin ehdottomasti tarkastukseen jos äideille sellainen nyt järjestettäisiin!

    VastaaPoista
  19. Hinkit roikkuu ja lihakset pitäisi treenata takaisin. Muilla näyttää sormet turvonneen, mulla taas kutistui esikoista imettäessä niin ettei voi käyttää sormuksiani ollenkaan.. Eniten häiritsee kuitenkin kandonnut selkäranka, lysyssä ollaan! :| Jälkitarkastuksen lisäksi ehdottomasti muutama fysioterapia käynti vuoden sisään olis jees, eikä joku meditoinnin 101 pikakurssikaan olisi pahaksi! Etenkin "uhmaikäinen + vauva" elämäntilanteeseen joutuneille se tekisi vain hyvää!

    VastaaPoista
  20. Olin onnekas, kroppa säilyi entisellään. Väitän, että suuri apu oli aktiivisesta liikkumisesta ja hyvästä lihaskunnosta. En myöskään syönyt raskauden aikanakaan erityisen paljon herkkuja. Jatkoin urheilua aivan viime metreille ja aloitin taas hyvin pian synnytyksen jälkeen kevyen urheilun. Pari kuukautta synnytyksestä treenasin taas normaalisti, vaikka väsymys oli helvetillinen (koliikkivauva). Ei lisäkiloja, ei muitakaan vaivoja.

    VastaaPoista
  21. Erittäin kiinnostavaa lukea diastaasista, joka itsellänikin on kolmen raskauden jälkeen, ja gynellä kuitattu tyyliin "ei se synnyttäneen naisen vatsa ole sama kuin aiemmin". No ei varmasti, enkä kaipaa välttämättä edes bikinikuntoon, mutta mikään ei masenna mieltä niin paljon kuin tiedustelut uudesta perheenlisäyksestä, jota ei ole tulossa (eri asia se, että kuka kehtaa kysyä suoraan puolitutuilta, ovatko raskaana??). Ja vasta aiheesta googleteltuani älysin linkin tämän ja jatkuvien selkäkipujen välillä. Itsekin Belgiassa yhden lapsen synnyttäneenä huomasin siellä olevan aivan eri suhtautumisen äitiin ja kehoonsa myös raskauden jälkeen. Vähän tosiaan tuntuu, että Suomessa äidin vartalolla on pelkkä välinearvo, joka romahtaa viimeistään imetyksen päätyttyä. Korkeintaan tarjotaan jumppaohjeita lantionpohjan lihaksia varten. Kuvaavaa on, ettei edes Helmet-kirjaston haku tunne diastaasia (vaan kysyy tarkoitanko ekstaasia - no jaa, tässä kolmen lapsen arjessa en kohta kieltäydy mistään...) Jumppaisin kyllä, jos vain tietäisin, mistä aloittaa ja miten, ilman että joudun tilaamaan ulkomailta dvd:tä/oppaita

    VastaaPoista
  22. Itse jouduin kokemaan hätäsektion ja kirkkovenearpi on siis navasta alaspäin. Annettiin ymmärtää, että tästäkin arvesta pitäisi olla vain kiitollinen, koska sainhan terveen lapsen. No en ole arvesta kiitollinen, lapsesta kyllä. Sairaalassa ja sen jälkeenkin koin, että minua kohdeltiin pelkkänä lihanpalana, jota kipeä ja ruma arpi ei saisi häiritä. Ehkä se tästä ennen pitkää iloksi muuttuu... Eipä sitäkään täältä mukaan saa kun lähdön hetki koittaa.

    VastaaPoista
  23. Itselleni tuli myös jo ensimmäisen synnytyksen jälkeen vaikeat laskeumat ja paha virtsankarkailu. Koko alapäähän tuli pahoja kudosvaurioita niin siinä ei paljon lantionpohjalihasten jumppailu (jota tein ihan fyssarin ohjaamana neuvolagynen lähetteellä) auttanut. Virtsankarkailu oli sellaista että kun nousin tuolilta seisomaan niin lirahti, reippasti kävellessä lirisi jatkuvasti jne. Asiaa korjattiin leikkauksella, mutta edelleenkään tilanne ei ole hyvä mutta parempi sentään. Voisin vaihtaa tämän vaivan ihan riemulla riippuviin tisseihin tai muihin ulkonäköön liittyviin harmituksiin...

    VastaaPoista
  24. Synnytin kaksi viikkoa sitten toisen lapseni. Käydessäni kirjakaupassa näin Tuoreen äidin treenikirjan: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9512357275 . Voihan se tuore äiti tuoltakin näyttää, mutta omat ostohaluni eivät heränneet.

    VastaaPoista
  25. Olipa kiinnostava aihe!

    Itse korjasin vähän toisenlaisen vaivan, kun ylimääräistä oli tilillä sen verran. Laitatin rinnat sieltä AA-kupin patalapuista kiinteään C-kuppiin. Arvelinkin, että näin käy rinnoilleni pitkän imetyksen seurauksena, ja olin operaatioon valmis, mutta imettämisestä en ollut valmis tinkimään. Aikaisemmin oli B-kuppi, kutistui siis kahdella, huoh! Onneksi hyvä tohtori (Suomessa) hoisi senkin asian pois päiväjärjestyksestä :) Muuten kroppa säilyi normaalina, mitä nyt vähän löysää nahkaa ja raitaiset rinnat.

    Seuraavana on toisen jalan massiivisten suonikohjujen poisto edessä. Nämä eivät taida tosin johtua niinkään raskaudesta, vaan perintötekijöistä. Saakelin ruma jalka, ei voi kuvitellakaan pitävänsä mitään mikä paljastaa jalat!

    Olenpas turhamainen.

    VastaaPoista
  26. Mulla on ikävä mun kivaa napaa! Kahden synnytyksen jälkeen se on kuin mikäkin uima-allas keskellä aavikkoa, ennen se oli mukavannäköinen ja suorastaan ihana ;) Tietty muutakin on jäänyt, varsinkin kun edellisestä ponnistuksesta on aikaa vuosi, mutta siihen auttaa ruokavalio ja salitreeni.

    VastaaPoista
  27. ^ja lisäyksenä edellisiin, niin en ollenkaan väheksy omalla kirjoituksellani em. ongelmia. Äidin kroppa on terveydenhuollossa kiinnostava siihen asti, kun lapsi on pihalla. Jälkitarkastus on harhaanjohtava, antaa huomattavasti laajemman mielikuvan, mitä todellisuudessa on. Ja kyllä, mulla on myös tuo mahaongelma, lisäksi lantiossa kipuilua ja "rutinaa".

    VastaaPoista
  28. Mulle tuli ekan jälkeen järkky rintatulehdus, joka kehittyi rintapaiseeksi. Tississä on sen kirurgisen avaamisen terveisinä jäätävä arpi sekä kuoppa muistona tulehduksen syömästä kudoksesta, siihen päälle vielä se normirupsahdus meloneiksi turvonneiden maitohinkkien jäljiltä. Kyllä mielellään asentaisin vähän uuteen kuosiin rintavarustusta . vähän syö naista, että kolmekymppisen runko on näin rujossa kunnossa. Tallinnan keikka ei yhtäkkiä tunnukaan niin huonolta idealta.

    VastaaPoista
  29. Tärkeä, mutta jostain syystä kielletty puheenaihe. Erehdyin taannoin raskaana ollessani eräällä keskustelupalstalla pohtimaan muutoksia raskauden aikana ja sen jälkeen. Esitin huoleni myös muutoksista seksielämässä. Kaikki saamani vastaukset olivat luokkaa "Olisit miettinyt ennen kuin hankkiudut raskaaksi". Tosiaankin tuli sellainen fiilis että nyt olen sitten äiti. Vain ja ainoastaan äiti eikä minulla ole oikeutta olla mitään muuta, elän vai lastani varten. Uskomatonta ajatella että todennäköisesti nämä kommentit tulivat toisilta äideiltä jotka ovat varmasti painineet ihan samojen ajatusten kanssa mutta ilmeisesti loppuviimein sitten sisäistäneet roolinsa jonka joku(?) on heille määrännyt.

    VastaaPoista
  30. Itselläni on diastasis recti. Se ei ole pelkästään kosmeettinen haitta. Suorat vatsalihakset eivät toimi yhdessä, eikä keskivartalolla ole vaadittavaa tukea. Täsmä vaikuttaa lonkiin, polviin, ryhtiin. Mistä ihmeestä löytää sen fyssarin, joka tietää aiheesta? Olen etsinyt ja kahlannut tietoa jo monta vuotta, mutta tähän perehtynyttä ammattilaista en ole löytänyt :-( .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei todellakaan ole vain kosmeettinen haitta. Mulla ei oikeastaan ole minkäänlaista kosmeettista haittaa diastaasista huolimatta. Mutta toiminnallista haittaa kyllä. Mä olen käynyt nyt muutaman kerran Kätilöopiston sairaalassa raskauden aikaisten ja jälkeisten ongelmien hoitoon erikoistuneilla fysioterapeuteilla. Ainakin minulle on tullut heistä sellainen tuntuma, että osaavat asiansa. Mulla on ollut noita samanlaisia vaivoja sekä ajoittaista lähinnä liikkeeseen yhdistyvää vihlontaa hävyn alueella. Synnytyksestä reilu vuosi. Koko syksyn ravasin lääkärissä ja "tavallisella" fyssarilla, kunnes vihdoin helmikuussa lääkäri laittoin lähetteen Jorviin naistentauteihin ja sieltä edelleen Kättärille fysioterapiaan. Nyt olen kädet kyynerpäitä myöten ristissä ja toivon, että nämä jumppailut ja tukivyöt auttavat ja voin joskus palata rankemmankin treenamisen pariin.

      Poista
  31. Täällä myös yksi kolmen lapsen äiti, jolla on diastasis recti. Sen lisäksi että se on iso kosmeettinen haitta aiheuttaa se myös selkä kipuja. Pahimmillaan nuo kivut on sitä luokkaa että hetkittäin on äärimmäisen kivuliasta päästä esim sohvalta ylös. Ryhdissä on myös vaikea pysyä. Tämä diastasis on 6cm levyinen aukko tuossa vatsalihasten välissä, josta sitten pursuaa sisukset ulos ja napatyrää ei siis ole. Kolmannen lapsen jäljeen sain bonuksena vielä roikkuvan alavatsan, josta en tiedä laitanko sen pullottamaan erikseen housujen alle vai valahtamaan siihen housujen päälle!
    En ymmärrä tätä vähättelyä kosmeettisten vauvojen suhteen. On todella ahdistavaa näyttää vatsan kohdalta suorastaan löysältä läskiltä kun muu osa kroppaa on ihan normaali. Sopivia vastteita on vaikea löytää, sellaisia mitkä eivät heti paljastaisi vatsan epämuodostumaa koko maailmalle. Töissä käytänkin vatsaa kiristäviä bodeja ja toppeja, mikä muistuttaa omasta epäonnesta (kuten mieheni sitä kutsuu) vielä entisestään.
    Olen kärsinyt tästä jo kuusi vuotta, tunnen käveleväni kaposella lankulla, putoaminen sitä johtaisi masennukseen.
    Tämän lisäksi ensimmäisen lapsen alatiesynnytys/korjausleikkaus aiheutti sen että ilmat karkailee luvatta ja vaikka kaikki väittää ettei ole mahdollista niin suurimmaksi osaksi ne tulevat/kiertävät en tiedä miten, mutta pierut paukuttelevat itsensä häpyhuulten kautta ulos.
    Kun mainitsin tästä leikkaavalle lääkärille hän sanoi että kuvittelen asian. No en kyllä kuvittele. Nyt 8 vuotta myöhemmin mikään ei ole muuttunut, sen kuulee ja tuntee kummalta puolelta pierut tulevat. Lantiopohjalihakset on tarkistettu ja ne on kunnossa.
    Ja mikä parasta diastasis aiheuttaa itselleni myös lisää ilmaa vatsaan ja jos yritän estää pieruja tai olen ihmisten ilmoilla niin ilmat kasautuu vatsaan, jolloin vatsa kasvaa entisestään ja menee ihan törkeän kipeäksi kunnes saan törälteltyä ilmat pois.
    Uskon että kaiken paskan mitä olen saanut näistä kolmesta raskaudesta/synnytyksistä olisi voitu välttää, jos äideistä oikeasti välitettäisiin myös lapsen syntymän jälkeen ja tutkittaisiin mitä ongelmia voi tulla ja miten ne voitaisiin välttää.
    Tietämättömyyttä on järkyttävästi neuvolatädeillä, lääkäreillä ja fysioterapeuteilla.

    Mut hei sainhan mä kolme tervettä lasta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...